UPM Vuosikertomus 2023

TALOUDELLISET TIEDOT 2023

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

Osakkeita koskevat tiedot Osakkeet Yhtiöllä on yksi osakesarja. Jokainen osake oikeuttaa yhteen ääneen UPM:n yhtiökokouksissa. Kaupparekisteriin merkitty osakkeiden kokonaismäärä 31.12.2023 oli 533 735 699. Antivaltuutuksen johdosta osakkeiden lukumäärä voi nousta enimmillään 558 735 699 osakkeeseen. 31.12.2023 yhtiön hallussa oli 411 653 omaa osaketta, mikä oli noin 0,08 % yhtiön osakkeista ja äänimäärästä. Yhtiön osakkeisiin ei liity erityisehtoja. Vuonna 2023 UPM:n osakkeiden vaihto Nasdaq Helsingin pörssissä oli yhteensä 8 752 (9 680) miljoonaa euroa. Tämä on arviolta noin 70 % kaikista UPM:n osakkeilla tehdyistä kaupoista. Osakkeen ylin noteeraus oli 35,99 euroa tammikuussa ja alin 26,62 euroa kesäkuussa.

T&K:n rooli eri liiketoiminnoissa

LIIKETOIMINTA-ALUE TOIMINTATAPA UPM Fibres

Hallitukselle myönnetyt valtuudet 12.4.2023 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 50 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 12.4.2023 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siinä suhteessa kuin osakkeenomistajat ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla. Hallitus voi päättää myös maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen. Hallitus voi antaa uusia osakkeita ja luovuttaa yhtiön hallussa olevia vanhoja osakkeita yhteensä enintään 25 000 000 kappaletta sisältäen ne osakkeet, jotka voidaan antaa erityisten oikeuksien nojalla. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Edellä mainittujen lisäksi hallituksella ei ole muita voimassa olevia osakeantivaltuuksia eikä vaihtovelkakirjalainan tai optio-oikeuksien liikkeeseenlaskuvaltuuksia.

