UPM-Biofore-Lehti-1-2019

Kiertotalous on maailmantalouden megatrendi, mutta siitä on tullut nopeasti myös eurooppalaisen teollisuuspolitiikan keskeinen elementti. Poliitikkojen ja yritysten tavoitteena on vähentää ja korvata fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla raaka-aineilla sekä kierrättämisen ja uusiokäytön avulla. Kiertotaloudesta EU:n talous- politiikan pilari E uroopan komissio valmistelee parhail- laan lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on öljypohjaisten muovien kierrätyksen tehostaminen. ”Teemme läheistä yhteistyötä teol- lisuuden kanssa, sillä kokoamassamme muoviallianssissa ovat mukana kaikki arvoketjun edustajat. Heidän tehtävä- nään on ratkaista, kuinka lisäämme muovin talteen­ ottoa, kierrätystä ja uusiokäyttöä Euroopassa”, EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kertoo.

kiertotalouden logiikka perustuu makkinatalouteen. Kiertotalous menestyy ja luo kasvua vain silloin, kun se tuottaa taloudellista voittoa koko arvoketjulle. ”Taloudellisten kannusteiden ja uuden lainsää- dännön avulla haluamme ohjata yrityksiä muutta- maan lineaarisia liiketoiminnan mallejaan kiertota- louden suuntaan. Nykyään alle kolmannes muovista kerätään kierrätettäväksi, mutta uskon markkinoiden muuttuvan valtavasti lähivuosina”, Katainen kertoo. ”Komission tavoitteena on nelinkertaistaa muovin kierrätyskapasiteetti vuoteen 2030 mennessä, jolloin kaikki EU:ssa markkinoille tulevat muovipakkaukset ovat kierrätettäviä tai käytettävissä uudelleen”, hän lisää. Tähän mennessä EU:n Horisontti 2020 -tutkimus- ohjelma on jakanut yli 250 miljoonaa euroa rahoi- tusta muovistrategian osa-alueiden tutkimukseen ja kehittämiseen. Vuoden 2020 loppuun mennessä rahoitusta on tarjolla vielä 100 miljoonaa euroa lisää. Kasvua biotalouteen Myös metsäteollisuudella on keskeinen tehtävä kiertotalouden edistäjänä. ”Haluamme kytkeä biotalouden yhtä tiiviimmin osaksi kiertotaloutta. Biomassasta saatavilla raaka-aineilla voimme korvata

Työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailu- kyvystä vastaava Katainen huomauttaa, että muovi on monipuolinen materiaali. Pakkaaminen auttaa vähen- tämään esimerkiksi ruokahävikkiä, mutta samalla on selvää, ettei nykyinen muovinkulutus ole kestävää sen enempää talouden kuin ympäristön kannalta. ”Eurooppalaisen standardin avulla haluamme parantaa kierrätystä ja keräysmuovin laatua sekä samalla varmistaa, ettei uusiomuovi sisällä terveydelle haitallisia aineita, jos sitä käytetään esimerkiksi elin- tarvikkeiden pakkaamiseen.” Muovistrategia on yksi komission kiertotaloutta edistävistä aloitteista. Kataisen mukaan toimivan

>>

1/2019 |  09

Made with FlippingBook Annual report