UPM Vuosikertomus 2021

VASTUULLISUUS

UPM

BEYOND FOSSILS

STRATEGIA

LIIKETOIMINNOT

HALLINNOINTI

TALOUDELLISET TIEDOT 2021

VASTUULLISEN LIIKETOIMINTAMME PERUSTA

merkittävistä toimista ilmastonmuutoksen ja metsäkadon estämiseksi. Yhteistyötä sidosryhmien kanssa Olemme tehneet pitkään yhteistyötä tutki joiden, korkeakoulujen, ympäristöjärjestöjen jamuiden sidosryhmien kanssa kestävän metsänhoidon edistämiseksi. Pitkäaikainen yhteistyö Sääksisäätiön kanssa Suomessa sekä Aves Uruguayn ja Vida Silvestren kanssa Uruguayssa jatkui vuonna 2021. Suomessa selvitimme yhdessä Luonnon varakeskuksen kanssa uhanalaisten lajien esiintymistä talousmetsissä. Hankkeessa py rittiin selvittämään talousmetsissä tehtävien luonnonhoitotoimenpiteidenmerkitystä lajis tolle. Toteutimme sidosryhmien kanssa laji- ja elinympäristöhankkeita, kuten petolintujen pesäpaikkaverkoston kehittämistä, yhdessä Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen ja Sääksisäätiön kanssa. Lisäksi teimme luon nonmonimuotoisuutta lisääviä kulotuksia ja poistimme haitallisia vieraslajeja. Teimme talousmetsien uhanalaisten lajien elinympä ristöissä hoitotoimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan uhanalaisten lajien esiintyminen. Toimimme edelleen aktiivisesti metsä- ja ympäristöaiheisissa sidosryhmäfooru meissa. Suomessa osallistuimme ympä ristöministeriön sekä maa- ja metsätalo usministeriön koordinoimiin, luonnon monimuotoisuuteen keskittyviin round table-keskusteluihin. Aktiivinen yhteistyö FSC:n ja PEFC:n kanssa jatkui kestävän metsänhoidon edistämiseksi globaalisti.

UPM:N METSÄT JA PUUVILJELMÄT 2008

KESTÄVÄ METSÄNHOITO Liiketoimintamme perustuu kestävään metsien käyttöön. Kasvatamme ja korjaamme puuta valmistaaksemme siitä uusiutuvia ja kestäviä materiaaleja ja tuotteita.

2021

VAIKUTUS • Kestävä metsänhoito on tärkeä keino so peutua ilmastonmuutokseen • Metsillä ja puupohjaisilla tuotteilla on erityi nen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä • Puupohjaisten tuotteiden kysyntä luo vahvan taloudellisen kannustimen hyvälle metsänhoidolle ja -kasvulle • Metsätalous rakentaa paikallisyhteisöjen vaurautta ja hyvinvointia • Kestävästi hoidetut talousmetsät tarjoavat hyvinvointia ja virkistystä TAVOITTEET • Ilmastopositiivinen metsänhoito ja hiili nielujen ylläpito • Tehokas laadukkaan puun tuotanto • Luonnon monimuotoisuuden lisääminen • Metsien ekosysteemipalvelujen turvaaminen TOIMINTATAPAMME • Kolmannen osapuolen varmentamat ja sertifioimat puun alkuperän seurantajärjes telmät, täydellinen jäljitettävyys • Ei trooppisista sademetsistä tai luonnonmet sien tilalle raivatuilta puuviljelmiltä hankittua puuta • Ei toimintoja alueilla, joilla alkuperäis kansojen oikeudet ovat vaarantuneet • Ei puuviljelmiä alueilla, joilla on pulaa vedestä

Metsät ja puuviljelmät, omat ja vuokratut (1 000 ha) Puuston kasvu (milj. m³) Hakkuut omista metsistä ja puuviljelmiltä (milj. m³) Metsien ja puuviljelmien arvo, mukaan lukien maa-alueet (milj. euroa)

