UPM Vuosikertomus 2020

4. Sijoitettu pääoma UPM:n sijoitettu pääoma liittyy lähinnä tuotantolaitoksiin sekä metsä- ja energiavaroihin. UPM investoi kannattaviin kohdennettuihin hankkeisiin hyödyntääkseen liiketoimintaportfolionsa kasvumahdollisuuksia.

muun muassa muuttuvista markkinaolosuhteista ja taloudellisista olosuhteista tai järjestelyyn osallistuvien henkilöiden työsuhteen kestoajan muutoksista johtuen. Merkittävät erot tosiasiallisessa toteumassa tai merkittävät muutokset oletuksissa voivat vaikuttaa etuuspohjaisen velvoitteen määrään ja kuluihin tulevaisuudessa.

Keskeiset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt Järjestelyn etuudet riippuvat palkasta ja työsuhteen pituudesta. Riippumattomat vakuutusmatemaatikot tekevät vuosittain laskelmat etuuspohjaisista velvoitteista ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää käyttäen. Etuuspohjaisen velvoitteen nykyarvo määritetään diskonttaamalla arvioidut vastaiset rahavirrat käyttäen yritysten liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen korkoa. Lainat, joiden korkoa käytetään, ovat sen valuutan määräisiä, jossa etuudet maksetaan, ja erääntyvät samaan aikaan kuin vastaava eläkevelka. Etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä taseeseen kirjattu velka on etuuspohjaisen velvoitteen tilinpäätöspäivän nykyarvo vähennettynä järjestelyyn kuuluvien varojen käyvällä arvolla. Eläkkeistä johtuvat kulut esitetään tuloslaskelmassa henkilöstökuluina siten, että ne jaksotetaan työntekijöiden palvelusajalle. Vakuutusmatemaattisten oletusten muutokset sekä kokemusperusteisista oikaisuista johtuvat vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot kirjataan muihin laajan tuloksen eriin sillä tilikaudella, jolla ne syntyvät. Aiempaan työsuoritukseen perustuvat menot sekä velvoitteen täyttämisestä johtuvat voitot tai tappiot kirjataan välittömästi, kun ne ovat toteutuneet. Maksupohjaiset järjestelyt Maksupohjaisissa järjestelyissä maksut suoritetaan vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen konsernilla ei ole enää muita maksuvelvoitteita. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi sille tilikaudelle, jota veloitus koskee. Muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet Muutamat konsernin yhtiöt ovat järjestäneet eläkeläisilleen terveydenhuoltoon liittyviä etuuksia sekä muita etuuksia. Terveydenhuoltoon liittyvän etuuden saamisen ehtona on tavallisesti työskentely eläkeikään saakka sekä tietty vähimmäispalvelusaika. Arvioidut järjestelyjen kustannukset jaksotetaan työssäoloajalle käyttäen

E tuuspohjaisiin järjestelyihin liittyvää kulua ja velkaa laskettaessa käytetään useita vakuutusmatemaattisia oletuksia. Käytettävä tilastotieteellinen tieto saattaa poiketa toteutuvista tuloksista olennaisesti

Vakuutusmatemaattiset oletukset Seuraavassa taulukossa esitetään keskeisimmät painotettuina keskiarvoina lasketut oletukset, joita käytetään etuuspohjaisten velvoitteiden määrittämisessä:

2020 2019

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Vuokratut käyttöomaisuushyödykkeet

4 316

4 083

561

590

Metsävarat

2 077 1 936

2 097 2 145

SUOMI

ISO-BRITANNIA

SAKSA

MUUT MAAT

Energiaosakkeet

2020 0,33 1,33 1,33 0,62 14,1

2019 0,74 1,31 1,31 0,53 13,2

2020 1,35 2,95

2019 2,05 3,00

2020 0,37 1,70 2,50 1,70

2019 0,93 1,70 2,50 1,70

2020 0,67 1,83 2,54 0,87

2019 1,23 1,70 2,44 0,95 10,5

Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet

592

564

Diskonttauskorko %

Käyttöpääoma

1 247

1 451

Inflaatioaste %

Varaukset

-222 -744

-144 -721

Tuleva palkankorotus % Tuleva eläkkeiden korotus %

Etuuspohjaiset eläkevarat ja -velat, netto

2,90 11,6

2,95 17,4

Rahavarat

1 720

1 536

Arvioitu jäljellä oleva työssäoloaika vuosina

8,1

8,9

8,6

Muut varat ja velat

215 -143

7

Laskennalliset verosaamiset ja -velat, netto

-153

Etuuspohjaisen velvoitteen herkkyysanalyysi Herkkyysanalyysi osoittaa keskeisimpien oletusten muutosten vaikutuksen. Analyysin oletuksena on, että kaikki muut oletukset pysyvät muuttumattomina. Samaa ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa arvostusmenetelmää (projected unit method) on sovellettu sekä velvoitteiden että herkkyysanalyysien laskennassa. Varojen luokittelu 2020

Myytävänä oleviksi luokitellut varat

18

MILJ. EUROA

0.5 % LISÄYS 0.5 % VÄHENNYS 2020 2019 2020 2019

Yhteensä

11 555

11 474

Diskonttauskorko %

-156

-148

173

167

Tuleva palkankorotus % Tuleva eläkkeiden korotus % Odotettavissa oleva elinikä +1 vuosi

15 92

26 93

-13 -88

-19 -84

86

78

Negatiivinen muutos tarkoittaa etuuspohjaisen velvoitteen vähentymistä. Positiivinen muutos tarkoittaa etuuspohjaisen velvoitteen lisäystä.

Muut varat 2 %

Vakuutusyhtiöissä olevat varat 5 %

Rahamarkkina sijoitukset 24 %

Järjestelyihin kuuluvien varojen luokittelu 31.12.

samaa laskentatapaa, jota sovelletaan etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen laskennassa. Vastuun laskevat yhtiöistä riippumattomat vakuutusmatemaatikot.

Kiinteistöt 10 %

MILJ. EUROA

2020

2019

Oman pääoman ehtoiset sijoitukset 30 %

Noteeraa- mattomat Noteeratut

Noteeraa- mattomat

Vieraan pääoman ehtoiset sijoitukset 29 %

Noteeratut

Rahamarkkina sijoitukset

177

97

33

126

Vieraan pääoman ehtoiset instrumentit Oman pääoman ehtoiset instrumentit

225

107

353

83

Varojen luokittelu 2019

295

39 94 62 24

266

51 68 62 27

Kiinteistöt

21

23

Muut varat 2 %

Vakuutusyhtiöissä olevat varat

Rahamarkkina sijoitukset 15 %

— —

— —

Vakuutusyhtiöissä olevat varat 6 %

Muut varat Yhteensä

718 417 Vuonna 2020 järjestelyiden varat sisältävät yhtiön osakkeita käyvältä arvoltaan 2 (2) miljoonaa euroa. Vuonna 2021 maksusuoritukset konsernin etuuspohjaisiin järjestelyihin arvioidaan olevan 34 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 maksusuoritukset konsernin etuuspohjaisiin järjestelyihin olivat 33 miljoonaa euroa. 423 675

Kiinteistöt 8 %

Oman pääoman ehtoiset sijoitukset 29 %

Vieraan pääoman ehtoiset sijoitukset 40 %

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2020 52

169 UPM VUOSIKERTOMUS 2020 UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2020 53

168

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

Made with FlippingBook - Online catalogs