UPM Vuosikertomus 2022

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

4. Sijoitettu pääoma UPM:n sijoitettu pääoma liittyy lähinnä tuotantolaitoksiin sekä metsä- ja energiavaroihin. UPM investoi kannattaviin kohdennettuihin hankkeisiin hyödyntääkseen liiketoimintaportfolionsa kasvumahdollisuuksia. Sijoitettu pääoma

4.1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

MUUT AINEELLISET HYÖDYKKEET

MAA- JA VESIALUEET RAKENNUKSET

KONEET JA KALUSTO

KESKENERÄISET HANKINNAT

Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt Järjestelyn etuudet riippuvat palkasta ja työsuhteen pituudesta. Riippumattomat vakuutusmatemaatikot tekevät vuosittain laskelmat etuuspohjaisista velvoitteista ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää käyttäen. Etuuspohjaisen velvoitteen nykyarvo määritetään diskonttaamalla arvioidut vastaiset rahavirrat käyttäen yritysten liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen korkoa. Lainat, joiden korkoa käytetään, ovat sen valuutan määräisiä, jossa etuudet maksetaan, ja erääntyvät samaan aikaan kuin vastaava eläkevelka. Etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä taseeseen kirjattu velka on etuuspohjaisen velvoitteen tilinpäätöspäivän nykyarvo vähennettynä järjestelyyn kuuluvien varojen käyvällä arvolla. Eläkkeistä johtuvat kulut esitetään tuloslaskelmassa henkilöstökuluina siten, että ne jaksotetaan työntekijöiden palvelusajalle. Vakuutusmatemaattisten oletusten muutokset sekä kokemusperusteisista oikaisuista johtuvat vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot kirjataan muihin laajan tuloksen eriin sillä tilikaudella, jolla ne syntyvät. Aiempaan työsuoritukseen perustuvat menot sekä velvoitteen täyttämisestä johtuvat voitot tai tappiot kirjataan välittömästi, kun ne ovat toteutuneet. Maksupohjaiset järjestelyt Maksupohjaisissa järjestelyissä maksut suoritetaan vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen konsernilla ei ole enää muita maksuvelvoitteita. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi sille tilikaudelle, jota veloitus koskee. Muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet Muutamat konsernin yhtiöt ovat järjestäneet eläkeläisilleen terveydenhuoltoon liittyviä etuuksia sekä muita etuuksia. Terveydenhuoltoon liittyvän etuuden saamisen ehtona on tavallisesti työskentely eläkeikään saakka sekä tietty vähimmäispalvelusaika. Arvioidut järjestelyjen kustannukset jaksotetaan työssäoloajalle käyttäen

MILJ. EUROA 2022 Hankintameno

YHTEENSÄ

902

3 707 -2 653 1 054

13 163 -11 526

866 -718 148 122

2 993

21 628 -14 895

Kertyneet poistot ja arvonalentumiset

-2

Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.

900 857

1 638 1 674

2 993 2 069 1 353

6 733 5 569 1 366

MILJ. EUROA

2022 2021

848

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Vuokratut käyttöomaisuushyödykkeet

6 733

5 569

Lisäykset

5 3

1

7

1

713

608

Yrityshankinnat

26

20

6

56

Metsävarat

2 442 3 652

2 328 2 579

Vähennykset

-3

-4

-1

-1

— — —

-9

Energiaosakkeet

Poistot

— — — —

-75 -10

-266

-17

-357

Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet

834

603

Arvonalentumiset Siirrot erien välillä

-37

-5

-52

Käyttöpääoma

2 026

1 204

260

235

45

-540

1

Varaukset

-134 -526

-155 -597

Siirrot myytävänä oleviksi luokiteltuihin varoihin

Etuuspohjaiset eläkevarat ja -velat, netto

Muuntoerot

39

8

4

2

106

159

Rahavarat

2 067

1 460

Kirjanpitoarvo 31.12.

900

1 054

1 638

148

2 993

6 733

Muut varat ja velat

257 -151

290 -130

2021 Hankintameno

Laskennalliset verosaamiset ja -velat, netto

859

3 452 -2 604

13 136 -11 462

834 -712 122 125

2 069

20 349 -14 780

Yhteensä

17 913

13 759

Kertyneet poistot ja arvonalentumiset

-2

Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.

857 757

848 846

1 674 1 864

2 069

5 569 4 316 1 515

724

Lisäykset

58

2

5

2

1 448

Vähennykset

-3

-3

-4

-1

— — —

-12

Poistot

— — — —

-71 -12 60

-280

-17

-368

Arvonalentumiset Siirrot erien välillä

-38 80 -11 58

-1

-52

9

-150

-2

Siirrot myytävänä oleviksi luokiteltuihin varoihin

-3

-13

Muuntoerot

44

29

6

47

185

Kirjanpitoarvo 31.12.

857

848

1 674

122

2 069

5 569

samaa laskentatapaa, jota sovelletaan etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen laskennassa. Vastuun laskevat yhtiöistä riippumattomat vakuutusmatemaatikot.

Investoinnit Vuoden 2022 investoinnit ilman investointeja osakkeisiin olivat 1 399 (1 477) miljoonaa euroa. Joulukuussa 2021 UPM ilmoitti 10 miljoonan euron investoinnista UPM Plywoodin Joensuun vaneritehtaan kehittämiseen. Investointi sisältää uusia tuotantolinjoja, uusia työtiloja sekä 720 neliömetriä kokonaan uutta tuotantotilaa. Investointi valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Tammikuussa 2020 UPM ilmoitti investoinnista 220 000 tonnin uuden sukupolven biokemikaalijalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo käynnistyy päivitetyn aikataulun mukaisesti vuoden 2023 loppuun mennessä, ja kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan 750 miljoonaa euroa. Tammikuussa 2019 UPM ilmoitti investoivansa Kuusankosken vesivoimalan peruskorjaukseen. Kuusankosken voimalan keski määräisen vuosittaisen tuotannon odotetaan kasvavan nykyisestä 180 GWh:sta 195 GWh:iin. Investointi valmistuu vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. Heinäkuussa 2019 UPM ilmoitti investoinnista 2,1 miljoonan tonnin eukalyptussellutehtaan rakentamiseksi Paso de los Torosin kaupungin lähelle Uruguayn keskiosissa. Tehdasinvestoinnin lisäksi UPM investoi satamatoimintoihin Montevideossa ja tehtaan ulkopuolisiin paikallisiin investointeihin. Päivitetyn aikataulun mukaisesti tehdas käynnistyy

vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä ja kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan 3,47 miljardia dollaria (USD). Lokakuussa 2019 UPM ilmoitti 95 miljoonan euron investoinnista lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitokseen (CHP) UPM Nordlandin paperitehtaalle Saksaan. Laitos kytkettiin sähköverkkoon vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä. Aktivoidut vieraan pääoman menot Vuonna 2022, pitkäaikaiseen omaisuuteen aktivoidut vieraan pääoman menot olivat 20 (9) miljoonaa euroa. Aktivoiduista vieraan pääoman menoista kirjatut poistot olivat 1 (2) miljoonaa euroa, ja käytetty keskikorko oli 0,79 (0,73) %, joka vastaa projektien rahoittamisesta johtuvia keskimääräisiä kustannuksia. Vuonna 2022 aktivoidut vieraan pääoman menot liittyivät pääasiassa uuden sellutehtaan rakentamiseen Uruguayssa. Julkiset avustukset Vuonna 2022 pitkäaikaisen omaisuuden vähennykseksi kirjattuja julkisia avustuksia oli yhteensä 15 (0) miljoonaa euroa. Avustukset liittyvät pääasiassa Leunan biokemikaalijalostamon investointiin.

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 182

182

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022

183

183

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease