UPM Vuosikertomus 2020

Olemme valinneet kolme painopistealuetta, joilla haemme merkittävää kasvua tulevina vuosina. Vuoden aikana kasvuhankkeemme etenivät budjetissa ja aika taulussa tiukkoja terveys- ja turvatoimia noudattaen. KASVUN KEIHÄÄNKÄRJET

tuotannolla. Päätimme tammikuussa 2020 uuden sukupolven biokemikaalijalostamon rakentamisesta Leunaan Saksaan. Uuden bio jalostamon vuotuinen tuotantokapasiteetti on 220 000 tonnia puupohjaisia biokemikaa leja, kutenmonoetyleeniglykolia, monopro pyleeniglykolia ja uusiutuvia toiminnallisia täyteaineita. 550miljoonan euron investointi avaa uusia houkutteleviamarkkinoita. Kun biojalostamo on täydessä käynnissä ja tuotanto optimoitu, sen arvioidaan yltävän 14 %:n sijoitetun pääoman tuottotavoitteeseen. Biojalostamon tuotannon onmäärä käynnis tyä vuoden 2022 loppuunmennessä.

Kasvamme erikoispaperi- ja tarramate riaalisegmenteissä. Laajennamme nykyisiä tehtaita ja asiakaskuntaa sekä kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaa. Vahva asema ja innovaatiot näissä teknisesti vaativissa ja nopeasti kasvavissa pakkaamisen arvoket jun segmenteissä tarjoavat houkuttelevia kasvumahdollisuuksia. Vuonna 2020 tarramateriaalien ja erikoispaperituotteidemme kysyntä kasvoi edelleen verkkokaupan kasvun ja pande mian aiheuttamien kuluttajakäyttäytymi sen muutosten johdosta. UPM Specialty Papersin vuoden 2019 lopussa valmistunut kapasiteetin laajennus UPM Changshun tehtaalla Kiinassa oli hyvin ajoitettu. Sak sassa UPMNordlandin tehtaan paperikone 2:n erikoispaperituotanto käynnistyi ja tuotteet esiteltiin asiakkaille. Uusi kapasi teetti tarjoaa lisää kasvumahdollisuuksia vuonna 2021.

MERKITYS • Globaalit megatrendit tarjoavat merkittäviä kasvumahdollisuuksia • Laajat kasvumarkkinat fossiilisia materiaaleja korvaaville kestäville ratkaisuille

TAVOITTEET • Tuloskasvu

• Houkutteleva tuotto TOIMINTATAPAMME

kemikaaleille luovat merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kestävää kilpailuetua odotetaan kestävän kehityksen mukaisista raaka-aineista, patentoiduista teknologiakonsepteista sekä korkealaatui sista ja vaikutuksiltaan merkittävistä arjen tuotteista. UPMBiofuels toi onnistuneesti markkinoille uusiutuvan UPMBioVerno -dieselin ja -naftan. UPM Lappeenrannan biojalostamo on todistetusti täyttänyt patentoitua teknologiaa, tuotteiden laatua ja kestävää kehitystä koskevat vaatimukset sekä menestynyt kaupallisesti. Tutkimme nyt liiketoiminnan kasvumahdollisuuksia. Tammikuussa 2021 aloitimme mahdollisen nykyistä suuremman biojalostamon kaupal lisen ja teknisen perussuunnittelun. UPMBiochemicals valmistautuumark kinoille tuloon kaupallisenmittakaavan

Sellutehtaan tuotantokapasiteetti on noin 2,1 miljoonaa tonnia eukalyptusmarkkin asellua vuodessa. 2,7miljardin US-dollarin investointi lisää UPM:n selluntuotantokapa siteettia yli 50%. Erittäin kilpailukykyiseksi arvioitujen kustannusten ja tehtaan suuren kokoluokan ansiosta investoinnin odotetaan kasvattavan olennaisesti tuloksentekokykyä tulevaisuudessa. Tehtaan onmäärä käynnis tyä vuoden 2022 jälkipuoliskolla. Molekulaariset biotuotteet – uutta mullistavaa liiketoimintaa ja vaihto ehtoja fossiilitalouden ratkaisuille Liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentä minen uusiutuvien polttoaineiden avulla ja kestävien vaihtoehtojen tarjoaminen kuluttajatuotteiden fossiilipohjaisille Lue lisää sellutehdashankkeesta sivu 44

