Biofore-Magazine-1-2015-FI

Marko Snellman Myyntipäällikkö, UPM Biopolttoaineet 1 Olen ollut neuvottelemassa myyntisopimuksista asiak- kaidemme kanssa. Kiinnostus tuotetta kohtaan on ollut kova alusta saakka, joten siinä mielessä neuvottelut ovat olleet palkitsevia. Toisaalta neuvottelut on käyty, ennen kuinmeillä on ollut varsinaista tuotantoa, joten prosessi on vaatinut hyvää molemminpuolista luottamusta. 2 Tämä on hieno kokemus siinä mielessä, että olen voinut olla mukana rakentamassa uutta ja ainutlaatuista tuotetta. Työssäni keskustelen jatkuvasti asiakkaiden kanssa, ja on ollut tärkeää varmistaa, että tuotteen ominaisuudet vastaavat asiakastarpeita ja tuovat hyötyjä loppuasiakkaalle saakka. On todella mielenkiintoista olla mukana rakenta- massa uutta liiketoimintaa. Aikaisemmin olen toiminut kaupallisissa tehtävissä öljyalalla, joten tunnen hyvin perinteiset öljymarkkinat. Biopolttoainepuoli oli minulle uutta, joten olenmyös oppinut paljon UPM:ssä työskennellessäni. 3 Tuote on korkealaatuinen ja sopii kaikkiin diesel­ moottoreihin. Se vähentää liikenteen ympäristöpäästöjä ja lisää markkinoilla olevien kehittyneiden biopolttoaineiden tarjontaa. 4 Polttoaineita valmistavien asiakkaidemme kannalta tuote onmerkittävä, sillä sen avulla polttoaineseoksen voi valmistaa joustavasti eikä muutoksia jakelujärjestelmiin tarvita. Lisäksi polttoaineen ominaisuudet ovat paremmat verrattuna perinteisiin biopolttoaineisiin. Lukuisat moottori- testit ja liikennekoeajot ovat osoittaneet, että meidän poltto- aineemme toimii täysin tavallisen dieselpolttoaineen tavoin, siinä mielessä tulokset ovat erittäin hyviä ja vastaavat ennak- ko-odotuksia.

Henrikki Talvitie Toimitusjohtaja, NEOT (North European Oil Trade Oy) 1 Isona suomalaisena tukkuportaan jakelijana North Euro- pean Oil Trade Oy:ssä koemme, että meillä on yhdessä asiakasketjujemme kanssa vastuu tarjota UPM:lle parasta mahdollista väylää suomalaisen autoilijan tankkiin. Olemme seuranneet hanketta alusta asti ja pyrkineet hakemaan yhdessä UPM:n kanssa optimaalista ja kustannustehokkainta tapaa tarjota loppukuluttajalle kotimaista puupohjaista dieseliä. 2 Yhtiömme strategiaan kuuluu varmistaa nyt ja tule- vaisuudessa omavarainen liikennepolttonesteiden hankinta, johon kuuluumyös biopolttoainehankinta. Sen lisäksi, että olemme omistajiemme SOK:n ja St1:n kautta panos- taneet omaan tuotantoon, tavoitteenamme on olla mukana kotimaisissa jäte- ja tähdepohjaisissa biopolttoainehankkeissa. Yhteisen sävelen löytyminen UPM:n kanssa kansallisesti tärkeässä hankkeessa on tuntunut erityisen hyvältä. 3 Minkä tahansa biopolttoaineen tai liikennepolttonesteen kotimaisuus tarkoittaa Suomelle parempaa vaihtotasetta, sillä jokainen Suomessa tuotettu litra vähentää käyttämämme energian nettotuontia. Nestemäiset uusiutuvat biopolttoaineet ovat osa tätä päivää, soveltuvat nykyiseen infrastruktuuriin ja osaltaan auttavat Suomea pääsemään uusiutuvan energian tavoitteisiin. 4 Uusiutuvien kotimaisten biopolttoaineidenmyötä jokainen liikennepolttonesteiden loppukäyttäjä voi tehdä valinnan kestävyyskriteerien, eettisyyden, kotimaisuuden sekä kilpailukykyisen tuotteen osalta.

14 | BIOFORE

Made with FlippingBook Learn more on our blog