Biofore-lehti 2021

Oliver Imhof Kuvat UPM

44

FEATURE

45

Malliesimerkki murroksesta” ” Saksan Leunaan rakennettava uuden sukupolven biojalostamo vauhdittaa entisen kaivosalueen muutosta kiertotalouden keskukseksi.

”UPM:n investointi ja muut vastaavat hankkeet ovat alueen ta louskehityksen kannalta elintärkeitä. Leunan teollisuuspuisto on malliesimerkki alueen murroksesta”, johtaja Michael Dutsch UPM Biochemicals -liiketoiminnasta huomauttaa. Biojalostamossa kiinteä puuraaka-aine jalostetaan uuden suku polven biokemikaaleiksi. Vuotuinen tuotantokapasiteetti on 220 000 tonnia. Kaikki tämä auttaa korvaamaan fossiilisia raaka-aineita useis sa eri teollisissa sovelluksissa. Kestävän kemianteollisuuden kohtaamispaikka UPM:n biojalostamo rakennetaan Leunan kemianteollisuuspuistoon, jonka omistaa useista kansainvälisistä kemianteollisuuden toimijois ta koostuva yhdistys InfraLeuna. Teollisuuspuiston suuren koon ja sen tarjoamien hyvien yhteistyömahdollisuuksien ansiosta investoin nilla on suuri strateginen merkitys UPM:lle, minkä vuoksi yhtiö on hankkinut puistoon 10 prosentin omistusosuuden. ”Arvostamme myös sitä, että UPM tuo Leunaan tulevaisuuteen suuntautuvia teknologioita ja kestävän kehityksenmukaisen kemian teollisuuden tietotaitoa”, kertoo InfraLeunan toimitusjohtaja Chris tof Günther .

Michael Duetschin mukaan UPM:lle oli tärkeää myös läheisyys kestävän metsätalouden toimijoihin. ”Mahdollisuus hankkia puuraa ka-aine kestävästi hoidetuistametsistä on toimintamme edellytys. Li säksi on tärkeää päästä lähelle esimerkiksi kemian- jamuoviteollisuu den asiakkaitamme, joten sijainti Keski-Euroopassa on optimaalinen. Leuna on yksi maailman harvoista alueista, jossa kestävä metsätalous ja nämä teollisuudenalat kohtaavat.” Teollisuuspuiston muihin toimijoihin kuuluvat muun muassa vih reän vetyteknologian edelläkävijä Linde sekä maailman suurin kemi anteollisuusyhtiö BASF. Leunassa yhtiöt yhdistävät osaamisensa, kun kemianteollisuus pyrkii kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. ”Tavoitteenamme on edistää uusiutuvuuteen pohjautuvaa kierto taloutta. Se perustuu mahdollisimman korkeaan kierrätysasteeseen, tasapainottaa luonnonvarojen kulutusta ja kysynnän kasvua uusiutu vasta hiilestä kestävästi tuotetuilla biokemikaaleilla sekä korvaa lopul ta fossiiliset raaka-aineet kestävillä vaihtoehdoilla”, Duetsch valaisee. Hyötyä kaikille Yksi UPM:n investoinnin suurista hyötyjistä on Saksi-Anhaltin alue hallinto, joka tukee uuden biojalostamon rakentamista 20miljoonalla

I täisessä Saksassa sijaitsevasta Saksi-Anhaltin osavaltiosta on tu lossa kovaa vauhtia yksi Euroopan vetovoimaisimmista kestävän kehityksenmukaisen biokemian ja teollisuuden keskuksista. Tästä on osin kiittäminen UPM:n 550 miljoonan euron investointia uu teen teollisen mittakaavan biojalostamoon. Kun viimeisintä tekno logiaa edustava jalostamo valmistuu Leunan kaupungin läheisyyteen vuonna 2022, se luo yli 200 uutta työpaikkaa.

Muutos on valtava alueelle, joka oli aikoinaan energiasisällöltään vähäisen ruskohiilen louhinnan ydinaluetta. Toisen maailmansodan jälkeen, Itä-Saksan aikaan, alueelle perustettiin öljyjalostamo, joka lakkautettiin Saksan yhdistyessä. Nyt, kun Saksa luopuu ruskohiileen perustuvasta sähköntuotan nosta, Saksi-Anhaltin osavaltiolla on edessään uusi suunnanmuutos – tällä kertaa ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden seurauksena.

Leunan kemianteollisuuspuisto sijaitsee 34 kilometrin päässä Leipzigista.

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online