UPM Vuosikertomus 2020

ja yhtiön suhteelliseen kilpailukykyyn. Lisäksi sääntely voi rakenteellisesti rajoittaa tai haitata UPM:n valmiuksia kilpailla raaka-aineista. UPM toimii myös aloilla, joilla sovelletaan laajaa ympäristölainsäädäntöä ja -säännöksiä, jotka liittyvät muun muassa päästöihin, vedenlaatuun, ja energiatehokkuuteen sekä jätteiden käsittelyyn, kierrättämiseen ja hävittämiseen. Ympäristölait ja -säädökset ovat kiristyneet, ja ne saattavat vielä tiukentua lisää lukuisten globaalien, alueellisten ja kansallisten sääntelyhankkeiden seurauksena. Kun ympäristölainsäädäntöä muutetaan tai sääntelyn soveltamista tai valvontaa muutetaan, UPM:lle voi aiheutua lisäkustannuksia uusien ja tiukempien säädösten noudattamisesta. UPM:n on toimintaansa varten hankittava lukuisia ympäristölupia ja muita lisenssejä toimivaltaisilta viranomaisilta ja noudatettava niiden ehtoja. Luvan tai lisenssin myöntänyt viranomainen voi muuttaa, uusia tai tietyissä tapauksissa perua tällaisen luvan tai lisenssin. UPM seuraa sääntelymuutoksia tavoitteena sopeutua niiden vaikutuksiin. Osakeomistus Pohjolan Voima Oyj:ssä UPM omistaa osuuden Pohjolan Voima Oyj:stä (PVO). PVO on puolestaan Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) suurin omistaja. TVO rakennuttaa kolmatta ydinvoimalaitosyksikköä, OL3 EPR, Olkiluodossa (OL3). Valmistuttuaan OL3 toimittaa osakkailleen sähköä omakustannusperiaatteen (”Mankala-periaatteen”) mukaisesti, joka on laajassa käytössä Suomen energiateollisuudessa. Mankala-periaatteen mukaan osakkaille toimitetaan sähköä ja/tai lämpöä omistusosuuksien suhteessa, ja kukin osakas vastaa osuuksiensa mukaisesti sähkön ja lämmön tuotantokustannuksista, kuten yhtiöjärjestyksessä on määritelty. OL3:n odotetaan kasvattavan UPM:n sähköntuotannon kapasiteettia merkittävästi. UPM:n epäsuora osuus OL3:sta on noin 31 %. TVO:n mukaan OL3 on tilattu kiinteähintaisena avaimet käteen - periaatteella konsortiolta (laitostoimittaja), jonka muodostavat Areva GmbH, Areva NP SAS ja Siemens AG. Konsortioon kuuluvat yhtiöt ovat laitostoimitussopimuksen mukaisesti yhteisvastuussa sopimusvelvoitteista. OL3-laitosyksikön kaupallisen sähköntuotannon piti alkuperäisen suunnitelman mukaan alkaa huhtikuussa 2009. Hanke on kuitenkin viivästynyt. Laitostoimittaja on uudelleenarvioinut aikataulua useaan otteeseen. Maaliskuussa 2018 TVO ilmoitti allekirjoittaneensa kattavan sovintosopimuksen laitostoimittajakonsortioon kuuluvien yhtiöiden sekä Ranskan valtion sataprosenttisesti omistaman Areva-yhtiöiden emoyhtiö Areva SA:n kanssa. Sovintosopimus koskee OL3-projektin loppuunsaattamista ja projektin kiistoja. Sopimus tuli voimaan maaliskuun 2018 lopulla. TVO:n ilmoituksen mukaan sovintosopimuksen mukaisesti TVO ja OL3 EPR -laitostoimittaja peruuttivat kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukaisen välimiesmenettelyn, joka koski OL3:n valmistumisen viivästymistä ja siitä aiheutuneita kustannuksia. Heinäkuussa 2018 TVO ilmoitti, että välimiesoikeus oli vahvistanut kesäkuussa 2018 välimiesmenettelyä koskevan sovinnon sovintotuomiolla ja välimiesmenettely lopetettiin. Osapuolet peruuttivat myös Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olleet valitukset. loppuunsaattamiseen tarvittavat riittävät ja pätevät tekniset ja henkilöresurssit, Areva hankkii tarpeelliset lisäresurssit Framatome S.A.S -yhtiöltä, jonka enemmistöomistaja on EDF. • Laitostoimittajakonsortioon kuuluvat yhtiöt sitoutuvat siihen, että OL3-projektin loppuunsaattamiseen tarkoitetut varat ovat riittävät ja ne kattavat myös kaikki asianmukaiset takuukaudet. Tätä varten on perustettu Areva-yhtiöiden rahoittama rahastomekanismi TVO on ilmoittanut, että sopimuksen ehtojen mukaan: • Järjestääkseen ja ylläpitääkseen OL3-projektin