1 057

1 012

8,8

4,3

3,6

2,2

3 241

1 270

Suomi ja Uruguay ovat UPM:n puunhan kinnan tärkeimmät alueet. Vuoden 2021 lopussa omistimme noin 900 000 hehtaa riametsäalueita Suomessa, Uruguayssa ja Yhdysvalloissa. Suurin osa alueista sijaitsee Suomessa, yhteensä noin 516 000 hehtaa ria. Uruguayssa on noin 305 000 hehtaaria puuviljelmiä, ruohomaata ja suojelualueita, ja Yhdysvalloissametsää 76 000 hehtaaria. Lisäksi vuokraamme noin 160 000 hehtaa ria puuviljelmiä Uruguayssa ja hoidamme noin 1,3miljoonaa hehtaaria yksityismetsiä Suomessa. Noudatamme samoja tiukkoja vastuullisuusvaatimuksia kaikkialla. Yhtiön omistametsäalueista noin 180 000 hehtaaria (20%) on suojeltu. Suojeltuihin alueisiin kuuluu arvokkaita elinympäristöjä, luonnonmetsiä jamuita arvokkaita alueita. UPM:llä on kolme nykyaikaista taimi tarhaa: yksi Suomessa ja kaksi Uruguayssa. Keski-Uruguayhin on rakenteilla yhtiön nel jäs taimitarha turvaamaan puun riittävyyden Paso de los Torosin sellutehtaan tarpeisiin. Vuoden 2021 lopulla poikkeuksellisen kuuma ja kuiva kesä aiheutti Uruguayssa harvinaisen laajoja paloja. Ne aiheuttivat vahinkoa UPM:n omistamilla tai vuokraa milla puuviljelmillä noin 10 000 hehtaarin alueella. Olemme tukeneet yhteistyökump paneitamme, ja tuotanto jatkuu normaa listi. Laadukkaat taimet takaavat hyvät kas vuedellytykset ja luovat tärkeän perustan tutkimukselle. Suomessa tuotammemyös lehtipuiden taimia, mikä tukee tavoitettamme kaksinkertaistaa lehtipuiden osuus yhtiön omissametsissä. Elinvoimaiset sekametsät edistävät luonnonmonimuotoisuutta, ilmas totavoitteita jametsien hyvinvointia. Vuonna 2021 uudistimmemetsien vastuullisuusohjelmamme. Uusi, globaali ohjelma kattaamyös vesistöihin, maaperään sekä sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen liittyvät kestävyyskriteerit (sivu 30).

Uruguayssa päivitimme monimuotoi suusstrategian, jolla pyrimme lisäämään luonnon monimuotoisuutta pitkällä aikavä lillä (sivu 43). Kolmannen osapuolen varmentama toimitusketju Tiedämme aina puun alkuperän. Emme hanki puuta laittomista lähteistä tai alueilta, joilla ihmisoikeudet tai korkean suojeluarvon metsät ovat uhattuina. Puun hankintamme ei aiheuta muutoksia maan käyttöön. Emme käytä geenimuunneltua puuta. Riippumaton kolmas osapuoli valvoo näiden vaatimusten noudattamista. Kaikki omatmetsämme on sertifioitu tai sertifiointi onmeneillään, mikäli kyseessä on uusi kohde. Edistämmemyös yksityis metsänomistajien jamuiden asiakkaidemme metsien sertifiointia. Olemme perustaneet FSC-ryhmäsertifikaatin, ja vuonna 2021 UPM:nFSC-ryhmäsertifioinnin piirissä oleva metsäpinta-ala Suomessa oli noin 520 000 hehtaaria jaUruguayssa yli 13 000 hehtaaria. CDP on listannut UPM:n A-luokkaan metsäkategoriassa tunnustuksena yhtiön

Sertifioidun kuidun osuus %

Metsät ja ilmasto Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsänhoitoon ja luonnon monimuotoisuu den lisäämiseen. Metsät ja niiden monimuo toisuus ovat hyväksi ilmastolle. Varmistam me, että metsämme toimivat hiilinieluina, pysyvät vastustuskykyisinä ja monimuotoi sina muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa ja kasvavat hyvin tulevia sukupolvia varten. Jotta metsämme säilyvät hiilinieluina, niiden kasvun on oltava käyttöä suurempaa. Parannamme metsiemme elinvoimaisuutta, kasvua ja hiilensidontaa. UPM:n Suomessa ja Uruguyassa sijaitsevien omien ja vuokrat tujen metsien viideltä viime vuodelta lasket tu hiilinielu on vastannut keskimäärin 3,8 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Vuonna 2021 kehitimme maaperähiilen laskentamalleja Uruguayn puuviljelmille. Julkistetut luvut eivät ole laskentamene telmäkehityksen vuoksi vertailukelpoisia aiemmin raportoitujen kanssa. Jatkamme laskentamenetelmän kehitystä tiedeyhtei sön kanssa luotettavuuden ja täsmällisyy den parantamiseksi. Parannamme biodiversiteettiä Teemme jatkuvasti työtä luonnon mo nimuotoisuuden parantamiseksi yhtiön metsissä. Edistämme monimuotoisuutta osana jokapäiväistä metsänhoitoa suojelun ja sidosryhmähankkeiden avulla. Yhdessä tutkijoiden kanssa kehitettyjen indikaat toreiden pohjalta seuraamme luonnon monimuotoisuuskehitystä suhteessa asettamaamme tavoitteeseen. Indikaattorit Suomessa ovat:

