UPM-Biofore-Magazine-3-2016-FI

TEKSTI MATTI REMES   KUVAT TUOMAS UUSHEIMO

H yvä esimerkki on UPM:n Rauman-tehdas, jossa toimiva yhteistyö jäte­ vesien puhdistuksessa vähentää merkittävästi Itämereen päätyvien ravinteidenmäärää. UPMon käsitellyt kaupungin jätevedet yhdessä metsäteollisuuden jätevesien kanssa vuodesta 2002 lähtien. UPM:n Paper ENAn (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) ympäristö- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Rissanen sanoo, että biologisessa puhdistuksessa koostumukseltaan erilaiset jätevedet täydentävät erinomaisesti toisiaan. ”Kaupungin jätevedessä on runsaasti ravinteita, joita yhdyskunnan jätevedenpuhdistamolla pyritään poistamaan. Metsäteollisuuden jätevesissä ravinteita ei ole sen sijaan tarpeeksi orgaanisen kuorman poista­ miseksi, minkä vuoksi niitä on lisättävä puhdistusprosessiin”, Rissanen toteaa. Yhteispuhdistuksen ansiosta neitseellisiä ravinteita ei enää tarvita. Tarvittaessa voidaan lisätä muita kierrätysravinteita.

RAVINTEIDEN KIERRÄTYS vähentää Itämeren kuormitusta

Lähes kaikki ravinteet talteen Ravinteiden entistä parempi talteenotto ja kierrätys vähentävät suoraan ympäröivien vesistöjen kuormitusta. ”Yhteispuhdistamossa yhdyskunnan jätevesien sisältämät typpi ja fosforiravinteet voidaan hyödyntää lähes sataprosenttisesti, eivätkä ne pääse enää rehevöittämään vesistöjä.” Jätevesien hukkalämpö käytetään puhdistamolietteen kuivaukseen. Liete puolestaan hyödynnetään energian ja Rauman kaupungin kaukolämmön tuotannossa. Myös syntyvä tuhka käytetään hyödyksi esimerkiksi maanrakennuksessa. Rissanen huomauttaa, että yhteispuhdistus säästää myös kustannuksia. Ilman yhteistyötä Rauman kaupunki olisi joutunut investoimaan lisää oman jätevesi­ puhdistamon typenpoistoon.

UPM sitoutuu Itämeren suojeluun Rissasenmukaan kierrätysravinteet ovat hyvä esimerkki toimivasta kiertotaloudesta, jossa luonnosta otettuja raaka-aineita pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään. ”Esimerkiksi fosfori on ehtyvä luonnonvara, jota ei löydy loputtomiin maaperästä. Rauman esimerkki osoittaa, että kierrätysravinteisiin onmahdollista siirtyä myös muissa tuotantolaitoksissa.” UPMkartoittaa parhaillaan muiden tehtaiden lähialueilta mahdollisia lähteitä, joista saisi jäteveden puhdistuksessa tarvittavia ravinteita. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi muun teollisuuden tai biokaasulaitosten sivuvirrat tai jätevedet. UPM:n tavoitteena on siirtyä käyttämään kierrätysravinteita yhtiön kaikissa jätevesien käsittelylaitoksissa vuoteen 2030mennessä.

Tavoite sisältyy UPM:n sitoumuk­ seen, jonka yhtiö on tehnyt Itämeren hyvinvointia edistävälle Baltic Sea Action Groupille (BSAG). Järjestön keskeinen toimintatapa on kerätä sitoumuksia, joissa yritys tai organisaatio sitoutuu konkreetti- siin toimiin Itämeren tilan paranta- miseksi. UPMon tukenut jo pitkään BSAG:n toimintaa lahjoituksilla ja sitoumuksilla. Vastuullinen vedenkäyttö onmyös osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa. Se keskittyy kumppa- neiden kanssa toteutettaviin hank- keisiin, jotka ovat merkityksellisiä UPM:n vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa. ”Haluamme korostaa vesivarojen ja kestävän vedenkäytönmerkitystä kaikkialla maailmassa”, Rissanen painottaa. 

UPM:n kestävän vedenkäytön periaatteisiin kuuluu, että yhtiön toiminnan vaikutukset paikallisiin vesistöihin pyritään minimoimaan.

UPM Rauman tehtaan toimiva yhteistyö jätevesien puhdistuksessa vähentää merkittävästi Itämereen päätyvien ravinteiden määrää.

26 | BIOFORE

3/2016  | 27

Made with FlippingBook Online newsletter