UPM Biofore-lehti 1/2018

Biofores ight

Uusiutuva hiili – avain kestävään kemianteollisuuteen

Euroopan komission ilmastotavoitteet ja kasvavat odotukset kestävän kehityksen periaatteita noudattavalle toiminnalle asettavat tuntuvia haasteita kemianteollisuudelle. Fossiilisen energian käyttöä on vähennettävä edelleen, ja tuotteiden kestävää kehitystä on edistettävä sekä tuotteiden käyttöaikana että niiden elinkaaren lopussa. Samalla resurssitehokkuutta on parannettava, raaka-aineiden kulutusta on vähennettävä ja ekologisesti haitalliset hävikki- reitit onminimoitava tehokkaalla kiertotaloudella. Edellä mainittuihin haasteisiin erottamattomasti liittyvä tekijä usein kuitenkin unohdetaan: Kemianteollisuudesta voi tulla kestävän kehityksenmukainen sektori vasta, kun se lakkaa käyttämästä fossiilisia raaka-aineita, kuten raakaöljyä, maakaasua ja hiiltä, ja alkaa käyttä- mään orgaanisen kemian raaka-aineena ainoastaan uusiutuvaa hiiltä. Siirtyminen hiilestä uusiutuviin lähteisiin kemian- ja muoviteollisuudessa vastaa energia­ sektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Kaikki maasta saatu fossiilinen hiili vapautuu aina ennen pitkää ilmakehään ja kasvattaa samalla ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Ainoastaan vaiheittainen luopuminen fossiilisen hiilen käytöstä estää ilmakehän hiilidioksi- dipitoisuuksien kasvua entisestään. Kolme vaihtoehtoa Uusiutuvan hiilen lähteitä on vain kolme, ja ne kaikki ovat tärkeitä siirryttäessä kokonaan uusiutuviin raaka-aineisiin. Kaikkia kolmea lähdettä pitäisi käyttää teollisuudessa tasapuoli- sesti. Tämä kuitenkin edellyttää paitsi poliittisten päättäjien tukea myös kuluttajien hyväk- syntää. Uusiutuvaa hiiltä saadaanmuovien ja muiden orgaanisen kemian tuotteidenmekaanisella ja kemiallisella kierrättämisellä sekä kaiken tyyppisistä biomassoista. Kolmas vaihtoehto on ottaa hiilidioksidia talteen vielä toistaiseksi olemassa olevista fossiilisista pistelähteistä sekä pysyvästi biogeenisista pistelähteistä tai suoraan ilmasta. Kemianteollisuuden siirtymää uusiutuvan hiilen käyttöön kierrätyksellä tai hyödyntämällä biomassaa ja hiilidioksidia voidaan edistää erilaisin poliittisin keinoin. Mahdollisia keinoja ovat raaka-aineina käytettyjen fossiilisten polttoaineiden verotus, hiilidioksidipäästöjen entistä suuremmat kustannukset päästökauppasuunnitelmassa, tuotannossa käytettävien uusiutuvien raaka-aineiden osuuden raportointi- ja tavoitevaatimukset ja uusiutuvien drop-in-polymeerien vähimmäiskiintiöt.

käytetään joka vuosi noin 2,5 miljardia kertakäyttömukia. Kestävä kehitys keskeinen osa kaikkea tekemistä Kestävä kehitys näkyy ja kuuluu. James Cropper on ottanut tuotannos- saan käyttöön vaihtoehtoja korvaamaan fossiilisia materiaaleja kutenmuovia ja kehittänyt kevyempiä materiaaleja. ”Raaka-aineista lopputuotteisiin asti, kestävä kehitys on keskeinen osa kaikkea, mitä teemme. Raaka-aineiden tehokas käyttö, kuidun talteenotto ja ympäristöä kuormittavienmateriaalien korvaaminen ovat keskeinen paino­ pisteemme nyt ja tulevaisuudessa,” hän lisää. James Cropper on saanut tunnus- tusta väripapereidensa laadusta. Yhtiöllä on tuotevalikoimassaan saata- villa yli 12 000 erilaista väriyhdistelmää. James Cropperin erikoispapereita valmistavan tytäryhtiön toimitusjohtaja Steve Adams uskoo, että paperi säilyy yhä keskeisenä osana yhteiskuntaa vielä pitkään: ”Paperituotteiden kysyntä on elpymässä. Painettujen kirjojen kysyntä on kasvanut, kunmyös nuorisosuku- polvi lukee muualtakin kuin näytöltä. Laatupapereille on aina kysyntää, koska kuluttajan vuorovaikutus tuotteen kanssa on henkilökohtaisempi. ” 

Sata vuotta yhteistyötä Alun perinmuistamiseen tarkoitetut unikot valmistettiin silkistä. Nykyisin muistounikot valmistetaan paperista sekä perinteisin että modernein teknii- koin. Muistounikot saavat alkunsa Burnesidessa, Britannian järviseudulla sijaitsevassa paperitehtaassa. Tehdas kuuluu 173-vuotiaalle paperiyritys James Cropperille, joka on tuottanut ”unikkopaperia” jo yli 40 vuoden ajan. Paperinvalmistus alkoi tehtaassa kuitenkin jo paljon aikaisemmin, vuonna 1845. Myös James Cropperin ja UPM:n yhteinen historia ulottuu hyvin pitkälle, sillä Lappeenrannassa sijaitseva UPMKaukas on toimittanut James Cropperille sellua jo yli 100 vuotta. “Ymmärrämme molemmat pitkän suhteen arvon ja yhdessä saavutta- mamme laadun. Olemme myös pysty- neet luomaan uutta liiketoimintaa perinteisen paperinteon lisäksi, ” kertoo James Cropperin toimitusjoh- taja Phil Wild . Vankan historian omaava James Cropper on viime vuosina tuonut markkinoille useita värillisiä kierrä- tettäviä pakkauspapereita, jotka voivat korvata muovipakkauksia kuten kerta- käyttömukeja. Isossa-Britanniassa

BIO- JA HIILIDIOKSIDI­ TALOUDEN pioneeri Michael Carus on jo pitkään edistänyt uusiutuvaa hiili­ taloutta.

VAPAAEHTOISET ASKARTELEVAT sodassa kaatuneiden muistamiseen tarkoitettuja punaisia paperiunikoita. JAMES CROPPERIN PAPERITEHDAS sijaitsee idyllisessä maalaismaisemassa Burnesidessa Englannin järvialueella. TÄNÄ VUONNA MUISTOUNIKKOJA on valmistettu 50 miljoonaa kappaletta 100-vuotismuistojuhlan kunniaksi.

Kattava raportti aiheesta on saatavilla englanniksi osoitteessa www.bio-based.eu/nova-papers

44 | UPM BIOFORE BEYOND FOSSILS

1/2018  | 45

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker