UPM-Biofore-Lehti-1-2019

<<

Vesa Kärhä pitää biopohjaisia muo- veja hyvänä ratkaisuna. Ne voidaan nivoa saumattomasti jo olemassa oleviin prosesseihin, mikä tekee niiden käyt- töönoton kynnyksestä matalan. ”BioVerno ja muut vastaavat bio­ pohjaiset muovin raaka-aineet vievät hyvällä tavalla eteenpäin vastuullista muovin käyttöä. Näissä ratkaisuissa tehdään niin sanottua normaalia muovia eli biopohjaista polyeteeniä. Tämä tarkoittaa, ettei jalostusketjuun tarvitse viedä uusia asioita: ei uusia pakkausratkaisuja eikä uusia elintarvi­ kesäädöksiä. Samaan raaka-aineeseen ja loppukäyttöön päästään käyttämättä maakaasua ja öljyä. Nostan sen ihan aidosti ykköseksi vastuullisemmissa muovin tuotantotavoissa”, Kärhä sanoo. Kertakäyttöisillä muovituotteilla, tyy- pillisesti pakkauksilla, on merkittävä rooli siinä, että tuotteet säilyvät käyttö­ kuntoisina. Huonon pakkaamisen ai­ heuttama hävikki on suurta resurssien tuhlausta ja ruokahävikki merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde. Maapallon väkiluvun ennustetaan kasvavan 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä, mikä luo lisää painetta ruoan- tuotannon resurssitehokkuudelle ja myös pakkaamiselle. ”Jo nyt on elintärkeää, että kaikki tuotettu ruoka todella päätyy ihmisten ravinnoksi. Tulevaisuudessa tämä koros- tuu entisestään. Me ihmiset emme ole kaikki tasaisesti jakautuneena sopivissa paikoissa maapallolla: jossain on ruo- kaa, jossain on ihmisiä. Tähän väliin tar- vitaan pakkauksia”, pakkausteknolo- gian yliopistonlehtori Hanna Koivula Helsingin yliopistosta toteaa. ”Pakkaus säilyttää ruuan ominaisuu- det, ravinteikkuuden ja tuo sen tuoreena perille. Kaikki tämä täytyy tehdä siten, että prosessi on mahdollisimman teho- kas ja ottaa huomioon käynnissä olevat suuret muutokset, kuten kaupungistu- misen”, Koivula jatkaa. Muovin voittokulku perustuu sen Pakkaukset suojelevat arvokkaita tuotteita

Ensimmäistä kertaa vuonna 2016 enemmän muovia kierrätettiin kuin vietiin kaatopaikalle.

Vuonna 2017 muovista 42 % poltettiin energiaksi, 31 % kierrätettiin ja 27 % vietiin kaatopaikalle.

14 | UPM BIOFORE BEYOND FOSSILS

Made with FlippingBook Annual report