Biofore-lehti 2020

PINTAA SYVEMMÄLTÄ

21

tukevatpaikallistasonkiertotaloutta,toimivatpienemmilläalkuinves­ toinneilla ja luovat monenlaisia sosiaalisia vaikutuksia. Kun tällaisiin järjestelmiin yhdistetään koulutus ja yhteisön osallistaminen, ne voi­ vat auttaavähentämäänkertakäyttöjätteenmääräämerkittävästi ja si­ ten välttämään jätteiden käsittelystä ja polttamisesta aiheutuvat mer­ kittävät ympäristöhaitat. Pandemia on osoittanut kouriintuntuvasti nykyjärjestelmän haavoittuvuuden ja sen, miten nykyinen suhteem­ me ympäristöön – ennen kaikkea kestämätön kulutus ja tuotanto – aiheuttavat tulevaisuudessa lisää pandemioita. Niinpä tulevassa po­ liittisessa päätöksenteossa onvarmistettava vihreä ja oikeudenmukai­ nen talouden elpyminen, joka vastaa ympäristöhaasteisiin ja turvaa palautumiskyvyn seuraavanmaailmanlaajuisen kriisin iskiessä. Onko muutos todella tapahtumassa? Jää nähtäväksi, onko koronakriisi oikeasti muuttanut nykytilannetta yritysten tai kuluttajien kannalta, mutta ehkä se kannustaa edistä­ mään kestäviä ratkaisuja. ”En oikein usko, että vuotta 2021 tai 2022 voidaan tulevaisuudessa muistella minään selkeänä vedenjakajana, mutta ehkä seuraavat vuo­ det antavat kimmokkeen kohti fiksumpaa tarjonnan dynamiikkaa”, Beck päättelee. Päivänselvää on kuitenkin se, ettei äkillisen kriisin iskiessä ole ra­ hasta puute. Tämän todistavat EU:n jäsenvaltioiden ja muiden mai­ den taloudelliset tukitoimet pandemian aikana. ”Luontoon ja ympäristöön kohdistuu erilaisia riskejä ilmaston­ muutoksesta luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Nämä ris­ kit ovat uhka ihmisten ja yhteiskunnan olemassaololle. Maailmalla ei ole enää varaa olla toimimatta”, Copello toteaa.

”Luontoon ja ympäristöön kohdistuu erilaisia riskejä, jotka ovat uhka ihmisten ja yhteiskunnan olemassaololle. Maailmalla ei ole enää varaa olla toimimatta.”

Made with FlippingBook - Online catalogs