UPM Vuosikertomus 2022

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

2.2 Liikevaihto UPM:n liikevaihto kertyy pääasiassa tavaroiden myynnistä, eli erityyppisten tuotteiden myynnistä. Suurin osa UPM:n liikevaihdosta muodostuu graafisten ja eri koispapereiden myynnistä kustantajille, vähittäismyyjille, painotaloille, jakelijoille ja tukkureille, jalostajille ja tarravalmistajille; tarralaminaattien myynnistä tarrapainoille ja merkkituotteiden valmistajille sekä sellun myynnistä pehmopapereiden, kartongin, erikoispapereiden ja graafisten papereiden tuottajille. Lisäksi liikevaihtoon sisältyy energian, biopolttoaineiden, sahatavaran ja vanerituotteiden myyntiä sekä pieni määrä sellaisten palveluiden myyntiä, jotka eivät liity tavaroiden myyntiin. UPM myy osan tuotteistaan useille pääasiakkaille. Suurimman asiakkaan osuus UPM:n liikevaihdosta oli noin 3 (2) % ja kymmenen suurimman asiakkaan osuus noin 15 (15) %. Konserni erittelee ulkoisen liikevaihdon liiketoiminta-alueittain, sillä se kuvastaa kuinka taloudelliset tekijät vaikuttavat liikevaihdon ja rahavirran luonteeseen, määrään, ajoitukseen ja epävarmuuteen. UPM:n liiketoiminta-alueita koskeva raportointi on yhdenmukaista sen sisäisen raportoinnin kanssa, jota toimitetaan UPM:n toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja vastaa resurssien kohdistamisesta ja liiketoiminta alueiden tuloksellisuuden arvioimisesta. Jokaisen liiketoiminta-alueen myyntiin sisältyvät tavarat ja palvelut esitetään alla olevissa taulukoissa.

10 %:n hinnan muutoksen vaikutus tilikauden liikevoittoon

yhtiö tarjoaa asiakkailleen oikeuden maksetun vastikkeen palautukseen, mikäli tuote ei vastaa sille sopimuksessa määriteltyjä laatuvaatimuksia. Muuttuva vastike kirjataan takaisinmaksuvelaksi silloin, kun osa saadusta rahamäärästä odotetaan palautettavan asiakkaalle. Asiakasalennukset, jotka odotetaan annettavan asiakkaille ennen raportointikauden loppua toteutuneesta myynnistä, ja odotettavissa olevat laatuvaatimukset kirjataan käyttäen odotusarvoon perustuvaa menetelmää ja tuottoja kirjataan vain siihen määrään asti kuin on erittäin todennäköistä, ettei merkittävää peruutusta tapahdu. Takaisinmaksuvelka sisältyy ostovelkoihin ja muihin velkoihin. Saamiset kirjataan, kun tavara on toimitettu, ja vastikkeeseen ei enää liity muita ehtoja kuin ajan kuluminen. Useimmissa UPM:n asiakassopimuksissa tavaroiden tai palvelujen luovuttamisen ja asiakkaan suorittaman maksun välinen aika on alle 12 kuukautta. Näiden sopimuksien osalta konserni on päättänyt soveltaa käytännön apukeinoa, jonka mukaan myyntituottoja ei oikaista rahoituskomponenttien vaikutuksilla. Saadut ennakkomaksut asiakkailta kirjataan sopimukseen perustuvana velkana. UPM:llä ei ole asiakassopimuksiin perustuvia omaisuuseriä. Tietoja UPM:n sopimuksiin perustuvista veloista ja takaisinmaksuveloista löytyy » liitetiedosta 4.6 Käyttöpääoma. 2.3 Liiketoiminnan kulut ja liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan kulut Seuraavassa esitetään kuvaus liiketoiminnan kuluista lukuun ottamatta metsävarojen käyvän arvon muutoksia ja hakkuita sekä osuutta osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista.

Myynti liiketoiminta-alueittain

MILJ. EUROA

2022 2021

Paperit, UPM Communication Papers

464 139 198

336 126 167

MILJ. EUROA UPM Fibres UPM Energy UPM Raflatac

2022 2 704

2021 MUUTOS-%

Hieno- ja erikoispaperit, UPM Specialty Papers

Tarramateriaalit, UPM Raflatac

2 794

-3 %

Vaneri

51 48 46

46 49

734

526

40 % 19 % 13 % 36 %

Sahatavara

1 982 1 677 4 866

1 671 1 482 3 577

Sellu (nettovaikutus) 65 Yllä olevat luvut kuvaavat vaikutuksia vain vuosien 2022 ja 2021 liikevoittoon. Suurin UPM:n tulokseen vaikuttava tekijä on paperin myyntihinta. Toimitusmäärän yhtä suuren suhteellisen muutoksen vaikutus tulokseen on alle puolet myyntihinnan muutoksen vaikutuksesta.

UPM Specialty Papers

UPM Communication Papers

UPM Plywood Muu toiminta

539 634

492 483

9 %

31 %

Eliminoinnit Yhteensä

-1 415 11 720

-1 210 9 814

19 %

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Tavaroiden myynti UPM:n asiakassopimusten suoritevelvoite on sopimuksilla määriteltyjen tuotteiden toimittaminen asiakkaille. UPM:n tuotteiden myynnistä syntyvät tuotot kirjataan yhtenä ajankohtana, kun suoritevelvoite on täytetty, eli silloin kun määräysvalta on siirtynyt asiakkaalle. UPM:n asiakassopimuksissa määräysvallan siirtyminen eli tuloutuksen ajankohta on pitkälti riippuvainen tavaran toimituksessa käytetyistä toimitusehdoista. Konsernin käytössä olevat toimitusehdot perustuvat Incoterms 2020 -toimituslausekkeeseen, joka on Kansainvälisen kauppakamarin julkaisema, virallinen toimituslausekokoelma kauppaehtojen tulkitsemiseen. Suurin osa myyntisopimuksista on D - toimituslausekkeiden mukaisia, jolloin kuljetuspalvelu ei ole erillinen suoritevelvoite, koska määräysvalta tuotteeseen ei siirry asiakkaalle ennen kuin kuljetus on suoritettu. Myyntituotto ja vastaava saaminen kirjataan yhtenä ajankohtana, kun tavara on toimitettu sovittuun määränpaikkaan Toimitettuna tullattuna ("DDP") tai Toimitettuna määränpaikalle ("DAP") -lausekkeiden mukaisesti. Vapaasti rahdinkuljettajalla ("FCA") -lausekkeen mukaisissa myynneissä tavaroiden myynti tuloutetaan, kun tavarat on toimitettu ulkopuoliselle kuljettajalle. Kuljetus maksettuna ("CPT") tai Kuljetus ja vakuutus maksettuina ("CIP") -lausekkeiden mukaisissa myynneissä tuotteille allokoitu myyntihinta tuloutetaan lastauksen yhteydessä ja kuljetuspalvelu ajan kuluessa, kun palvelu on suoritettu. UPM myy energiaa NordPool -sähkömarkkinoille. Myyntituotot kirjataan, kun sähköä toimitetaan ajan kuluessa. Palveluiden myynti UPM tarjoaa metsätalouden osaamiseen liittyviä palveluja metsänomistajille sekä myy rahtipalveluita, mikäli konsernin vuokraamissa rahtialuksissa on vapaata tilaa. Myyntituotot palveluista kirjataan ajan kuluessa, kun palvelu on suoritettu. Koska palveluiden myynti on hyvin rajallista, palveluiden myyntiä ei esitetä erikseen. Myynnin tuloutus Konserni kirjaa myyntituotot asiakassopimuksessa määriteltyyn hintaan oikaistuna veroilla, valuuttamääräisen myynnin suojaustuloksilla, energian myynnin suojaustuloksilla sekä muuttuvalla vastikkeella siltä osin, kun on soveltuva. Muuttuva vastike on kyseessä, jos sopimuksen lopullinen hinta, johon yhtiö odottaa olevansa oikeutettu, voi vaihdella minkä tahansa muuttuvan tekijän kautta. Muuttuva vastike sisältää pääasiassa käteisalennuksia ja määräalennuksia, jotka kannustavat asiakasta ostamaan tietyn määrän tuotteita tiettynä ajanjaksona. Lisäksi