OL3-hankkeen lisämyöhästymisillä voisi olla haitallinen vaikutus PVO:n liiketoimintaan ja taloudelliseen asemaan, UPM:n energiaosakkeiden käypään arvoon PVO:ssa ja/tai OL3:sta hankitun sähkön kustannuksiin, kun OL3 on valmistunut. On mahdollista, että OL3:lta hankitun energian hinta on laitoksen säännöllisen sähköntuotannon alkaessa korkeampi kuin sähkön markkinahinta

turvaamaan OL3-projektin loppuunsaattamisesta aiheutuvien kustannusten kattamisen. • OL3-laitostoimitussopimuksen avaimet käteen -periaate ja laitostoimittajakonsortioon kuuluvien yhtiöiden yhteisvastuu sopimusvelvoitteista ovat edelleen täysimittaisesti voimassa. • Sopimuksella myös todettiin laitostoimittajan sopimuksen allekirjoittamishetkellä voimassa ollut aikataulu, jonka mukaan laitosyksikön säännöllinen sähköntuotanto olisi alkanut toukokuussa 2019. • Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukainen välimiesmenettely koskien OL3 EPR -projektin valmistumisen viivästymisestä aiheutuneita kustannuksia ja menetyksiä on sovittu 450 miljoonan euron korvauksella, jonka laitostoimittajakonsortioon kuuluvat yhtiöt maksavat TVO:lle kahdessa erässä. • Osapuolet vetäytyvät käynnissä olevista OL3-projektiin liittyvistä oikeustoimista, mukaan lukien välimiesmenettelystä ja Euroopan unionin yleisessä tuomioistuimessa olevista valituksista. • Mikäli laitostoimittaja-konsortioon kuuluvat yhtiöt eivät saisi OL3 projektia valmiiksi vuoden 2019 loppuun mennessä, ne maksavat valmistumisen ajankohdasta riippuen enimmillään 400 miljoonan euron lisäkorvauksen TVO:lle. Huhtikuussa 2020 TVO ilmoitti jättäneensä OL3-laitosyksikön polttoaineen latauslupahakemuksen Säteilyturvakeskukselle (STUK). TVO ilmoitti elokuussa 2020 saaneensa päivitetyn aikataulun OL3 EPR -laitosyksikön käyttöönotosta laitostoimittajalta. Aikataulun mukaan polttoaine ladataan reaktoriin maaliskuussa 2021, laitosyksikkö liitetään valtakunnan sähköverkkoon saman vuoden lokakuussa ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022. OL3 EPR - ydinvoimalaitosyksikön toteutusta ja tuotantokäyttöön valmistautumista jatketaan. Ennen latausta on vielä jäljellä muun muassa käyttöönottotestejä ja kunnossapitotöitä. Projektin etenemiseen liittyy kuitenkin koronavirusepidemian vuoksi merkittävää epävarmuutta. TVO:n mukaan konsernissa on tehty mittavia toimenpiteitä koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Koronarajoituksista huolimatta työt ovat voineet jatkua erityisjärjestelyin. TVO:n ilmoituksen mukaan laitostoimittajaosapuoli Arevan uusi johto valmistelee taloudellista ratkaisua projektin loppuunsaattamiseksi takuuajan loppuun mennessä. Myös TVO käy laitostoimittajan kanssa neuvotteluita projektin loppuunsaattamisen ehdoista. Lisäksi TVO on kokonaissovintosopimuksen mukaisesti kirjannut vuoden 2020 kolmannen neljänneksen loppuun mennessä kertyneen lisäkorvauksen osalta saamisen laitostoimittajalta. Lisäkorvaus vähentää aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenoa TVO:n taseessa. TVO ilmoitti 16. joulukuuta 2020, että TVO:n osakkaat ovat allekirjoittaneet lisäosakaslainasitoumuksen ja sen mukaiset uudet, yhteensä 400 miljoonan euron suuruiset huonomman etuoikeuden mukaiset osakaslainasopimukset. TVO:n mukaan uudella osakaslainasitoumuksella TVO varautuu ylläpitämään riittävää likviditeettipuskuria ja omavaraisuusastetta OL3 EPR -projektin loppuunsaattamiseksi. TVO:n ilmoituksen mukaan S&P Global Ratings (S&P) vahvisti 17. joulukuuta 2020 TVO:n pitkäaikaisen luottoluokituksen entiselle tasolleen 'BB', ja poisti TVO:n luottoluokituksen tarkkailulistalta (CreditWatch Negative), missä sen on ollut 4. syyskuuta 2020 lähtien. Tulevaisuuden näkymät ovat kuitenkin negatiiviset. S&P:n mukaan 400 miljoonan euron uusi osakaslainasitoumus vähentää TVO:n lähiajan riskejä ja on vahva signaali omistajien tuesta OL3 projektille huolimatta projektin kokemista viiveistä.

