Biofore-lehti 2020

54 K

aikki oli oikeastaan pelkkää sat­ tumaa. Taiteilijanimellä Molla Mills tunnettu Mari Leppä- lä viimeisteli kolmatta Virk­ kuri-kirjaansa vuonna 2015,

kun hän päätti vielä viime hetkillä lisätä ylimääräisen elementin: ohjeen virkkuu­ koukun valmistamiseen vuolemalla. Kir­ jan ideana oli innostaa miehiä virkkaami­ sen pariin, jaMills ajatteli, että ehkä oman koukun valmistaminen voisi toimia inspi­ raation lähteenä. ”Se oli kevyt lopetus kirjalle, kun minä ja isäni vaeltelimme veljeni metsissä Poh­ jois-Karjalassa”, Mills muistelee. ”Se oli

tarvitse olla mestaritekijä, vaan jo yksin­ kertaiset kokemukset voivat tuoda perin­ nettä lähemmäs. Viestinviejäksi liitto kui­ tenkin tarvitsi jonkun, joka voisi opettaa ja kannustaa kaikkia kokeilemaan. Kuvaan astui MollaMills. Tee se itse -perhe Suuri yleisö tuntee Molla Millsin parhai­ ten työstä virkkaamisen parissa. Mills on tehnyt useita Virkkuri-kirjoja, joita on käännetty noin kymmenelle eri kielelle. Lisäksi hän matkustaa ympäri maailmaa vetämässä virkkuutyöpajoja.

hurjan hauskaa, ja ihmiset ovat antaneet paljon hyvää palautetta.” Sitten vuonna 2020 käsityöjärjestö Tai­ toliitto valitsi vuolemisen vuodenkäsityö­ tekniikaksi. Lehdistötiedotteessa liiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen sa­ noo, että aiemmin puukkoa opittiin käyt­ tämään jo lapsena, mutta nyt perinteinen vuolutaito on päässyt unohtumaan. ”Vuolemisen taito on kansanperinnet­ tä, joka on vaarassa kadota”, tiedotteessa korostetaan. Valinnan jälkeen Taitoliitto halusi osoittaa, ettei vuolemisesta nauttiakseen

Made with FlippingBook - Online catalogs