UPM Vuosikertomus 2020

LIIKETOIMINNOT

Biofore-strategia on ohjannut uudistumis tamme jo yli 10 vuotta, ja tahti vain kiihtyy. Meillä on oikea liiketoimintamalli sekä suorituksiin pyrkivä ja vahvoihin arvoihin nojaava kulttuuri. Onnistuimme vuonna 2020 huolehtimaan hyvin henkilöstömme turvallisuudesta, palvelemaan asiakkai tamme häiriöttä ja saavuttamaan tyydyttä vän taloudellisen tuloksen. Olemme johtava yhtiö vastuullisuu dessa. Uusiutuvat ja kierrätettävät tuot teemme vastaavat moniin globaaleihin

haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen ja resurssien niukkuuteen. Tavoitteemme ovat kuitenkin korkeammalla. Johdon mukaisen innovaatiotyön avulla luomme täysin uusia ratkaisuja asiakkaidemme ja kuluttajien tarpeisiin synnyttäen samalla uutta ja kannattavaa kasvuliiketoimintaa. Vaikuttavan pääoman allokoinnin ansiosta taseemme on lähes velaton ja liike toimintaportfoliomme vahvistunut. Raken namme intensiivisesti maailmanluokan sellutehdasta Uruguayhin ja uuden suku

polven biokemikaalijalostamoa Saksaan. Yhteensä 3,3 miljardin euron investoin neilla on merkittävä vaikutus tulevaisuuden tuloskasvuumme. Olemme myös aloittaneet uuden biopolttoainejalostamon perussuun nittelun, mikä kasvattaisi menestyksekästä liiketoimintaamme. Tuotamme yrityksenä sekä tuotteil lamme ja ratkaisuillamme arvoa osakkeen omistajillemme ja yhteiskunnalle. Luomme fossiilisista raaka-aineista riippumatonta tulevaisuutta.

BIOFORE-STRATEGIA Biofore-strategia ohjaa uudistumistamme biotalouden edelläkävijänä. Tavoittelem me kestävää kasvua. Erinomaiset tulokset, innovaatiot ja huippuluokan vastuulli suus ovat strategiamme kulmakiviä. Mahdollistamme asiakkaillemme ja kuluttajille vastuullisemmat valinnat. Luomme arvoa tarjoamalla ratkaisuja fossiilisista raaka-­ aineista riippumattoman tulevaisuuden rakentamiseksi.

A FUTURE BEYOND FOSSILS

KASVU

• Vastaamme megatrendeihin ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin • Luomme uusia markkinoita ja mahdollistamme kestävät valinnat

TULOKSET • Jatkuva parantaminen • Ketterä liiketoimintamalli

INNOVAATIOT • Uutta liiketoimintaa ja kilpailuetua • Biomateriaalit korvaamaan fossiilipohjaisia

VASTUULLISUUS • Uusiutuvat ja kestävät ratkaisut • Vastuulliset toiminnot ja arvoketju

PORTFOLIO

• Tehokas pääoman allokointi • Liiketoiminnot, joissa on vahvat pitkän aikavälin kysynnän kasvunäkymät ja korkea kynnys tulla markkinoille

ARVOT

Luota ja ole luotettava

Tuloksia yhdessä

Uudistu rohkeasti

Montevideon satama, Uruguay

26

27

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

Made with FlippingBook - Online catalogs