100

90

80

70

60

50

17

18

19

20

21

Tavoite

TAVOITTEET 2030

Sertifioidun kuidun osuus 100 % vuoteen 2030 mennessä

84 %

saavutettu

• Vahva sidosryhmäyhteistyö • 2030-vastuullisuustavoitteet

• Laji- ja elinympäristöhankkeet • Indikaattoreiden kehittäminen

Vastuullinen hankinta sivu 82 Kestävä tuotteen elinkaari sivu 86

Vuonna 2021 kehitys oli positiivistamää rällisillä indikaattoreillamitattuna lukuun ottamatta suojelualueita ja avainbiotooppeja. Suojeltu kokonaispinta-ala väheni johtuen muutoksista kaavarajoituksissa, kuiten kin kokonaan käytön ulkopuolella olevien alueiden pinta-ala kasvoi 9% edellisvuodesta. Avainbiotooppienmäärä väheni tarkennetun laskentatavan vuoksi, jolloin edellisvuoden tulokset eivät ole vertailukelpoisia. Arvioimme ja kehitämme jatkuvasti indikaattoreita ja niiden seuranta- ja lasken taprosesseja tarkemman ja kattavamman tiedon saamiseksi luonnonmonimuotoisuu desta. Esimerkiksi säännöllinen lahopuun määrän seuranta Suomenmetsissä on yksi tärkeä tulevaisuuden indikaattori (oikealla).

CASE

LAHOPUU LUONNON MONIMUOTOISUUDEN MITTARINA

metsien luonnonhoidon toimenpiteillä on ollut monimuotoisuuden kannalta tärkeisiin metsien rakennepiirteisiin ja niillä esiintyvään lajistoon. Näitä toimenpiteitä ovat esimerkiksi säästöpuiden jättäminen ja lahopuiden säästäminen uudistus hakkuissa. Selvitys aloitettiin syksyllä 2021 yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa. Ensimmäi sessä vaiheessa inventoidaan 30–50 vuosina 2000–2018 hakattua uudistusalaa Etelä-Suo messa. Lajisto- ja rakennepiirreinventointien lisäksi pyrimme luomaan luotettavan menetelmän luon

nonhoidon toimenpiteiden vaikutusten arviointiin. Selvityksessä pyrimme todentamaan, millä ta voin UPM:n omissa metsissään toteuttamat toimet ovat vaikuttaneet monimuotoisuuden kannalta tärkeiden rakennepiirteiden (kookkaat lehtipuut, järeä lahopuu) määriin sekä niillä esiintyvään lajistoon. Samalla aiomme kehittää kolmeen lajiryhmään perustuvan indikaattorilajiluettelon, jonka avulla pystytään seuraamaan luonnonhoi don vaikuttavuutta lajistoon.

Yksi selkeä ero luonnon- ja talousmetsien välillä on lahopuun määrä. Suomen metsälajeista yli viidennes on riippuvainen lahopuusta jossain elämänsä vaiheessa. Eri lajit kuten sienet ja hyönteiset ovat erikoistuneet elämään tietyn laisella lahopuulla, ja puulla elävään lajistoon vaikuttavat mm. puulaji, puun koko, lahopuun asento ja lahoamisvaihe. Aiomme selvittää, millaiset vaikutukset talous

• Puulajit • Metsien ikä • Metsien rakenne • Suojelualueet • Avainbiotoopit • Ennallistaminen

www.upm.fi/metsat

84

85

UPM VUOSIKERTOMUS 2021

UPM VUOSIKERTOMUS 2021

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online