yrityksen piilevät vastuut (esim. kilpailulainsäädäntöön liittyvät vastuut) voivat muodostaa merkittävän riskin. UPM saattaa myydä strategiaan kuulumattomia toimintoja tai omaisuutta. Tuleviin yritysmyynteihin voivat vaikuttaa lukuisat tekijät, jotka eivät ole UPM:n hallinnassa. Näitä tekijöitä ovat muun muassa mahdollisten ostajien käytettävissä oleva rahoitus, korkotaso ja ostajien kapasiteetti. Yritysmyynnit voivat altistaa UPM:n myös korvausvaatimuksille. Lisäksi yritysmyynneistä voi seurata lisäkuluja liittyen historiallisiin ja odottamattomiin vastuisiin. Yritysostojen ja - myyntien kannattavuus voi poiketa UPM:n odotuksista. Liiketoiminnan riskit Tärkeiden tuotantopanosten hinnan ja saatavuuden vaihtelut UPM:n tuotteiden valmistuksessa tärkeimmät tuotantopanokset ovat puu, kuitu, kemikaalit, energia ja vesi. Näiden tuotantopanosten hinnat ovat vaihdelleet suuresti viime vuosina. Hintojen odotetaan vaihtelevan myös tulevaisuudessa, millä voi olla haitallinen vaikutus yleiseen kannattavuuteen aloilla, joilla UPM toimii. Ilmastonmuutos voi lisätä UPM:n tärkeiden tuotantopainosten hintavaihteluja. Lisäksi nykyiset metsänhoitokäytännöt voivat muuttua tai hakkuisiin kohdistuva yleinen mielipide voi vaikuttaa korjuumääriin ja siten vaikeuttaa raaka-aineen saatavuutta ja nostaa puun hintaa. Protektionismi ja kaupankäynnin rajoitukset voivat myös vaikuttaa raaka-aineiden hintaan ja saatavuuteen, kun valtiot saattavat esimerkiksi suojella metsiään tai tukea omaa teollisuuttaan vientirajoituksilla. Näillä toimilla voi olla olennainen vaikutus puun hintaan ja saatavuuteen. On myös epävarmaa, miten EU:n energiapolitiikat voivat vaikuttaa kuidun ja energian saatavuuteen ja hintaan. UPM:n tuotantopanosten hintojen merkittävä nousu voisi lisätä UPM:n liiketoiminnan kustannuksia. Toimittaja- ja urakoitsijaverkosto ja raaka-aineiden hankinta UPM:n liiketoiminta on riippuvainen useista toimittajista ja urakoitsijoista. Suurin osa UPM:n tarvitsemasta puusta hankitaan toimittajilta, ja muut tuotantopanokset, kuten kemikaalit, täyteaineet ja keräyspaperi, hankitaan kokonaan toimittajilta. Merkittävimpien tuotantopanosten saatavuus- tai kuljetusongelmat voisivat vaikuttaa olennaisesti tuotantoon. Seurauksena voisi olla esimerkiksi tuotannon keskeyttäminen tai rajoittaminen, tuotevalikoiman muutokset, kustannusten kasvu olennaisten tuotantopanosten hintojen nousun seurauksena sekä puun saatavuusongelmat ja hintavaihtelut. Toimittajien rakennejärjestelyt voisivat myös rajoittaa niiden toimittajien määrää, joilta UPM pystyisi hankkimaan tuotantopanoksensa, mikä voisi vaikuttaa olennaisesti UPM:n näistä tuotantopanoksista maksamiin hintoihin. UPM:n Toimintaohje toimittajille ja kolmansille osapuolille määrittää vähimmäisvaatimukset, joita UPM edellyttää toimittajiensa ja kolmansien osapuolien noudattavan toiminnassaan. UPM tekee toimittajien riskiarviointeja liittyen esimerkiksi toimittajien liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan, tuotantopanosten laatuun ja toiminnan vastuullisuuteen. Riskiarvioinnin perusteella valittuja toimittajia arvioidaan tarkemmin vuosittaisilla kyselyillä, toimittaja-auditoinneilla ja yhteisillä kehityssuunnitelmilla. Jos poikkeamia havaitaan, UPM edellyttää toimittajalta korjaavia toimenpiteitä, joiden toteuttamista UPM seuraa. Sopimuksia voidaan myös joutua irtisanomaan korjaustoimenpiteiden riittämättömyyden tai havaintojen vakavuuden vuoksi. Suurten investointiprojektien hallinta ja toteuttaminen UPM:n liiketoimintojen investointihankkeet ovat usein laajoja ja niiden valmistuminen voi kestää useita vuosia. Hankkeet sisältävät riskejä, jotka voivat liittyä esimerkiksi kustannusten ylittymiseen, hankkeen

