UPM Vuosikertomus 2022
VASTUULLISUUS
UPM
BEYOND FOSSILS
LIIKETOIMINNOT
HALLINNOINTI
TALOUDELLISET TIEDOT 2022
ilmasto- ja energialainsäädäntöä päivite tään niin, että se on EU:n ilmastotavoittei den mukainen. Lakiesitysten viimeistelyn arvioidaan jatkuvan vuonna 2023. Edistämme aktiivisesti ilmastonmuutos politiikan johdonmukaista ja kustannuskil pailukykyistä toteuttamista. Korostamme, että EU-lainsäädännön tulisi olla ennustet tavaa sekä edesauttaa investointeja vihreään kasvuun ja yhteiskunnan fossiilisista raa ka-aineista irtautumista. Siksi EU:n politii kan on varmistettava metsien kestävä käyttö sekä puun saatavuus biokiertotalouden ja vihreän kasvun keskeisenä resurssina. Uusi Forest Action -ohjelma Elokuussa EcoVadis nimesi UPM:n kor keimmalle mahdolliselle Platinum-tasolle vastuullisuusarvioinnissaan. Uudistetut so siaalisen vastuun tavoitteet toivat UPM:lle
toimivien energiamarkkinoiden tärkeydes tä (sivut 43 ja 86). Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja UPM:n sitoutuminen YK:n 1,5 asteen ilmastotavoitteeseen herättivät yhä paljon kiinnostusta. Kävimme keskusteluja ympäristöjärjestöjen, sertifiointiorganisaa tioiden, viranomaisten ja päättäjien kanssa. Metsien ilmastovaikutus liittyy maankäyt töä, maankäytön muutosta ja metsätalo utta koskevaan politiikkaan (LULUCF). Korostimme kestävän metsänhoidon tärkeyttä ja tuotteiden valmistamista fossii lisia materiaaleja korvaavista uusiutuvista raaka-aineista tehokkaana keinona hillitä ilmastonmuutosta. EU:n Fit for 55 -ohjelma julkaistiin vuonna 2021. Vuonna 2022 Euroopan par lamentti ja EU:n jäsenvaltiot ovat ottaneet kantaa useisiin aloitteisiin, joilla EU:n
ennätyksellisen korkeat pisteet. Joulukuus sa UPM listattiin metsä- ja paperiteolli suuden johtavaksi yritykseksi Dow Jonesin eurooppalaisessa ja globaalissa kestävän kehityksen indeksissä vuosiksi 2022–2023. Osallistuimme edelleen aktiivisesti YK:n Global Compact -aloitteeseen ja toimimme myös Global Compact Network Finlandin puheenjohtajana. Jatkoimme yhteistyötä vastuullisuus asioissa myös muissa vapaaehtoisissa hankkeissa eri sidosryhmien kanssa. Teemoja olivat muun muassa ympäristömerkit, vael luskalat, elämiseen riittävä palkka, oikeuden mukainen palkitseminen ja luonnonsuojelu. Maaliskuussa julkaisimme uuden, vuoteen 2030 ulottuvan Forest Action -oh jelman. Globaali ohjelma ylittää nykyiset standardit, ja sen toimenpiteillä on myön teinen vaikutus kestävän metsätalouden
Kymin, Kaukaan ja Steyrermühlin tehtailla on omat fooruminsa paikalliselle vuoropu helulle. Teemme yhteistyötä paikallisten koulujen ja opetusverkostojen kanssa esi merkiksi järjestämällä tapahtumia ja retkiä. Meille on myös tärkeää käydä aktiivista vuoropuhelua paikallisten metsänomistaji en, hakkuualueiden naapureiden ja muiden metsänhoitoon liittyvien tahojen kanssa. Tarjoamme tarkempaa tietoa sellu- ja paperitehtaidemme paikallisista vaikutuk sista EMAS-raporteissa (Eco-Management and Audit Scheme), jotka kattavat ympäris töasioiden lisäksi myös yhteiskunnalliset vaikutukset. EMAS-raportointiin sisältyy myös yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa, kuten yhdistysten sponsorointi tai oppilaitosyhteistyö. Tehdaskohtai nen raportointi täydentää konsernitason EMAS-raportointia. Tehdaskohtaiset EMAS-raportit laaditaan vuosittain, ja ne julkaistaan UPM:n verkkosivuilla www. upm.fi/vastuullisuus. Vuonna 2022 tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Verlan puuhiomo sekä Kymin ja Kuusankosken paperitehtaat aloittivat Kymijoen varressa vuonna 1872. Porissa perustettiin Seikun saha ja Valkeakoskella puuhiomo ja paperitehdas. Juhlavuoteen kuului henkilöstön ja sidosryhmien vierai luja museoihin, kulttuuritapahtumiin ja seminaareihin. Lisäksi julkaisimme histo riateoksia tehtaista. Biofore Share and Care -ohjelma jatkuu UPM Biofore Share and Care -ohjelma
osa-alueisiin: ilmastoon, biodiversiteettiin, maaperään, veteen ja yhteiskuntaan. Osana ohjelmaa teimme yhteistyötä Sääksisäätiön ja uruguaylaisen Vida Silvestren kanssa. (sivu 82). Osallistuimme aktiivisesti kansainväli sen metsäsertifiointijärjestelmän (Pro gramme for the Endorsement of Forest Certification, PEFC/02-44-41) kehittä miseen kansainvälisenä sidosryhmänä ja osana yhtiön pyrkimystä edistää kestävää metsänhoitoa maailmanlaajuisesti. Osal listuimme Suomessa Hyvän metsänhoidon neuvoston (Forest Stewardship Council™, FSC™ N003385) ja PEFC:n metsänhoidon standardien kehittämiseen. Vastuullisuuskysymykset olivat esillä myös asiakaskyselyissä, joissa keskeisiksi teemoiksi nousivat tuoteturvallisuus, kestä vä metsänhoito ja ilmastonmuutos. Yhteis työ paikallisten lupaviranomaisten kanssa jatkui aktiivisena eri puolilla maailmaa. UPM:n tehtaat Euroopassa, Kiinassa ja Uruguayssa voivat olla paikkakuntiensa suurimpia työllistäjiä ja verotulojen tuojia. Uruguayssa olemme rakentaneet toista sellutehdasta vuodesta 2019. Hankkeeseen liittyvä sidosryhmäyhteistyö on ollut aktii vista (sivu 73). Pyrimme yhteistyöhön ja avoimeen vuoropuheluun paikallisyhteisöjen kanssa. Esimerkiksi UPM Fray Bentosin tehdas järjestää säännöllisiä tehdasvierailuja, ja Painotus paikallisissa yhteisöissä ja vaikutuksissa
kertoo sitoutumisestamme vastuullisuu teen ja yhteistyöhön paikallisyhteisöjen kanssa sponsoroinnin, lahjoitusten ja henkilöstön vapaaehtoistyön keinoin. Keskitämme voimavarojamme toimin taan, joka kunnioittaa kestävän kehityk sen periaatteita ja tukee yhtiön toiminnan tarkoitusta ja arvoja. Vuonna 2022 avustimme Ukrainaa useiden eri organisaatioiden kautta ja järjestimme maailmanlaajuisen varainke ruukampanjan yhdessä Punaisen Ristin kanssa (alla). Tuimme edelleen hankkeita, jotka keskittyivät lukemiseen ja oppimiseen, Beyond Fossils -hankkeisiin ja paikallis yhteistyöhön. Teimme yhteistyötä muun muassa Suomen Partiolaisten kanssa (sivu 61). UPM ei tue poliittisia puolueita tai ehdokkaita. Käytimme noin 0,9 (0,8) miljoonaa euroa paikallisiin sponsorointihankkeisiin ja muuhun Biofore Share and Care -ohjel man tarjoamaan tukeen. Lukuun sisältyy uruguaylaiselle UPM-säätiölle maksettu 400 000 (400 000) US-dollarin tuki. Säätiö tukee ja kannustaa koulutus-, yrittäjyys- ja työllistämistoimintaa sekä terveitä elinta poja ja virkistystoimintaa paikallisyhtei söissä Uruguayn maaseudulla. Lahjoitimme yhteensä 499 800 (498 700) euroa hyväntekeväisyysjärjestöille tai muille voittoa tavoittelemattomille järjestöille, ku ten Punainen Risti, Unicef, Ukraine Founda tion, Pelastakaa Lapset ry, Lasten ja nuorten säätiö ja Baltic Sea Action Group.
