Biofore Magazine 2/2016 FI

TEKSTI VANESSA YANG

KUVAT TUOMAS UUSHEIMO

"Hengan ei olisi päässyt näin pitkälle ilman tinki­ mättömyyttä, innovaa­ tioita, toimivaa yrityskult­ tuuria ja vastuullisuutta. Vastuullisuudesta saamme kiittää myös kumppaniemme tukea ja apua", Xu sanoo.

HENGANIN KOLME VUOSIKYMMENTÄ

A nhain kaupunki Fujianin maakunnassa Kiinassa on aina ollut vilkas kauppapaikka. Nykyään siellä sijaitsee myös Kiinan suurin terveyssiteiden, vaippojen ja pehmopaperien valmistaja Hengan International Group Company Limited, joka on listattu Hongkongin pörssiin. Xu Lianjie toimi 1980-luvun alkupuolella vaatetehtaan johta- jana, kunnes hän sattumalta tutustui terveyssiteiden tuotantoon. Koska vaatemarkkinoilla oli jo ylitarjontaa ja terveyssiteet olivat vasta rantautu- massa Kiinanmarkkinoille, Xu päätti kokeilla uutta teollisuudenalaa. Hän perusti Hengan-yrityksen vuonna 1985 ja toimii nykyään Hengan International Groupin toimi- tusjohtajana. Xu kertoo, että ”Heng” tarkoittaa pysyvyyttä ja ikuisuutta ja ”An” viittaa hänen kotikaupunkiinsa Anhaihin.

Biofore jututti Kiinan johtavan pehmopaperiyhtiön Henganin perustajaa ja toimitusjohtajaa, Xu Lianjieta, yhtiön 30. juhla- vuoden päätteeksi.

Parempaa elämänlaatua naisille

Konservatiivisessa kiinalaisessa yhteiskunnassa tiedonsaanti oli hankalaa, ja vielä 1980-luvulla monet kiinalaisnaiset eivät olleet koskaan kuulleetkaan terveys­ siteistä. Xu antoi Henganin ensim- mäiselle terveyssidetuotteelle nimeksi Anle, joka tarkoittaa mukavuutta. Nimen kiinalainen vista merkeistä – olihan tuotteen tarkoitus parantaa kiinalaisnaisten elämänlaatua. Anle-terveyssiteet tuotiin Shanghainmarkkinoille vuonna 1986, ja niistä tuli hetkessä maan- laajuinenmyyntimenestys. Anle tunnettiin korkeasta laadustaan, ja pian se hallitsi kiinalaisia terveys- sidemarkkinoita 40 %:n osuudella. Siitä lähtien Hengan on tunnettu kiinalaisissa kotitalouksissa. kirjoitusmerkki muodostuu iloa ja helppoutta tarkoitta-

>>

36 | BIOFORE

2/2016  | 37

Made with FlippingBook - Online magazine maker