Korkean arvon kuitutuotteet – Uruguayn merkittävä kasvuhanke Globaalit kuluttajamegatrendit ja tarve löy tää kestävämpiä vaihtoehtoja fossiilipohjai sille materiaaleille tukevat markkinasellun kysynnän kasvua. Vaatimukset kilpailuky kyisille uusille sellutehtaille ovat mittavia, joten niiden täyttämisellä saavutetaan kestävää kilpailuetua. Rakennamme parhaillaan uuttamaail manluokan sellutehdasta Uruguayn Paso de los Torosiin sekä huipputehokasta selluter minaaliaMontevideon satamaan. Hanketta sekä siihen liittyviä puuviljelmiä ja logistiik karatkaisuja on suunniteltu ja valmisteltu huolella kymmenen vuotta tavoitteena var mistaa sellutehdashankkeen kilpailukyky ja vastuullisuus. Perinpohjaisella suunnittelulla myös riskit onminimoitu sekä rakennusvai heessa että tehtaan toiminnan aikana.

• Selkeät kasvun painopisteet • Hyvin valmistellut merkittävät kasvuhankkeet • Selkeät tuottotavoitteet • Vetovoimainen työnantaja

Lue lisää biopolttoaineistamme sivu 46 Lue lisää biokemikaaleistamme sivu 58

Erikoispakkausmateriaalit – kohdennetut kasvuhankkeet ja tuoteinnovaatiot

Globaalit kuluttajamegatrendit lisäävät toiminnallisten sekä kestävän kehityksen mukaisten ja turvallisten tarra- ja pakkaus ratkaisujen kysyntää.

Lue lisää tarramateriaaleistamme sivu 50 Lue lisää erikoispapereistamme sivu 52

ARVONLUONTI TULEVINA VUOSINA

ERIKOIS PAKKAUSMATERIAALIT

KORKEAN ARVON KUITUTUOTTEET MOLEKULAARISET BIOTUOTTEET

UPM:n liiketoiminnot

UPM Raflatac UPM Specialty Papers

UPM Pulp

UPM Biofuels UPM Biochemicals

Vahvat pitkän aikavälin liike toimintanäkymät

Globaalien megatrendien ohjaama kysynnän kasvu

Globaalien megatrendien ohjaama kysynnän kasvu

Ilmastositoumukset ja fossiilisten raaka aineiden korvaaminen avaavat suuria kasvumarkkinoita Ainutlaatuiset ratkaisut liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja biopohjaisten tuotteiden tarjoamiseen kuluttajille Ainutlaatuinen asema arvoketjussa kestävien raaka-aineiden, oikean tekno - logian ja immateriaalioikeuksien ansiosta Biojalostamon perussuunnittelu: mahdol linen investointi Suomeen tai Hollantiin Puupohjaisten biokemikaalien liike toiminta käynnistyy, biojalostamo raken teilla Saksaan Vahvat kasvumahdollisuudet

Kestävät tuotteet maailmanlaajuiseen kuluttajakysyntään etiketöinnissä ja pakkaamisessa

Kuitupohjaiset materiaalit tarjoavat kestäviä ratkaisuja maailmanlaajuiseen kuluttajakysyntään, esimerkiksi pehmo paperit, hygieniatuotteet, pakkaukset ja erikoistuotteet Korkeat vaatimukset kilpailukykyisille uusille sellutehtaille (puun toimitusketju, sijainti, infrastruktuuri, pääoma) Uusi maailmanluokan sellutehdas Uruguayssa, kapasiteetti 2,1 miljoonaa tonnia, investointi 2,7 miljardia US dollaria +3 %

Ratkaisut

KORKEAN ARVON KUITU- TUOTTEET

Markkinakasvu

ERIKOIS PAKKAUS MATERIAALIT

MOLEKU- LAARISET BIOTUOTTEET

+4 %

Teknisesti vaativat segmentit, joissa UPM:llä on johtava markkina-asema, asiantuntemusta ja innovaatioita

Keihäänkärkien yhteisiä avaintekijöitä ovat mer kittävät kasvumahdollisuudet sekä UPM:n laajaan osaamiseen ja korkeaan markkinoille tulokynnyk seen perustuva kilpailuetu. Investoimme myös UPM Plywoodiin ja UPM Energyyn, ja pidämme samalla yllä UPM Communication Papersin tasaisen vahvaa raha virtaa ja tulosta.

Kilpailuetu

Kohdennettu kasvuinvestointi Puolassa Tuoteportfolion kehittäminen

Meneillään olevat hankkeet tai tarkasteltavana olevat suunnitelmat

Metsät Sellu

Erikois papert

Bio polttoaineet

Tarra- materiaalit

Bio kemikaalit

Graafiset paperit

Vaneri

Energia

30

31

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

Made with FlippingBook - Online catalogs