Biofore-lehti 2020

FEATURE

51

sopivameille”, Ehanti sanoo. On mahdotonta tietää, miten tee se itse -trendi kehittyy pitkällä aikavälil­ lä. UPM:n Nokelainen kertoo kuitenkin suhtautuvansa optimistisesti trendin kas­ vuun myös jatkossa, vaikka tulevaisuu­ desta ei olekaan varmuutta. ”Markkinoilta saamani palautteen mu­ kaan puun kysyntä on nyt korkealla”, hän sanoo. ”Tilanne markkinoilla näyttäisi jatkuvan hyvänä myös ensi vuoden alku­ puolella.”

pistäytyä täällä polkupyörillään. Korona- aikana voimme tavata muita ihmisiä mö­ kin pihalla. Olemme jo järjestäneet gril­ lijuhlia. Minusta on myös hienoa, että voimme tulla tänne päiväksi ja lähteä yök­

leville vuosille. Ystävykset suunnittelevat mökin taakse pientä puuvajaa ja haluavat uusia mökin vanhan oven Ehannin isän avustuksella. Heidän toiveenaan on tehdä välillä etätöitä mökiltä käsin. He suunnit­ televat sinne myös aurinkopaneeleja tai lämpöpatteria, sillämökkiin ei ole vedetty sähköä. ”Tämä on ollut hauskaa, koska mök­ ki on niin pieni, ihan kuin leikkimökki. Emme kuitenkaan edes haluaisi ryhtyä tätä isompaan projektiin. Tämä on juuri

si kotiin”, Simola kertoo. Pitkäaikainen projekti

Kesämökki ei ole Simolalle ja Ehannille mikään väliaikainen ratkaisu, vaan heillä on sen varalle pitkän tähtäimen suunni­ telmia. Remontteja on luvassa myös tu­

Made with FlippingBook - Online catalogs