UPM-Biofore-Lehti-1-2019

TEKSTI Saara Töyssy   KUVA UPM

Muovin kierrätyksen ryhtiliike

”Litran kartonkitölkit on pinnoitettu noin 3,4 grammalla muovia, muuten tölkki on kartonkia. Halusimme sen sijaan tarjota sataprosenttisesti metsästä tulevan pakkauksen, jossa myös muovin raaka-aine on puupohjaista”, sanoo Elopakin Suomen toimitusjohtaja Juha Oksanen.

<<

Vuonna 2016 julkaistussa New Plastics Economy -raportissa arvioitiin, että hämmästyttävät 32 prosenttia kaikesta käytet- tävästä muovista päätyy yhden ainoan käyttökerran jälkeen luon- toon – ei kierrätykseen. Euroopan unionissa astuu voimaan tietty- jen kertakäyttöisten muovituotteiden (single use plastics eli SUP) käyttökielto vuonna 2021. Toisten muovituoteryhmien tuottaja- vastuuta tiukennetaan kierrätyksen osalta. ”Nyt valokeilaan nousseisiin muovisiin kertakäyttötuottei- siin liittyvä uusi lainsäädäntö ei ole ratkaisu muovin kierrätyk- sen valtavaan ongelmaan. Muovit ovat jo erittäin säädelty tuote- ryhmä. Ne pitää valmistaa REACH-määritellystä kemikaalista ja tuotteiden kierrätystä ohjaavaa lainsäädäntöä on valtavasti. Jos EU:n pakkausdirektiivit otettaisiin käyttöön kaikissa Euroopan maissa, muovia ei tarvitsisi viedä kaatopaikalle lainkaan”, Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä kertoo. Suomessa kuluttajamuovien keräys ja kierrätys ovat lähte- neet verrattain hitaasti liikkeelle. Suomi lähestyy kuitenkin muo- vin kierrätyksessä jo Euroopan kärkeä eli muun muassa Sveitsiä ja Ruotsia. ”Kun katsoo muovin kierrätyksen Euroopan kärkimaita, niitä yhdistää jo pitkään voimassa ollut kaatopaikkakielto. Varmin kirittäjä kriisin ratkaisussa on halvan kaatopaikkaratkaisun pois- taminen kokonaan. Myös Euroopan muoviteollisuus suosittelee tätä. Toki niin, että annetaan toimijoille aikaa katsoa, mitä asialle voidaan tehdä. Kierrätys- ja energialaitoksia pitää olla tarjolla”, Kärhä kuvailee.

UPMBioVernon koko raaka-aine- ketju on sertifioitu ja sen hiilijalanjälki todennettu. ”Puu on peräisin kestävästi hoide- tuista metsistä, bioteollisuuden toi- minta on sertifioitua ja koko ketjun ilmastohyödyt on todennettu kansain- välisen ISCC-standardin mukaisesti”, kertoo Helin. ”Puuta ei ole kasvatettu tätä varten, vaan raaka-aine on metsäteollisuuden tähde. Ja tulee vieläpä lähiseuduilta. Pakkauksen hiilijalanjälki pienenee uusiutuvaan muoviin siirryttäessä noin 20 prosenttia”, Oksanen summaa. Maailman ensimmäiset puupohjai- sella uusiutuvalla muovilla päällyste- tyt kartonkitölkit saapuivat Suomessa kauppojen hyllyille heti helmikuun tiedotustilaisuuden jälkeen. 

16 | UPM BIOFORE BEYOND FOSSILS

Made with FlippingBook Annual report