UPM Vuosikertomus 2022
VASTUULLISUUS
UPM
BEYOND FOSSILS
LIIKETOIMINNOT
HALLINNOINTI
TALOUDELLISET TIEDOT 2022
välttämätön edellytys olemassa olevien ja mahdollisten riskien ja vaikutusten tunnis tamiseksi ja hallitsemiseksi. Liiketoimin ta-alueemme arvioivat näitä säännöllisesti ja priorisoivat omat painopistealueensa niiden mukaisesti. Käytäntö on integroitu yksiköi den johtamisjärjestelmiin jatkuvan tarkaste lun varmistamiseksi. Käytännöllä haluamme varmistaa, että tunnistamme myös vain yhtä maata tai yk sikköä koskevat vaikutukset ja toimintaym päristömuutokset, jotka voivat vaikuttaa erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Olemme tunnistaneet siirtotyö läiset ja määräaikaiset työntekijät, naiset, nuoret työntekijät ja urakoitsijoiden työn tekijät arvoketjuissamme ryhmiksi, joilla on suurempi riski kohdata haitallisia vaikutuk sia. Vuoden 2022 arviointien perusteella olemme valinneet urakoitsijahallinnan kaikkien liiketoiminta-alueiden yhteiseksi painopistealueeksi. Jokaista toimitusketjussamme työsken televää henkilöä on kohdeltava oikeuden mukaisesti. Vuonna 2022 keskityimme tunnistamaan korkean riskin toimittajia ja teemoja, kuten oikeudenmukaiset työeh dot, pakkotyö ja työperäinen hyväksikäyttö, ympäristövaikutukset ja maankäyttö. Urakoitsijat vastaavat merkittävästä osasta toimintaamme, kuten tehtaiden kunnossapidosta, rakennustöistä ja metsäu rakoinnista. Urakoitsijoiden ihmisarvoisen työn edistäminen ja työvoiman hyväksikäy tön estäminen on erityisen tärkeää strategi sissa investointihankkeissamme. Vuonna 2022 pyrimme vahvistamaan käy täntöjämme sekä ihmisoikeuksia koskevaa due diligence -prosessin että investoin tihankkeiden vaikutusarviointien osalta. Tavoitteena on varmistaa, että hankkeiden vaikutukset arvioidaan kattavasti. Vuonna 2023 keskitymme myös kehittämään ura koitsijahallintaa. Lisäämme sisäisiä valmiuk siamme ihmisoikeuksiin liittyvien riskien tunnistamiseksi ja minimoimiseksi korkean riskin alueilla. Urakoitsijoita ja urakoitsijoi den työntekijöitä koskevan raportoinnin ke hittäminen on olennainen osa kehitystyötä. 2030-vastuullisuustavoitteet sivu 30 Sitoudumme vaatimustenmukaisuuteen sivu 74 Vastuullinen toimitusketju sivu 78 Edistämme ihmisarvoista työtä urakoitsijaketjuissa
ihmisoikeuksien kunnioittamiseen YK:n periaatteiden mukaisesti. Toimintaohjetta koskevaan pakolliseen koulutukseen sisältyy useita konkreettisia esimerkkejä, miten toi mia oikein erilaisissa vaikeissa tilanteissa. Elämiseen riittävä palkka ja ihmisar voinen työ edistävät ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumista. Vuonna 2021 uudistetuilla sosiaalisen vastuun tavoitteil lamme sitoudumme elämiseen riittävään palkkaan ja sukupuolten väliseen palkkata sa-arvoon osana henkilöstön oikeudenmu kaista ja tasa-arvoista palkitsemista (sivu 67). Kannustamme toimittajiamme ja liike kumppaneitamme ylläpitämään samanlaisia standardeja. Elämiseen riittävä palkka ja ihmisarvoinen työ edistävät ihmisoikeuksien toteutumista. Toimimme aktiivisesti useissa yhteistyö foorumeissa, kuten Shiftin Human Rights Business Learning -ohjelmassa, Together for Sustainability- (TfS) ja YK:n Global Com pact -verkostoissa. Vuonna 2022 liityimme elämiseen riittävään palkkaan keskittyvän YK:n Global Compact Think Labin jäseneksi ja tuotimme sisältöä ihmisoikeuksia käsittele vään TfS-akatemian koulutusohjelmaan. Keskitymme olennaisimpiin vaikutuksiin Olemme yhdessä ulkoisen asiantuntijan kanssa tunnistaneet UPM:n olennaisimmat ihmisoikeusvaikutukset. Vuonna 2022 ihmis oikeustyömme keskiössä olivat työterveys ja -turvallisuus, ihmisarvoinen työ, reilut työehdot ja -olosuhteet sekä työvoiman hy väksikäytön torjuminen arvoketjuissamme. Vuonna 2022 käynnistimme tarkastelun, jossa arvioimme uudelleen olennaisimpia ihmisoikeusvaikutuksiamme erityisesti liiketoimintaympäristön muutosten perus teella ja tarkastelemme riskienhallinnan riittävyyttä. Pyrimme saamaan työn päätök seen vuonna 2023. Tunnistamme olemassa olevat ja mahdolliset vaikutukset Ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoi te eli due diligence -arviointi on yrityksille
CASE
SIDOSRYHMÄTYÖ URUGUAYSSA KESKIÖSSÄ
IHMISOIKEUDET KAIKESSA TOIMINNASSA LUOMME ARVOA IHMISILLE JA YHTEISKUNNALLE Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on kaiken toimintamme ja sosiaalisen vastuun 2030-tavoitteidemme perusta.
