UPM Vuosikertomus 2022

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

UPM:n tavoite on, että nettovelan ja EBITDA:n suhde on noin kaksinkertainen tai pienempi. UPM:n pääoma

seen ovat viitteitä siitä, ettei maksuja enää odoteta saatavan. Aiemmin kirjatuista arvonalennustappioista myöhemmin takaisinsaadut määrät kirjataan tulosvaikutteisesti tuloslaskelmaan. Myyntisaamisten kirjan pitoarvon on lähellä käypää arvoa niiden lyhyen maturiteetin johdosta. Muut saamiset koostuvat koostuvat pääasiassa hyödykesopimuksiin ja korkofutuurisopimuksiin liittyvistä rahoitusvakuuksista. Rahoitusvakuuksien käypä arvo vastaa niistä pantattuja rahoitusvaroja. Rahoitusvakuudet kattavat vastapuolten tappioita mikäli UPM ei pysty suoriutumaan velvoitteistaan. Ostovelat ja muut velat Ostovelat syntyvät hankittaessa tavanomaisessa liiketoiminnassa vaihto omaisuutta, käyttöomaisuutta sekä tavaroita ja palveluja UPM:n tavarantoimittajilta ja palveluntuottajilta. Ostovelat luokitellaan lyhytaikaisiksi veloiksi, jos ne erääntyvät maksettavaksi liiketoiminnan tavanomaisen toimintasyklin aikana tai 12 kuukauden kuluessa tilinpäätöspäivästä. Ostovelat kirjataan alun perin käypään arvoon ja arvostetaan myöhemmin efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon. Ostovelkojen kirjanpitoarvon katsotaan olevan lähellä käypää arvoa niiden lyhyen maturiteetin johdosta. Konserni kirjaa takaisinmaksuvelkaa odotetuista määrä- ja muista alennuksista, jotka syntyvät myyntisopimuksista asiakkaiden kanssa. Asiakashyvitykset sisältävät pääasiallisesti määräalennuksia ja ne kirjataan sen määräisenä, kuin ne odotetaan maksettavan asiakkaille. Odotettavissa olevien asiakashyvitysten kirjanpitoarvoa päivitetään jokaisena raportointipäivänä, hyödyntäen viimeisintä saatavilla olevaa ennustetta. Asiakkaiden laatuvalitukset käsitellään myyntiin liittyvänä takaisinmaksuvelkana. Odotettujen laatuvalitusten määrää arvioidaan historiatiedon perusteella ja kirjanpitoarvoa päivitetään jokaisena raportointipäivänä. Asiakashyvitysten ja laatuvalitusten odotetaan tyypillisesti realisoituvan seuraavan 12 kuukauden sisällä. Saadut ennakot kirjataan sopimuksiin perustuviksi veloiksi siihen asti, kunnes konserni on täyttänyt suoritevelvoitteensa. 5. Pääomarakenne UPM:llä on vahva rahavirta ja toimialalla erinomainen tase, mikä pienentää riskejä ja mahdollistaa yrityksen arvoa kasvattavat strategiset toimenpiteet. Nettovelka Vapaa rahavirta 2 374 milj. euroa -1 077 milj. euroa (647 milj. euroa) (-74 milj. euroa) 5.1 Pääoman hallinta Nettovelasta ja omasta pääomasta koostuvan pääoman hallinnassa UPM:n tavoitteena on varmistaa joustavan pääomarakenteen ylläpito, mikä mahdollistaa toimimisen pääomamarkkinoilla ja optimaalisen tuoton osakkeenomistajille. Konsernilla on rahoitustoimintojen, velkasalkun ja rahoitusvarojen hallintaa varten erilaisia periaatteita, joiden tarkoituksena on varmistaa parhaat mahdolliset rahoitusjärjestelyt ja minimoida rahoituskulut ja jälleenrahoitusriskit sekä optimoida maksuvalmius. Luotonotto on mahdollisimman pitkälti keskitetty emoyritykseen, ja konsernin rahoitusosasto vastaa rahavarojen jakelusta konsernin sisällä.

Korollisten velkojen lyhennykset ja käyttämättömien vahvistettujen luottolimiittien maturiteettijakaumat 31.12.2022

4000

MILJ. EUROA

2022 2021

Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Määräysvallattomien omistajien osuus

12 502

10 846

3000

Vuokrasopimukset Lainat Käyttämättömät vahvistetut luottolimiitit

376

261

2000

Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset korolliset velat Lyhytaikaiset korolliset velat Korolliset velat yhteensä

12 879

11 106

4 476

2 566

milj. euroa 1000

558

86

5 034

2 652

0

Oma pääoma ja korolliset velat yhteensä

17 913

13 759

2023 2024 2025 2026 2027 2028+

Korolliset velat yhteensä

5 034 2 660 2 374

2 652 2 006

- Korolliset rahoitusvarat ja sijoitusrahastot yhteensä

Korollisten velkojen maturiteettijakauma 31.12.2022

Nettovelka

647

Velkaantumisaste, % 1) Nettovelka/EBITDA 1)

18

6

MILJ. EUROA

2023

2024

2025

2026

2027 2028+ YHTEENSÄ

0,94 0,35 1) Lisätietoja kohdassa » Muu taloudellinen tieto Vaihtoehtoiset tunnusluvut.

Joukkovelkakirjalainat Lainat rahoituslaitoksilta

352 134

1 750

2 102 1 613

9

1 001

337

34 49

99

Vuokrasopimusvelat

84

75

80

36

343 151

668 152 444

Muut lainat

1

— —

— —

— —

— —

Maksuvalmius- ja jälleenrahoitusriski UPM:n tavoitteena on säilyttää kaikissa olosuhteissa hyvä maksu valmius. Maksuvalmiuteen vaikuttavat lukuisat eri tekijät, kuten liike toiminnan rahavirta ja lisärahoituksen saatavuus velka- ja pääoma markkinoilta. UPM pyrkii säilyttämään riittävän maksuvalmiuden tehok kaalla kassanhallinnalla, sijoittamalla vain helposti rahaksi realisoitaviin kohteisiin ja pitämällä varalla riittävän määrän käyttämättömiä sitovia luottolimiittejä ja/tai rahavaroja. Jälleenrahoitusriskit pyritään mini moimaan huolehtimalla lainasalkun tasapainoisesta rahavirtapohjai sesta erääntymisaikataulusta sekä lainojen riittävän pitkästä maturi teetista. Tilinpäätöshetkellä lainojen keskimaturiteetti oli 4,6 (7,3 vuotta). Maksuvalmius- ja jälleenrahoitusriski

Lyhytaikaiset lainat

444 538

Lyhennykset

1 076

417

83 63

521

2 343

4 978

Korot

70 458 Yllä esitettyjen lainojen nimellisarvojen ja niitä vastaavien käypien arvojen välinen ero muodostuu käyvän arvon oikaisuista ja diskonttauksesta, jotka pienentävät lainojen taseessa olevaa käypää arvoa 80 miljoonalla eurolla ja muista ei-kassaperusteisista oikaisuista, jotka pienentävät lainojen taseessa olevaa käypää arvoa 24 miljoonalla eurolla. 69 66 61 128

Korollisten velkojen maturiteettijakauma 31.12.2021

MILJ. EUROA

2022

2023

2024

2025

2026 2027+ YHTEENSÄ

Joukkovelkakirjalainat Lainat rahoituslaitoksilta

1 581

1 581

6

8

19 62

34 67

31 31

122 275 163

219 574 164

Vuokrasopimusvelat

70

69

MILJ. EUROA

2022 2021

Muut lainat

1 2

— —

— —

— —

— —

Pankkitilit

1 632

1 313

Lyhytaikaiset lainat

2

Muut rahavarat Sijoitusrahastot

434

146 100 909

Lyhennykset

79 45

76 45

81 44

101

62 43

2 141

2 540

1

Korot

44 328 Yllä esitettyjen lainojen nimellisarvojen ja niitä vastaavien käypien arvojen välinen ero muodostuu käyvän arvon oikaisuista, jotka lisäävät lainojen taseessa olevaa käypää arvoa 104 miljoonalla eurolla ja muista ei-kassaperusteisista oikaisuista, jotka pienentävät lainojen taseessa olevaa käypää arvoa 22 miljoonalla eurolla. 107

Vahvistetut luottolimiitit

5 709 -1 378

joista käytössä

Lainalupaukset

-123 -444

-123

Muut käytössä olevat luottolimiitit

-2

Pitkäaikaisten lainojen lyhennysten rahavirta

-94

-77

Likviditeetti

5 738

2 267

Pankkitilit ja muut rahavarat koostuvat käteisvaroista, lyhytaikaisista pankkitalletuksista sekä muista lyhytaikaisista erittäin likvideistä sijoituksista, joiden alkuperäinen maturiteetti on korkeintaan kolme kuukautta. Sijoitusrahastot koostuvat rahastosijoituksista, joissa takaisinostoaika on alle 12 kuukautta. Yritystodistukset ja käytössä olevat pankkitililuotot luetaan muihin käytössä oleviin luottolimiitteihin, ja ne esitetään taseessa lyhytaikaisissa veloissa. Rahavaroista tai lainasaamisista ei vuoden 2022 eikä 2021 aikana kirjattu arvonalentumisia eikä odotettavissa olevia luottotappioita.

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 192

192

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022

193

193

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease