UPM Vuosikertomus 2022
TALOUDELLISET TIEDOT 2022
UPM
BEYOND FOSSILS
LIIKETOIMINNOT
VASTUULLISUUS
HALLINNOINTI
Ydinvoimaan ja fossiilisiin kaasuihin liittyvät lomakkeet Lomake 1: Ydinvoimaan ja fossiilisiin kaasuihin liittyvät toiminnot Rivi Ydinenergiaan liittyvät toiminnot 1.
Lomake 3: Luokitusjärjestelmän mukaiset taloudelliset toiminnot (osoittaja)
Määrä ja osuus
Ilmastonmuutoksen hillintä + ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Rivi
Taloudelliset toiminnot
Ilmastonmuutoksen hillintä
Yritys toteuttaa tai rahoittaa sellaisiin innovatiivisiin sähköntuotantolaitoksiin liittyvää tutkimusta, kehittämistä, demonstrointia ja käyttöönottoa, jotka tuottavat energiaa ydinreaktion avulla siten, että polttoainekierrosta aiheutuu mahdollisimman vähän jätettä, tai sillä on tällaiseen toimintaan liittyviä vastuita. EI Yritys toteuttaa tai rahoittaa sähkön tai prosessilämmön tuottamiseen tarkoitettujen uusien ydinlaitosten rakentamista ja turvallista käyttöä, myös kaukolämpöä tai teollisia prosesseja, kuten vedyn tuotantoa, varten sekä niiden turvallisuuden parantamista, käyttäen parasta käytettävissä olevaa teknologiaa, tai sillä on tällaiseen toimintaan liittyviä vastuita. KYLLÄ Yritys toteuttaa tai rahoittaa olemassa olevien sähköä tai prosessilämpöä tuottavien ydinlaitosten turvallista toimintaa, myös kaukolämpöä tai teollisia prosesseja, kuten vedyn tuotantoa ydinenergiasta, varten sekä niiden turvallisuuden parantamista, tai sillä on tällaiseen toimintaan liittyviä vastuita. KYLLÄ Fossiiliseen kaasuun liittyvät toiminnot Yritys toteuttaa tai rahoittaa fossiilisia kaasumaisia polttoaineita käyttävien sähköntuotantolaitosten rakentamista tai toimintaa, tai sillä on tällaiseen toimintaan liittyviä vastuita. EI
Määrä
%
Määrä
%
Määrä
%
2.
2.
4.27 Uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ja turvallinen käyttö sähkön tai lämmön tuottamiseksi, vedyn tuotanto mukaan luettuna, parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden avulla 4.28 Sähköntuotanto ydinenergian avulla olemassa olevissa laitoksissa Muiden kuin yllä olevilla riveillä tarkoitettujen luokitusjärjestelmän mukaisten taloudellisten toimintojen määrä ja osuus Liikevaihdon osoittajassa Luokitusjärjestelmän mukaisten taloudellisten toimintojen kokonaismäärä ja osuus Liikevaihdon osoittajassa
34
4 %
34
4 %
—
— %
3.
3.
266
30 %
266
30 %
—
— %
7.
4.
597
67 %
597
67 %
—
— %
8.
5.
Yritys toteuttaa tai rahoittaa fossiilisia kaasumaisia polttoaineita käyttävien yhdistettyjen lämpöä tai jäähdytystä ja sähköä tuottavien laitosten rakentamista, kunnostamista ja käyttöä, tai sillä on tällaiseen toimintaan liittyviä vastuita. EI
896
100 %
896
100 %
—
— %
6.
Yritys toteuttaa tai rahoittaa fossiilisia kaasumaisia polttoaineita käyttävien lämpöä tai jäähdytystä tuottavien laitosten rakentamista, kunnostamista ja käyttöä, tai sillä on tällaiseen toimintaan liittyviä vastuita.
EI
Määrä ja osuus
Ilmastonmuutoksen hillintä + ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Rivi
Taloudelliset toiminnot
Lomake 2: Luokitusjärjestelmän mukaiset taloudelliset toiminnot (nimittäjä)
Ilmastonmuutoksen hillintä
Määrä ja osuus
Määrä
%
Määrä
%
Määrä
%
Ilmastonmuutoksen hillintä + ilmastonmuutokseen sopeutuminen
3.
4.28 Sähköntuotanto ydinenergian avulla olemassa olevissa laitoksissa Muiden kuin yllä olevilla riveillä tarkoitettujen luokitusjärjestelmän mukaisten taloudellisten toimintojen määrä ja osuus Toimintamenojen osoittajassa Luokitusjärjestelmän mukaisten taloudellisten toimintojen kokonaismäärä ja osuus Toimintamenojen osoittajassa
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Rivi
Taloudelliset toiminnot
Ilmastonmuutoksen hillintä
41
37 %
41
37 %
—
— %
7.
Määrä
%
Määrä
%
Määrä
%
2.