UPM:N OLENNAISUUSARVIOINTI 2022
Olennaisuusarviointi tehdään vuosittain. Tuloksissa korostuvat aiheet, joihin UPM:llä on merkittävä vaikutus tai jotka vaikutta vat merkittävästi yhtiöön. Arviointi kattaa myönteiset ja kieltei set vaikutukset sekä nykyiset ja mahdolliset tulevat vaikutukset talouteen, ympäristöön ja ihmisiin, mukaan lukien vaikutukset ihmisoikeuksiin. Vaikutukset on tunnistettu hyödyntäen sisäisiä arviointeja, audi tointeja ja tarkasteluja sekä eri sidosryhmien kuten paikallisyhtei söjen, henkilöstön, kansalaisjärjestöjen, asiakkaiden, toimittajien,
viranomaisten ja päättäjien, sijoittajien, tutkijoiden ja median kiinnostuksen ja huolenaiheiden seurannan perusteella. Vaikutusten merkittävyys on arvioitu kunkin vaikutuksen vaka vuuden ja todennäköisyyden avulla. Vaikutuksen vakavuus määräy tyy sen painoarvon, laajuuden ja peruuttamattomuuden perusteella. Merkittävimmät vaikutukset on priorisoitu UPM:lle olennaisiksi ja ryhmitelty aiheiksi. Talouteen, ympäristöön ja ihmisiin liittyvi en olennaisten aiheiden luettelo (alla) määrittää vastuullisuuden painopistealueet ja ohjaa raportointiamme.
UPM:N OLENNAISIMMAT VASTUULLISUUSTEEMAT 2022
CASE
VENÄJÄN HYÖKKÄYSSOTA UKRAINASSA YHDISTI UPM:LÄISET TOIMIMAAN Eri puolilla UPM:ää on osallistuttu aktiivisesti Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseen. Yhtiö päätti jo keväällä kohdistaa suurimman osan lahjoitusvaroista Ukrainan tukemiseen, ja sen myötä rahalahjoituksia tehtiin vuoden mittaan eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Lisäksi UPM Plywood
ja UPM Timber ovat toimittaneet rekkalasteit tain materiaaliapua Ukrainaan vaurioituneiden rakennusten korjaamiseen. Huhtikuussa järjestimme sisäisen globaalin varainkeruukampanjan yhdessä Punaisen Ristin kanssa. Yhtiö kolminkertaisti lahjoitussumman 188 980 euroon hallituksen päätöksellä. Vapaaehtoistyötä on myös tehty paljon. Puolas sa työntekijät ovat järjestäneet hyväntekeväisyys tapahtumia, koordinoineet päivittäistarvikkeiden
jakelua apua tarvitseville sekä majoittaneet ja aut taneet ukrainalaisia kollegoitaan monissa arkisissa tehtävissä. Suomessa työntekijät ovat osallistuneet SPR:n katulipaskeräyksiin. Espanjassa vapaaeh toiset ovat auttaneet koordinoimaan pakolaislii kennettä. Saksassa varustettiin vapaana olevia työsuhdeasuntoja Ukrainan pakolaisille. Yhteensä UPM tuki kriisistä kärsiviä yli 300 000 eurolla.
TALOUDELLINEN JA HALLINNOINTI
SOSIAALINEN
YMPÄRISTÖ
• Liiketoiminnan etiikka ja arvot • Kilpailukyky • Lainsäädännöllinen toimintaympäristö • Vastuullinen hankinta
• Ihmisarvoinen työ ja oikeudenmukainen palkitseminen • Monimuotoisuus ja osallistaminen
• Luonnon monimuotoisuus • Biokiertotalous • Ilmastonmuutos • Tuotevastuu • Vastuullinen metsänhoito
• Henkilöstön sitoutuminen • Hyvinvointi ja turvallisuus • Paikallinen sitoutuminen
www.upm.fi/vastuullisuus
62
63
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease