Biofore-Magazine-1-2015-FI

TEKSTI SILJA KUDEL, VESA PUOSKARI

KUVAT UPM, HAASTATELTAVAT

täynnä mahdollisuuksia

Paperin tulevaisuus on

P ainetunmedian hiipumista on ennustettu siitä asti, kun digitaalisenmedian suosio lähti kasvuun 20 vuotta sitten. Internetin yleistyminen on toki pienen- tänyt esimerkiksi sanomalehtien levik- kejä, mutta monet nuoret innovaattorit kehottavat paperialaa keskittymään sure- misen sijaan toimintansa uudistamiseen. Yksi tällaisista ajattelijoista on Spyros Bousios , Netherlands Kenniscentrum Papier en Karton (KCPK) -järjestön kier- totalousasiantuntija. Viime marraskuussa Bousios kertoi näkemyksistään European Paper Week -tapahtumassa Brysselissä, jossa hänmaalasi kuvaa paperin roolista uudessa biotaloudessa. - Tulevaisuudessa paperiala tulee käyttämään nykyistä laajemmin erilaisia raaka-aineita ja jalostamaan ne mahdol- lisimman pitkälle. Silloin ei enää riitä,

Huhut paperin kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja. Nuoret visionäärit uskovat ekosuunnittelun ja biotalouden siivittävän paperialan uuteen nousuun.

32 | BIOFORE

Made with FlippingBook Learn more on our blog