samalla hetkellä. Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos luo UPM:lle useita erilaisia riskejä. Strategiset riskit liittyvät kilpailukykyyn, markkinoihin, asiakkaisiin, tuotteisiin ja sääntelyyn. Esimerkiksi ennakoimaton sääntely ja tuet voivat vääristää raaka-aineiden ja lopputuotteiden markkinoita, ja kasvihuonekaasupäästöjen muuttuvat kustannukset voivat vaikuttaa yhtiön taloudelliseen tulokseen. UPM uskoo, että metsät, puupohjaiset tuotteet ja vähähiilinen energia luo merkittävää arvoa uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita kehitettäessä. Muut ilmastonmuutokseen liittyvät riskit koskettavat erityisesti UPM:n hankintaketjua ja tärkeimpien tuotantopanosten, kuten puun ja sähkön, saatavuutta ja hintaa. Ilmastonmuutos voi aiheuttaa poikkeuksellisia sääolosuhteita, kuten rajumyrskyjä, tulvia ja kuivuutta, mistä voi seurata ennakoimattomia haasteita vesivoiman saatavuudelle ja ennakoimattomia hakkuuolosuhteita. Poikkeuksellisen leudot talvet voivat lyhentää aikaa, jolloin maa on Pohjoismaissa roudassa. Se voi vaikuttaa puun korjuuseen ja kuljetuksiin, horjuttaa raaka-aineen tasaista saantia ja nostaa mahdollisesti puun hintaa. Nämä ilmiöt voivat lisätä myös tuotantorajoitusten riskiä. Pääasiakkaiden menetys ja rakennejärjestelyt UPM myy tuotteitaan useille pääasiakkaille. Suurimman asiakkaan osuus UPM:n liikevaihdosta vuonna 2020 oli noin 2 %. Kymmenen suurimman asiakkaan osuus UPM:n liikevaihdosta oli noin 14 %.Vaikka UPM ei ole riippuvainen yksittäisestä asiakkaasta tai asiakasryhmästä, pääasiakkaiden menettämisellä ilman vastaavia korvaavia asiakkaita voisi olla olennainen vaikutus UPM:n liiketoimintaan. Rakennejärjestelytilanteessa UPM:n asiakkaiden koon kasvaessa ja toiminnan keskittyessä asiakkailla voisi olla suurempi neuvotteluvoima suhteessa toimittajiinsa, myös UPM:ään. Myös yhtiön suurimpien asiakasryhmien taloudellisen tilanteen heikkenemisestä aiheutuisi UPM:lle riskejä. Tuotekehitys, innovaatiot ja immateriaalioikeudet Tutkimus ja tuotekehitys ovat tärkeä osa UPM:n strategiaa erityisesti uusissa liiketoiminnoissa, kuten puupohjaisissa biopolttoaineissa, biokemikaaleissa ja biolääketieteen tuotteissa. On mahdollista, että uusien tai paranneltujen tuotteiden ja ratkaisujen sijoitetun pääoman tuotto ei välttämättä täytä odotuksia tai paranna UPM:n kilpailukykyä. UPM:n laaja patenttisalkku tuottaa arvonluontimahdollisuuksia tulevaisuudessa. Samalla siihen liittyy riskejä, jotka liittyvät immateriaalioikeuksien, kuten patenttien ja tavaramerkkien, suojaamiseen ja hallintaan. Yritysostot ja -myynnit UPM:n strategiana on kasvaa liiketoiminnoissa, joilla on vahvat pitkän aikavälin kysynnän kasvunäkymät ja jotka tarjoavat kestävää kilpailuetua. Tähän saattaa liittyä uusien liiketoimintojen ostoja tai olemassa olevien liiketoimintojen myyntejä. Fuusioihin ja yrityskauppoihin sisältyy riskejä, jotka liittyvät myytävän liiketoiminnan toteutukseen tai hankittujen liiketoimintojen, järjestelmien, yrityskulttuurien ja henkilöstön johtamisen ja integroinnin onnistumiseen. Yritysoston kustannukset voivat osoittautua korkeiksi ja/tai odotetut mittakaavaedut tai synergiat voivat jäädä toteutumatta. Myös ostetun

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2020 14

131 UPM VUOSIKERTOMUS 2020 UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2020 15

130

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

Made with FlippingBook - Online catalogs