UPM-Biofore-Lehti-1-2019

<<

UPM:N LIPPULAIVA- MYYMÄLÄ JD.COMISSA

tonnilla vuoden 2020 alkuun mennessä. “Pakettien jakaminen on kasvanut vuosittain noin kolmanneksella Kiinassa viime vuosien aikana. Kun laskee, mitä se tarkoittaa paperin kulutuksen näkö- kulmasta, kyseessä on volyymiltään mel- koisen suuri markkina”, Ali Malassu toteaa. ”Logistiikkatarrojen segmentti on merkittävä ja nopeasti kasvava osa-alue. Viime vuonna toimme markkinoille UPMBrilliant™Express -irrokepape- rin, joka on erityisesti räätälöity logis- tiikkatarrakäyttöön. Kehitteillä on myös muita tuotteita, jotka vastaavat tähän kasvuun.” Kestävien pakkausmateriaalien kysyntä kasvaa Verkkokaupan kasvun myötä Kiinan hal- litus ja kuluttajat ovat huolestuneet sen ympäristövaikutuksista. “Yksityinen sektori on aktivoitu- nut kestävyyden suhteen Kiinassa. Kansainväliset yritykset johtavat tätä kehitystä, mutta uskon että yhä useampi kiinalainen yritys siirtyy kestäviin pak- kausmateriaaleihin”, Ali Malassu miettii. Kiinan hallitus on asettanunt stan- dardeja, jotka tukevat kestävien pakka- usmateriaalien käyttöä. Myös kuluttajat vaikuttavat suosivan kestävästi pakat- tuja tuotteita. “Asiakkaidemme näkökul- masta UPM on johtavassa ase- massa kilpailijoihin verrattuna kestävien pakkaus- ja etiketöin- tipaperien valmistajana. Se onkin yksi syy, miksi haemme kasvumah- dollisuuksia juuri näiltä osa-alu- eilta. Uskomme, että kyseessä on suuri ja kasvava markkina, mutta uskomme myös, että työmme kestävän kehityksen edistämiseksi tuo lisäarvoa näissä lop- pukäyttökohteissa kilpailijoihimme ver- rattuna.”

TEKSTI Ni Xiao Hong   KUVAT JD.COM

Viime vuoden alussa UPM avasi lippulaivamyymälän JD.comissa, yhdessä Kiinan suurimmista verkkokaupoista. Yhteensä viisi toimistopaperien tuoteperhettä on myynnissä JD.comissa: UPM Jetset®, UPMCopykid®, UPMYes®, UPM Future® and UPM Soho®. ”JD:n logistiikkaverkosto kattaa 99 prosenttia Kiinan väes- töstä, joten sijainnista riippumatta asiakas saa paketin UPM:n kopiopaperia ovelleen päivän tai kahden kuluessa”, kertoo Simon Wu , UPM Specialty Papersin Aasian ja Tyynenmeren alueen myyntiedustaja. Wu vastaa UPM:n tuotteiden verkko- myynnistä Kiinassa. Asiakkaat voivat käydä ostoksilla mobiilisovelluksen tai sosiaalisen median kutenWeChatin kautta, selailla tuote­ katalogeja, tutkia ja verrata tuotetietoja, chattailla asiakas­ palvelijan kanssa verkossa, saada tietoa kaupan tarjouksista, tehdä tilauksen milloin haluavat ja saada tuotteet nopeasti haltuunsa.

42 | UPM BIOFORE BEYOND FOSSILS

Made with FlippingBook Annual report