Lisätietoja UPM:n tuotteista löytyy » liitetiedosta 2.1 Liiketoiminta-alueet.

Päätuotteiden myynti konsernin ulkopuolelle

LIIKETOIMINTA-ALUE

LIIKETOIMINTA

2022

2021

Milj. euroa UPM Fibres UPM Energy UPM Raflatac

UPM Pulp, UPM Timber

2 052

2 092

UPM Energy UPM Raflatac

343

290

MILJ. EUROA

2022 2021

1 981 1 423 4 792

1 671 1 275 3 536

Liiketoiminnan kulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

UPM Specialty Papers

UPM Specialty Papers

6 260 1 181 1 028 1 001 9 470

5 446 1 094

UPM Communication Papers

UPM Communication Papers

Henkilöstökulut 1)

UPM Plywood

UPM Plywood

518

471

Liiketoiminnan muut kulut 2)

670 894

UPM Metsä, UPM Biofuels, UPM Biochemicals, UPM Biomedicals, UPM Biocomposites

Jakelukustannukset ja muut ulkopuoliset veloitukset

Muu toiminta

608

474

Yhteensä

8 104

Eliminoinnit ja täsmäytykset

2

5

1) Lisätietoja löytyy » liitetiedosta 3 . Henkilöstön palkitseminen. 2) Liiketoiminnan muut kulut

Yhteensä

11 720

9 814

LIIKETOIMINTA

TUOTEVALIKOIMA

MILJ. EUROA

2022 2021

UPM Pulp

Havu-, koivu- ja eukalyptussellu Vakio- ja erikoissahatavara Sähkö ja siihen liittyvät palvelut

Vuokrakulut

29 70

25

UPM Timber UPM Energy UPM Raflatac

Päästöoikeuskulut 1)

-106

Pitkäaikaisten varojen luovutustappiot

1 9

0

Paperi- ja filmipohjaiset tarralaminaatit

Luottotappiot

-5

UPM Specialty Papers

Tarramateriaalit, irrokepaperit, joustopakkausmateriaalit, toimisto- ja graafiset paperit

Kunnossapito ja liiketoiminnan muut kulut 2)

919

756 670

UPM Communication Papers

Graafiset paperit lukuisiin loppukäyttökohteisiin

Yhteensä

1 028

UPM Plywood UPM Metsä UPM Biofuels

Vaneri- ja viilutuotteet

Puu ja puupohjainen biomassa (tukit, kuitupuu hake, hakkuutähteet jne.), kattavat metsäpalvelut Puupohjainen uusiutuva dieselpolttoaine ja uusiutuva nafta liikennekäyttöön ja petrokemikaaleihin

1) Päästöoikeuskulut sisältävät 2 miljoonaa euroa päästöoikeuksien myyntitappioita (144 miljoonaa euroa myyntivoittoja). 2) Liiketoiminnan muut kulut sisältävät mm. energiakuluja, palveluja sekä konsernin hallintoon liittyviä kuluja.

UPM Biochemicals UPM Biomedicals UPM Biocomposites

Ligniinituotteet teollisuuskäyttöön

Puupohjaiset tuotteet biolääketieteellisiin sovelluksiin UPM ProFi -terassituotteet ja UPM Formi -granulaatit

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 172

172

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022

173

173

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease