UPM-Biofore-Magazine-3-2016-FI

TEKSTI MATTI REMES

KUVAT JANNE LEHTINEN

Kansainväliset megatrendit, kuten luonnonvarojen niukkuus, väestönkasvu, kaupungistuminen ja elintason nousu, lisäävät kiinnostusta biokemikaaleihin.

Puu jalostuu ympäristöä säästäviksi biokemikaaleiksi

UPM Biokemikaalit kehittää puupohjaisia kemikaaleja, joiden markkinoiden odotetaan kasvavan vahvasti tulevina vuosina.

S ekä teollisuus että kuluttajat haluavat vähentää riippu­ vuutta fossiilisista raaka-aineista ja siirtyä tuotteisiin, jotka valmistetaan uusiutuvista ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavista materiaaleista. ”Keskeisiä syitä tähän ovat ilmas- tonmuutoksen hillitseminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähen- täminen”, UPM:n teknologiajohtaja Jyrki Ovaska sanoo. Ovaskanmukaan esimerkiksi elin- tarviketeollisuus etsii biopohjaisia vaihtoehtoja korvaamaan öljystä valmistettuja pakkauksia. Vastaavan­ laisia vaihtoehtoja etsivät myös muun muassa leluja ja huonekaluja valmis- tavat globaalit yhtiöt.

”Myös monet muut megatrendit lisäävät kiinnostusta biokemikaaleihin. Niihin kuuluvat luonnonvarojen niukkuus, väestönkasvu, kaupungis­ tuminen ja elintason nousu”, Ovaska toteaa. Euroopan kemianteollisuuden järjestö Cefic arvioi, että maailman kemianteollisuuden tuotannon arvo oli 3,2 triljoonaa euroa vuonna 2013. Arvon ennustetaan nousevan 6,3 tril- joonaan euroon vuonna 2030. ”Biopohjaisten kemikaalien osuus on vielä pieni”, Ovaska huomauttaa. Tuotteita lukuisiin käyttötarpeisiin UPMBiokemikaalit keskittyy tällä hetkellä neljään tuoteryhmään: kemi- allisiin rakenneaineisiin, ligniini­ tuotteisiin, biofibrilleihin ja biolääke- tieteen tuotteisiin. ”Biopohjaisia kemiallisia rakenne­ aineita voidaan käyttää esimerkiksi muovien valmistamisessa korvaa- maan öljypohjaisia tuotteita”, UPM Biokemikaalit -yksikön johtaja Juuso Konttinen sanoo. Puuraaka-aineesta saatavasta lignii- nistä UPMkehittää tuotteita useisiin eri käyttötarkoituksiin. ”Siitä voidaan valmistaa esimerkiksi biohartseja, joilla voidaan korvata

vaikkapa vanerintuotannossa käytet- täviä öljypohjaisia fenolihartseja”, Konttinen toteaa. Biofibrillit ovat sellupohjaisia mikro- ja nanofibrillejä, joita käytetään erilaistenmateriaalienmuokkaamiseen ja vahvistamiseen. Biofibrillejä voidaan hyödyntää myös biolääketieteen uusissa sovel- luksissa. UPMon tuonut markkinoille kehittämänsä GrowDex-hydrogeelin, joka soveltuu esimerkiksi solukasvatuk- seen lääketieteellisissä tutkimuksissa. Pitkä kehitystyö tuottaa tulosta Ovaska huomauttaa, että UPMon jo usean vuoden ajan panostanut biokemikaalien kehittämiseen. ”Kehitystyö on pitkäjänteistä toimintaa. Alamme vihdoin lähestyä tilannetta, jossa voimme vaiheittain alkaa kaupallistaa biokemikaali-innovaatioitamme.” Polku on sama kuin UPM:n bio- polttoaineen kehittämisessä. Pitkän tutkimusvaiheen jälkeen innovaation toimivuus testattiin pilottilaitoksessa. Tämän jälkeen päätettiin perustaa UPMBioVernoa valmistava tuotanto- laitos. ”Kaupallinen tuotanto edellyttää isoja investointeja. Ennen päätöksiä

Jyrki Ovaska ja Juuso Konttinen

pitää olla varmuus siitä, että tekno- logia toimii.” Konttinen sanoo, että innovaa­ tioiden kehittämisessä yhteistyö yliopistojen, tutkimuslaitosten ja uutta teknologiaa kehittävien yritysten kanssa on oleellista. ”Tarvittavaa osaamista ei voida rakentaa yksin yrityksen sisälle. On tärkeää löytää oikeat kumppanit ja verkostot.” Hyvä esimerkki laaja-alaisesta yhteistyöstä on UPM:n ValChem- hanke, jossa kehitetään puusta saatavia kemiallisia rakenneaineita ja ligniiniä. Kansainvälisessä hank- keessa hyödynnetäänmetsäalan, kemian alan ja biotekniikan alan asiantuntemusta. EU rahoittaa ValChem-hanketta 13,1 miljoonalla eurolla. 

UPM Biokemikaalit on jo kaupallistanut ensimmäiset lingniini- ja biolääketieteen tuotteensa. Yksi esimerkki on 3D-solukasva­ tukseen soveltuva GrowDex.

28 | BIOFORE

3/2016  | 29

Made with FlippingBook Online newsletter