UPM Vuosikertomus 2020
jäsenet koordinoivat toimintaa sekä paikal lisesti ettämaailmanlaajuisesti, ja yhtiön koronavalmiusryhmä laati globaalit ohjeet liiketoiminnoille ja toimipaikoille. Nopealla toiminnalla ja ehkäisytoimilla on taattu työntekijöille turvallinen työympäristö. Olemme tukeneet henkilöstön hyvin vointia erilaisin maailmanlaajuisin terveys- ja turvallisuustoimin, mukaan lukien tuki ja työkalut etätyöskentelylle. Olemme jaka neet henkilöstölle kasvosuojia vapaa-ajan käyttöön ja tarjoamme COVID-19-testausta työpaikalla sekä vapaaehtoista seulontaa.
dable Injury Frequency) oli 5,3 (7,1). TRIF ottaa huomioon poissaoloon johtaneiden tapaturmien lisäksi myös ne työtapaturmat, jotka edellyttävät korvaavaa työtä tai lää ketieteellistä hoitoa. Urakoitsijoiden luvut olivat 4,7 (LTAF) ja 7,7 (TRIF). Olemme sitoutuneet turvallisuuteen, ja tavoitteemme on nolla tapaturmaa. Annamme tunnustusta erinomaisista turval lisuustuloksista konsernin työturvallisuus palkinnoilla. Vuonna 2020 UPMKaukaan sellutehdas sai työturvallisuuspalkinnon jatkuvasta parantamisesta. Turvallisuustyömme perustuu pitkäjän teiseen suunnitteluun sekä tehokkaaseen turvallisuusviestintään ja johtamiseen. Turvallisuusnäkökulma onmukana kaikissa käynnissä olevissa ja uusissa hankkeissa, ja ennakoiva turvallisuus sisältyy hankesuun nitelmiin ja käytäntöihin. Turvallisuuden parantamisessa on tärkeää laatu eli tehokas riskienhallinta ja perusteellinen tutkiminen. Olemmemyös hyödyntäneet yksiköiden välistä oppimista, sillä työturvallisuushavain tojen ja parhaiden käytäntöjen jakaminen ovat opettaneet paljon. Vuonna 2020 valmistelimme ISO 45001 -työterveys ja -turvallisuusstandardin sertifiointia. Koko UPM:n kattavamuutok senhallintaprosessi lisättiin osaksi OneSafe ty-turvallisuusjohtamisjärjestelmää, ja sen käyttöä opiskeltiin verkkokoulutuksissa. Turvallisuusauditointeja tehtiin pandemian vuoksi etänä. Jatkoimme erilaisten verkkokoulutusten tarjoamista työntekijöille. Koulutusaiheita olivat muunmuassa turvallisuusperehdy tys, turvallisuusperiaatteet, auditointi ja
liikenneturvallisuus. Vierailta ja urakoitsi joilta edellytetään turvallisuuskoulutuksen suorittamista ennen kuin he pääsevät UPM:n tuotantolaitosten tiloihin. Uusi verkkokou lutus käsitteli myös koronavirusta ja sen leviämisen ehkäisemistä. Pandemian torjuminen Näinä poikkeuksellisina aikoina olemme panostaneet paljon koronaviruksen torjun taan. Liiketoiminnan jatkuvuus on varmis tettu pitkäjänteisellä ja jatkuvalla riskien arvioinnilla. Työturvallisuusverkoston
TRIF-luku
Poissaolot
%
10
4
8
3
6
2
4
1
2
0
0
18
19
20
17
16
Tavoite
Tavoite
16
18
19 20
17
UPM:n kokonaistyövoima Urakoitsijat mukaan lukien
Sairauspoissaolot Työtapaturmat
VAHVISTAMME TURVALLISUUS KULTTUURIAMME Ennakoivan turvallisuuskulttuurimme perustana ovat yhtiön arvot, Toimintaohje ja työturvallisuussäännöt.
TAVOITTEET 2030
TAVOITTEET 2030
TRIF-luku alle 2 mukaan lukien urakoitsijat (jatkuva)
Yhtiön työntekijöiden poissaolojen määrä alle 2 %
6,2 saavutettu
3,9 % poissaolojen määrä työajasta
CASE
ryhmä keskittyi antamaan ohjeistuksia henkilös tölle. UPM-laajuisten ohjeistusten lisäksi vastuuta annettiin myös paikallisesti. Toimipaikoissa tehtiin paikalliset riskiarvioinnit ja liiketoiminnan jatku vuussuunnitelmat. Ohjeissa on huomioitu kunkin toimipaikan erityispiirteet. Käytännön keinoja virukselta suojautumiseksi ovat olleet suojavarus teiden käyttö, siivouksen tehostaminen ja erilaiset erityisjärjestelyt lähikontaktien välttämiseksi. Tuotannossa tiimejä on jaettu siten, että samat ihmiset työskentelevät samoissa vuoroissa ja liikkuvat samoissa yhteiskuljetuksissa.
RISKIEN TUNNISTAMISESTA KÄYTÄNNÖN RATKAISUIHIN
Vuonna 2020 raportoitiin yhteensä 47 000 läheltä piti -tilannetta ja turvallisuus havaintoa Turvallisuuskävelyä ja -keskustelua 31 000
Nopea reagointi ja turvallisuuskulttuuri ovat auttaneet selviytymään hyvin pandemian aikana. Riskienhallinnan kokemus, jatkuva turvallisuustyö ja kokemus parhaiden käytäntöjen jakamisesta kääntyivät tehokkaasti käytännön toimenpiteiksi. Päätavoitteena on ollut varmistaa, että työntekijät pysyvät terveinä. Olemme pyrkineet kaikin tavoin huolehtimaan työympäristön turvallisuudesta ja liiketoiminnan jatkumisesta. Yhtiön globaali turval lisuusverkosto ja aikaisessa vaiheessa saatu tieto
Vuonna 2020 UPM:n poissaoloon joh taneiden työtapaturmien määrä miljoo naa työtuntia kohden (LTAF, Lost Time Accident Frequency) oli 2,8 (2,9). Tapa turmataajuus eli TRIF-luku (Total Recor
UPM:n turvallisuus oli vuonna 2020 hyvällä tasolla pandemiasta huolimatta. Turvallisuu den taso parani huomattavasti edellisvuo desta jatkuvan parantamisen ja pitkäjäntei sen turvallisuustyön ansiosta.
Kiinan yksiköiltä auttoivat paikallisviranomaisten ohjeiden seuraamisessa. UPM:n koronavalmius
74
75
UPM VUOSIKERTOMUS 2020
UPM VUOSIKERTOMUS 2020
Made with FlippingBook - Online catalogs