Sidosryhmätyötämme Uruguayssa hoitaa UPM:n oma paikallinen tiimi ja sen painopis teitä ovat aktiivinen vuoropuhelu sidosryh mien ja paikallisyhteisöiden kanssa, riskien ja vaikutusten hallinta sekä osallistuminen paikalliseen kehitykseen. Pitkäjänteistä kehitystä tuetaan UPM:n säätiön rahoitta milla kehityshankkeilla, jotka on suunniteltu vastaamaan paikallisten yhteisöjen tarpeita. Vuonna 2022 sidosryhmäyhteistyön painopiste oli Paso de los Torosissa. Uuden sellutehtaan rakennusvaiheen ajan olemme onnistuneesti hallinneet mahdollisiksi riskeik si tunnistettuja näkökohtia, kuten liikenne turvallisuutta sekä lisääntyvää sosiaalista levottomuutta alueelle saapuvien rakennus työläisten suuren määrän vuoksi. Rakennus vaiheen aikana meillä on ollut kaupungin keskustassa toimisto, joka vastaa paikallis yhteisöjen ja työnhakijoiden kysymyksiin ja huolenaiheisiin. Loppuvuonna keskityimme hallitse maan sosiaalisia vaikutuksia, jotka liittyvät siirtymään laajamittaisesta rakennusvai heesta käyttöönottovaiheeseen. Uusi vaihe edellyttää sopeutumista mm. paikallisilta työmarkkinoilta ja pienyrittäjiltä.
Merkittävän geopoliittisen epävakauden aikana ihmisoikeuksien kunnioittaminen on erityisen tärkeää. Sosiaalinen epätasa-arvo ja työperäinen köyhyys ovat lisääntyneet maail manlaajuisesti. Ilmastonmuutos ja korona pandemia korostavat näitä yhteiskunnallisia muutoksia entisestään. Meidän on pyrittävä ymmärtämään liiketoimintaympäristömme muutoksia ja toimintamme vaikutuksia ihmisiin ja myös vastattava niihin vaikutus mahdollisuuksiemme mukaan. Läpinäkyvyys edistyksestämme ja osaa misen kehittäminen ovat oleellisia keinoja ehkäistä ihmisoikeusriskien toteutumista ja puuttua niihin. Vuonna 2022 uudistettu Toimintaohjeemme keskittyy ihmisiin ja vahvistaa entisestään sitoutumistamme
VAIKUTUS • Tarjoamme henkilöstöllemme turvallisen ja osallistavan työympäristön ja kunnioitamme arvoketjuissamme toimivien oikeuksia • Edistämme ihmisarvoista työtä ja tuemme oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehitystä TAVOITTEET • Tunnemme liiketoimintaympäristömme ja vaikutuksemme ihmisiin ja seuraamme niiden kehitystä • Keskitymme olennaisimpiin ja vakavimpiin ihmisoikeusvaikutuksiin ja toimimme niiden ehkäisemiseksi
TOIMINTATAPAMME • Toimimme YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden mukaisesti (UNGP), ja Toimintaohjeemme ja niihin liittyvät käytännöt, säännöt ja määräykset ohjaavat toimintaamme • Toimintaohjeemme toimittajille ja kolmansille osapuolille määrittelee heihin kohdistuvat vaatimukset • Olemme tunnistaneet konsernitasolla toimintamme kannalta olennaisimmat ihmisoikeusvaikutukset ja priorisoimme toimintaamme niiden mukaisesti • Seuraamme ihmisoikeusvaikutuksiamme ja ryhdymme korjaaviin toimenpiteisiin • Aktiivinen yhteistyö sidosryhmien kanssa
www.upmpasodelostoros.com/fi
72
73
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease