UPM Vuosikertomus 2020

Näkymät vuodelle 2021 Vuonna 2021 maailmantalouden odotetaan alkavan toipua vuonna 2020 koetusta jyrkästä taantumasta. Toipuminen vaihtelee alueittain ja on Kiinan vetämää. Yleinen taloudellinen toimeliaisuus vaikuttaa useimpien UPM:n tuotteiden kysyntään, joka näin ollen riippuu taloudellisen elpymisen muodosta ja vauhdista. COVID-19-pandemia aiheuttaa edelleen merkittävää epävarmuutta vuonna 2021. Vuonna 2020 sulkutoimet vaikuttivat erittäin negatiivisesti graafisten paperien kysyntään mutta tukivat tarramateriaalien ja erikoispaperien vahvaa kysyntää. Talouksien avautuminen normalisoinee jossain määrin näitä kysyntävaikutuksia. Pandemian ja sulkutoimien uudet aallot ovat kuitenkin mahdollisia. Sellun hintojen odotetaan nousevan vuoden 2021 alussa edellisvuoden viimeisen neljänneksen tasolta. Paperin hintojen odotetaan laskevan kohtuullisesti verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen. UPM jatkaa toimenpiteitä kiinteiden ja muuttuvien kustannusten vähentämiseksi. UPM:n vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla alempi kuin vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla paperin hintojen laskun ja lisääntyneiden kunnossapitotöiden vuoksi. Vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan toipuvan vuoden 2021 jälkimmäisellä puoliskolla.

Liiketoiminta-alueiden katsaukset UPM Biorefining

6.10. UPM ilmoitti suunnitelmista yksinkertaistaa organisaatiota ja lisätä tehokkuutta UPM Raflatacissa ja globaaleissa funktioissa. Suunnitelmat vähentäisivät noin 100 tehtävää UPM Raflatacin organisaatiossa ja 70 tehtävää globaaleissa funktioissa. Suunnitelmista arvioidaan tuovan toteutuessaan noin 12 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt. 15.10. UPM ilmoitti, että yhteistoimintaneuvottelut on saatettu päätökseen ja Kaipolan tehdas suljetaan pysyvästi. Tämä vaikuttaa yhteensä 448 työpaikkaan. Tehdas suljettiin tammikuun 2021 alussa. 5.11. UPM ilmoitti perustaneensa 3 000 000 000 euron joukkovelkakirjalainaohjelman (Euro Medium Term Note, EMTN ohjelma) ja julkaisi vihreän rahoituksen viitekehyksen (Green Finance Framework). UPM:n viitekehys sai CICERO:n korkeimman tason ”Dark Green” -luokituksen. 13.11. UPM ilmoitti laskevansa liikkeeseen 750 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan. Joukkovelkakirjalaina erääntyy marraskuussa 2028, ja lainalle maksetaan kiinteää 0,125 prosentin korkoa. Joukkovelkakirjalainaan ei sisälly kovenantteja. 16.11. UPM ilmoitti, että se on listattu metsä- ja paperiteollisuuden johtavaksi yritykseksi Dow Jonesin eurooppalaisessa ja globaalissa kestävän kehityksen indekseissä (DJSI) vuosiksi 2020–2021. 18.11. UPM ilmoitti, hakeneensa 750 miljoonan euron EMTN joukkovelkakirjalainaohjelman alla liikkeeseen lasketun vihreän joukkovelkakirjalainan listaamista Irlannin pörssin viralliselle listalle, Euronext Dubliniin. 2.12. UPM ilmoitti saaneensa päätökseen globaalien funktioiden yhteistoimintaneuvottelut ja vähentävänsä yhteensä 67 tehtävää. Yhteistoimintaneuvottelut UPM:n suomalaisissa sellutehtaissa sekä Suomen metsätoiminnoissa on myös saatu päätökseen. Näiden uudelleenjärjestelyjen seurauksena yhtiö vähentää 135 työpaikkaa. 8.12. UPM ilmoitti saaneensa CDP:n AAA-luokituksen tunnustuksena yhtiön merkittävistä toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä kestävän metsänhoidon ja vastuullisen vedenkäytön edistämiseksi. Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat 19.1. UPM ilmoitti 13 miljoonan euron investoinnista UPM Raflatacin uuteen tuotantolinjaan Nowa Wie ś in tehtaalle Puolaan. Investointi kasvattaa UPM Raflatacin vuotuista taustapaperittomien etikettiratkaisujen tuotantokapasiteettia 100 miljoonalla neliömetrillä. Uuden tuotantolinjan odotetaan olevan toiminnassa vuoden 2021 loppuun mennessä. 28.1. UPM ilmoitti, että se etenee biopolttoaineiden kasvusuunnitelmissa ja aloittaa perussuunnitteluvaiheen seuraavan sukupolven biojalostamosta.

UPM Energy

Vertailukelpoinen EBIT milj. euroa

Vertailukelpoinen EBIT milj. euroa

UPM Biorefining muodostuu sellu-, saha- ja biopolttoaine liiketoiminnoista. UPM Pulp tarjoaa monipuolisen selluvalikoiman erilaisiin käyttökohteisiin, UPM Timber tarjoaa sertifioitua sahatavaraa ja UPM Biofuels tuottaa kaikkiin dieselmoottoreihin soveltuvaa puupohjaista uusiutuvaa dieseliä sekä naftaa, jota voidaan käyttää bensiinin biokomponenttina tai korvaamaan fossiilisia raaka aineita petrokemianteollisuudessa.

0 150 300 450 600

0 10 20 30

120 160 200

0 10 20 30 40 50

% liikevaihdosta

% liikevaihdosta

UPM Energy tuottaa kustannuskilpailukykyistä, hiilidioksidivapaata sähköä. Tarjontaan kuuluu myös fyysisen sähkön kauppa, toiminta sähkön johdannaismarkkinoilla sekä teollisten sähkön kuluttajien ja tuottajien palvelut.

0 40 80

19 20

19 20

2020 2019

2020 2019

Liikevaihto, milj. euroa

379 178 47,0

417 195 46,7

2 183

2 712

Liikevaihto, milj. euroa

Vertailukelpoinen EBITDA, milj. euroa

348 15,9

724 26,7

Vertailukelpoinen EBITDA, milj. euroa

% liikevaihdosta

% liikevaihdosta

Poistot ja arvonalentumiset, milj. euroa

-10

-9

Metsävarojen käyvän arvon muutos ja hakkuut, milj. euroa Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista, milj. euroa

-8

-11

Liikevoitto, milj. euroa

184 48,7

184 44,2

% liikevaihdosta

2

2

Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa, milj. euroa 1) Vertailukelpoinen liikevoitto (EBIT), milj. euroa

-176 166

-171 544 20,1

Poistot ja arvonalentumiset, milj. euroa

14

-1

Liikevoitto, milj. euroa

171 45,0

185 44,4

7,6

% liikevaihdosta

% liikevaihdosta

Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa, milj. euroa Vertailukelpoinen liikevoitto (EBIT), milj. euroa

Sijoitettu pääoma (keskiarvo), milj. euroa

2 313

2 454

Vertailukelpoinen ROCE, % Toimitukset, sähkö, GWh

7,4

7,5

166

544 20,1

9 168 8 619 1) Vuoden 2020 vertailukelpoiset erät sisältävät 3 miljoonan euron kulun liittyen Alholmens Kraft voimalaitoksen omistusjärjestelyihin, 12 miljoonan euron myyntivoiton Kainuun Voima Oy:n omistusosuuden myynnistä sekä 5 miljoonan euron tuoton käyttämättömien rakennejärjestelyvarausten peruutuksista. Vuoden 2019 vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liittyvät Meri-Pori voimalaitoksen omistuksen uudelleenjärjestelyihin. Vuosi 2020 verrattuna vuoteen 2019 UPM Energy -liiketoiminta-alueen vertailukelpoinen liikevoitto laski alempien sähkön myyntihintojen seurauksena. Vesivoiman tuotantomäärät olivat korkeammat. Ydinvoiman kiinteät kustannukset nousivat verrattuna matalaan vertailuajanjaksoon. UPM:n keskimääräinen sähkön myyntihinta laski 13 % ja oli 36,5 • Vuosi 2020 oli ennätyksellisen lämmin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismaiden vesivarannot olivat yli normaalitason joulukuun lopussa. Suomen vesitilanne oli hyvällä tasolla. • Hiilidioksidipäästöoikeuksien hinta oli vuoden 2020 lopussa 32,7 euroa/tonni, mikä oli korkeampi kuin vuoden 2019 lopussa (24,6 euroa/tonni). • Suomen keskimääräinen aluehinta pohjoismaisessa sähköpörssissä vuonna 2020 oli 28,0 euroa/MWh, mikä on 36 % alempi kuin vuonna 2019 (44,0 euroa/MWh). Lähteet: The Norwegian Water Resources and Energy Directorate, Svensk Energi, Suomen Ympäristökeskus, Nord Pool, Nasdaq OMX, Bloomberg, UPM (41,9) euroa/MWh. Markkinaympäristö

7,6

% liikevaihdosta

3 620

3 469

Sijoitettu pääoma (keskiarvo), milj. euroa

4,6

15,7

Vertailukelpoinen ROCE, % Toimitukset, sellu, 1 000 t

3 664

3 715

Vuosi 2020 verrattuna vuoteen 2019 UPM Biorefining -liiketoiminta-alueen vertailukelpoinen liikevoitto laski alempien sellun myyntihintojen johdosta. Puukustannukset ja muut muuttuvat kustannukset laskivat. Kiinteät kustannukset nousivat vuoden 2020 kalliimpien suunniteltujen huoltoseisokkien seurauksena. Lakko Suomessa vaikutti toimitusmääriin vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä. UPM:n sellutoimitusten keskihinta euroina laski 24 %. Markkinaympäristö • Sellun maailmanlaajuinen kysyntä oli hyvällä tasolla vuonna 2020. Kysynnän kasvua ajoi pääasiassa Kiina. Markkinasellutoimitukset kasvoivat maailmanlaajuisesti heikkoon vuoteen 2019 nähden. • Havupuusellun keskimääräinen euromääräinen Euroopan markkinahinta vuonna 2020 oli 16 % alempi ja lehtipuusellun markkinahinta 22 % alempi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kiinassa havupuusellun keskimääräinen dollarimääräinen markkinahinta oli 7 % alempi ja lehtipuusellun markkinahinta 19 % alempi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. • Kehittyneen uusiutuvan dieselin ja naftan kysyntä jatkui hyvällä tasolla. • Sahatavaran kysyntä oli vahva vuoden 2020 neljännellä neljänneksellä. Markkinahinnat olivat vakaat. Lähteet: FOEX, UPM

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2020

8

UPM VUOSIKERTOMUS 2020 UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2020

125 9

124

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

Made with FlippingBook - Online catalogs