4.27 Uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ja turvallinen käyttö sähkön tai lämmön tuottamiseksi, vedyn tuotanto mukaan luettuna, parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden avulla 4.28 Sähköntuotanto ydinenergian avulla olemassa olevissa laitoksissa Muiden kuin edellisillä riveillä tarkoitettujen luokitusjärjestelmän mukaisten taloudellisten toimintojen määrä ja osuus Liikevaihdon nimittäjässä
69
63 %
69
63 %
—
— %
8.
34
0 %
34
0 %
—
— %
109
100 %
109
100 %
—
— %
3.
266
2 %
266
2 %
—
— %
UPM:n luokitusjärjestelmäkelpoinen liikevaihto sisältää puun ja puupohjaisen biomassan kuten tukkien, kuitupuuhakkeen ja hakkuutähteiden myynnin UPM:n omistamista ja vuokraamista metsistä kolmansille osapuolille (muista alkuperistä hankittu puu on jätetty taksonomiakelpoisen liikevaihdon ulkopuolelle), metsänhoitopalvelujen myynnin yksityisille metsänomistajille, vesivoimalla tuotetun energian myynnin, puupohjaisen uusiutuvan dieselpolttoaineen ja naftan myynnin liikennekäyttöön ja petrokemikaaleihin, biomassasta tuotetun lämmön ja energian myynnin yhteistuotantolaitoksissa sekä liikevaihdon vuokratuista vesiliikennealuksista. Voimalaitoksissa käytettyjen fossiilisten polttoaineiden osuus on jätetty luokitusjärjestelmäkelpoisen liikevaihdon ulkopuolelle. Lukuun ottamatta metsänhoitopalveluiden myyntiä yksityisille metsänomistajille ja liikevaihtoa vuokratuista vesiliikennealuksista, kaikki UPM:n luokitusjärjestelmäkelpoinen liikevaihto on myös ympäristön kannalta kestävää. Pääomamenot (CapEx) UPM on komission delegoidun asetuksen mukaisesti sisällyttänyt pääomamenoihin lisäykset aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin ennen poistoja, arvonalentumisia tai käyvän arvon muutoksia tilikauden aikana. Nämä erät on käsitelty IAS 16 Aineelliset hyödykkeet, IAS 38 Aineettomat hyödykkeet, IAS 41 Maatalous sekä IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardien mukaisesti. Pääomamenot vastaavat Konsernin rahavirtalaskelmassa esitettyjä käyttöomaisuuden sekä
7.
Laskentaperiaate UPM:n konsernitilinpäätös on laadittu Euroopan unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) ja IFRIC tulkintojen mukaisesti. UPM on laskenut suorituskykymittarit (”KPI”) käyttäen konsernitilinpäätöksellä esitettyjä taloudellisia tietoja. Investointien ja käyttökustannusten suorituskykymittareiden määritelmät perustuvat konsernin tulkintaan komission delegoidun asetuksen määritelmistä. Liikevaihto UPM on laskenut komission delegoidun asetuksen mukaisesti määritetyn liikevaihdon noudattaen samoja laskentaperiaatteita, joita sovelletaan liikevaihtoon IFRS:ssä, eli se sisältää kaikki tavanomaiseen liiketoimintaan liittyvät tuotteiden ja palvelujen myynnistä saadut tuotot. Kokonaisliikevaihto vastaa konsernitilinpäätöksellä esitettyä liikevaihtoa. Lisätietoja laskentaperiaatteista on konsernitilinpäätöksen liitteessä 2.2. Liikevaihto. Luokitusjärjestelmäkelpoinen sekä ympäristön kannalta kestävä liikevaihto sisältää vain sellaisen liikevaihdon, joka tulee taksonomian piirissä olevista toiminnoista. Valtaosa UPM:n tuotteista ja palveluista kertyneestä liikevaihdosta ei ole EU:n taksonomian piirissä. Taksonomia- eli luokitusjärjestelmäkelpoista liikevaihtoa laskiessa tiettyjä osia tuotantopanoksista, kuten kestävän raaka-aineen tai energian käyttöä, ei ole sisällytetty luokitusjärjestelmäkelpoiseen liikevaihtoon, mikäli pääasiallinen toiminta ei ole taksonomian piirissä.
597
5 %
597
5 %
— —
— % — %
Liikevaihto yhteensä
8.
11 720
100 % 11 720
100 %
Määrä ja osuus
Ilmastonmuutoksen hillintä + ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Rivi
Taloudelliset toiminnot
Ilmastonmuutoksen hillintä
Määrä
%
Määrä
%
Määrä
%
3.
4.28 Sähköntuotanto ydinenergian avulla olemassa olevissa laitoksissa Muiden kuin edellisillä riveillä tarkoitettujen luokitusjärjestelmän mukaisten taloudellisten toimintojen määrä ja osuus Toimintamenojen nimittäjässä
41
6 %
41
6 %
—
— %
7.
69
11 %
69
11 %
— —
— % — %
Toimintamenot yhteensä
8.
650
100 %
650
100 %
UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 146
146
UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022
147
147
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease