UPM Vuosikertomus 2020
Sijoittajasuhdejohtaja Mika Mikkola (vas.), toimitusjohtaja Jussi Pesonen, strategiajohtaja Kari Ståhlberg sekä talous- ja rahoitusjohtaja Tapio Korpeinen.
PITKÄN AIKAVÄLIN ARVONLUONTIA
Tavoitteena huipputulokset Tavoitteemme on taloudellisen tuloksen jatkuva parantaminen. Hyödynnämme kaupallisia strategioita, tiukkaa kustannusten hallintaa sekä materiaali- ja energiatehokkuutta. Pääoma kohdennetaan ja tehtaita käytetään tehokkaasti. Hyödynnämme toimintamallimme tarjoamat mahdollisuudet ja konsernisynergiat. Arvoa lisäävät kasvuhankkeet Kuluttajamegatrendit vauhdittavat useimpien tuotteidemme kysynnän kasvua. Kasvua tukee myös lisääntyvä tarve löytää kestäviä vaihtoehtoja fossiilipohjaisille materiaaleille ja energialle. Investoimme liiketoimintoihin, joiden pitkän aikavälin tuotto- ja kasvunäkymät ovat vahvat ja joissa meillä on selkeä kilpailuetu. Näin voimme tarjota houkuttelevaa sijoitetun pääoman tuottoa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Innovaatioita fossiilisista raaka-aineista riippumattomaan tulevaisuuteen Innovoimme asiakkaille ja kuluttajille lisää vastuullisia vaihtoehtoja. Suojaamme immateriaalioikeuksiamme. Innovaatiomme luovat uutta, kannattavaa liiketoimintaa, joka tuo lisäarvoa ja ainutlaatuisia kilpailuetuja esimerkiksi molekulaarisissa biotuotteissa ja erikoispakkausmateriaaleissa. Arvoa vastuullisuudesta Kestävä kehitys on meille tärkeä kasvun ja kilpailukyvyn ajuri. Tavoitteemme on tarttua mahdollisuuksiin, joita kuluttajien vastuullisten valintojen lisääntyminen ja tiukkeneva sääntely esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja muovihaasteeseen vastaamisessa asettavat. Vastuullinen toiminta koko arvoketjussa auttaa vähentämään riskejä. Liiketoimintaportfolion kehittäminen Kestävän kehityksen mukaisten ja korkeiden marginaalien kasvuliiketoimintojen osuuden kasvattaminen tukee kannattavuuttamme pitkällä aikavälillä ja nostaa osakkeen arvoa. UPM:n kasvavat liiketoiminnot ovat keskimäärin kolme kertaa kannattavammat verrattuna elinkaaren kypsässä vaiheessa olevaan graafisten papereiden liiketoimintaan. Toimialan johtava tase Toimialamme johtava tase auttaa vähentämään riskejä ja luo edellytykset kasvuhankkeidemme toteuttamiseen myös epävarmoina aikoina, kuten vuonna 2020. Houkutteleva osinko Pyrimme maksamaan houkuttelevaa osinkoa. Tuloskasvu mahdollistaa osingon kasvattamisen pitkällä aikavälillä. Osinkopolitiikkamme mukaan tavoitteena on osinko, joka on 30–40 % vuotuisesta liiketoiminnan rahavirrasta per osake.
LUOMME OMISTAJA-ARVOA
Keskitymme tulosten varmistamiseen, merkittävien uudistushankkeidemme menestyksekkääseen loppuunsaattamiseen ja seuraavien kasvuhankkeidemme kehittämiseen.
-1,4 % Osakkeen hinta 2020
Yritysarvo ja osingot
Rahavirtapohjainen osinko
1,4 euroa per osake
milj. eruoa
70 %
OSAKKEEN KEHITYS JA ARVOSTUSKERTOIMET 5 VUODEN AJANJAKSOLLA 2020 2019 2018
2017 25,91
2016 23,34
20 000
Osakekurssi kauden lopussa, euroa
30,47
30,91
22,15 2,24 1,30 2,49
1,2
60
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos, euroa
1,37
2,07 1,30 3,46
1,88 1,15 2,74
1,65 0,95 3,16
16 000
1,0
50
Osakekohtainen osinko, euroa
1,30* )
Osinkoehdotus 1,30 euroa osakkeelta
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta, euroa
1,89
12 000
0,8
40
Efektiivinen osinkotuotto, %
4,3
4,2
5,9 7,9
4,4
4,1
0,6
30
P/E-luku
29,0 1,74 11,3
15,5 1,64
14,2 1,60
14,1 1,51
8 000
P/BV-luku 1)
1,21
0,4
20
EV/EBITDA-luku 2 )
8,7
6,3
8,6
8,7
4 000
0,2
10
Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa
16 250
16 485
11 813
13 818
12 452
0,0
0
0
*) 2020: Hallituksen esitys 1) P/BV-luku = Osakekurssi 31.12./osakekohtainen oma pääoma 2) EV/EBITDA-luku = (markkina-arvo + nettovelat)/EBITDA
16 17
18
19 20
19 20 15 16 17 18 13 14 11 12
Osinkopolitiikka: 30–40 % vuotuisesta liiketoiminnan rahavirrasta per osake
Nettovelat Osakkeiden markkina-arvo Kumulatiivinen osinko
% liiketoiminnan rahavirrasta per osake 2020: Hallituksen ehdotus
20
21
UPM VUOSIKERTOMUS 2020
UPM VUOSIKERTOMUS 2020
Made with FlippingBook - Online catalogs