Maailmanlaajuisen tutkimus- ja kehitystyön ansiosta pystyimme vuonna 2023 työskentelemään Aasiassa, Euroopassa ja Amerikassa nopeammin ja paremmin asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa tarvittavien ratkaisujen löytämiseksi ja toteuttamiseksi. Koska meillä on paikallisia toimipaikkoja ympäri maailman, onnistuimme kehittämään tarkoitukseen sopivia ratkaisuja. Sellutehtaidemme toiminnallisen luotettavuuden, turvallisuuden ja ympäristösuorituskyvyn parantamiseksi otettiin useita kehitysaskelia. Sitoutumisemme kestävien ja laadukkaiden eukalyptusviljelmien kehittämiseen selluntuotantoa varten on edelleen keskeinen osa toimintaamme Uruguayssa. Vuonna 2023 sen merkitys kasvoi entisestään Paysandússa sijaitsevan, täydellä teholla toimivan metsätalouden tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen sekä Sarandí del Yíssa sijaitsevan uuden taimitarhan myötä. Uudella taimitarhalla pitkäaikainen tutkimus- ja kehitystyö näkyy korkealaatuisina taimina, ja samalla se tukee UPM Paso de los Torosin sellutehtaan avaamisen jälkeistä uutta aikakautta. Uruguayssa olemme pystyneet hyödyntämään pitkäaikaista tutkimus- ja tuotekehitystyötä toimittamalla kuivattua bioliete- ja meesasekoitusta paikalliseen sementtitehtaaseen, mikä vähentää UPM Fray Bentosin sellutehtaan tuottamaa kaatopaikkajätettä ja korvaa sementtitehtaan hiilidioksidipitoiset energianlähteet uusiutuvalla biopolttoaineella. Huhtikuussa toinen huippuluokan eukalyptussellutehdas aloitti toimintansa Uruguayssa. Kun ratkaisujen kehitysvaihe oli päättynyt, keskityimme sellutehtaidemme seuraavien kuituun ja biovirtoihin perustuvien kasvukonseptien ensimmäisten vaiheiden kehittämiseen ja pilotointiin yhteistyössä Lappeenrannassa sijaitsevan UPM:n tutkimuskeskuksen pilottitehtaan kanssa. Samalla saavutetaan selviä synergiaetuja, kun hyödynnetään konsernin sisäisiä liiketoimintoja, jotka keskittyvät fossiilisten materiaalien korvaamiseen uusiutuvilla ratkaisuilla. Näin voimme nopeuttaa asiakkaidemme menestymistä suunnittelemalla ja ottamalla käyttöön biovirtoihin perustuvia ratkaisuja eri teollisuudenaloilla ja sovelluksissa. UPM tutkii mahdollisuuksia laajentaa biogeenisen hiilidioksidin sivuvirran käyttömahdollisuuksia. Tutkittuja vaihtoehtoja ovat negatiivisten päästöjen luominen varastoimalla sellutehtaiden tuottamaa biogeenistä hiilidioksidia sekä sen hyödyntäminen esimerkiksi hiilineutraaleissa synteettisissä polttoaineissa ja kemikaaleissa. UPM julkaisi raportin, jossa se käsitteli näkemyksiään negatiivisten päästöjen arvoketjun kasvattamiseen liittyen. Painopiste oli vesivoimalaitosten kustannuskilpailukyvyn ja ympäristösuorituskyvyn parantamisessa ja energiankulutuksen optimointiin ja kysyntäjoustoon liittyvän osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisessä. Monien tutkimusohjelmien ja omien kehityshankkeidensa kautta UPM Energy pyrki edistämään UPM:n energiantuotantoon ja -kulutukseen liittyvää toimintaa muuttuvilla energiamarkkinoilla. Samalla osana UPM:n Virtavesiohjelmaa osallistuttiin tutkimuksiin, joilla kehitettiin keinoja lieventää vesivoimalaitosten vaikutuksia jokiin ja vaelluskalakantoihin. UPM Raflatacin strategisissa tulosyksiköissä ja globaalissa tuotekehityksessä tuetaan UPM:n kestävän kehityksen tavoitteita ja sitoumuksia tarramateriaalien osalta. Pakkausten kierrätettävyys, raaka-aineiden vähentäminen ja uudet uusiutuvat raaka-aineet ovat keskeisiä elementtejä kaikissa UPM Raflatacin tutkimus- ja kehityshankkeissa. Hankkeet ovat osa UPM:n Beyond Fossils -strategiaa. Laadun ja kustannustehokkuuden jatkuva parantaminen on edelleen olennainen osa tuotteiden ja prosessien kehittämistä. AMC hankinnan myötä tulleiden uusien teknologioiden ja tuotteiden integrointi osaksi UPM Raflatacin kokonaisuutta jatkuu ja vahvistavaa entisestään itsekiinnittyviin materiaaleihin liittyvää teknistä osaamistamme. Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia tuotekehitykseen tulevaisuudessa. T&K- ja tuotekehityshankkeiden tavoitteena on arvoketjun korkea suorituskyky ja tehokkuus sekä kuitupohjaisten vaihtoehtojen kehittäminen uusiutumattomille materiaaleille. Nämä hankkeet myös tukevat kasvutavoitteita edistämällä uusiin käyttökohteisiin tarkoitettujen tuotteiden innovointia. Jatkossa keskitymme edelleen luomaan kestävän kehityksen mukaisia pakkauspapereita uusiin loppukäyttöihin yhteistyössä pakkausarvoverkoston kanssa. Tällä hetkellä käynnissä on useita yhteiskehityshankkeita, joita erinomainen tutkimus- ja kehitysinfrastruktuurimme tukee muun muassa Pohjois-Euroopan ja Aasian tutkimuskeskuksista käsin. UPM Specialty Papers jatkaa taustapaperien kehittämistä arvoketjun tehokkuuden parantamiseksi ja arvoketjun ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Esimerkiksi taustapapereiden keventämishankkeilla tuemme asiakkaidemme materiaalitehokkuustavoitteita. Pyrimme myös edistämään arvoketjun laajuisesti kierrätettävyyskriteereiden yhtenäistämistä tarra- ja teippi loppukäytöissä. Energiatoiminnoissa olemme sähköistäneet lämmön ja höyryn tuotantomme ja tehneet merkittäviä investointeja paperitehtaiden Power-to Heat-kattiloihin, jotta voimme varmistaa luotettavan lämmön tuotannon kaasun ja muiden polttoaineiden toimitushäiriöiden aikana sekä parantaa kustannuskilpailukykyämme ja vähentää hiilidioksidipäästöjä entistä epävakaammassa sähköjärjestelmässä. Lisäksi keskityimme teknologisiin innovaatioihin, jotka auttavat minimoimaan tuotantolaitosten energiantarpeet. Paperitehtailla kehitettiin myös älykkäitä ratkaisuja, joiden avulla sähkömarkkinoiden ja -verkkojen kysyntää voidaan hallita paremmin ja sitä kautta tukea järjestelmän vakautta ja vähentää päästöjä ruuhka-aikoina. Tutkimus- ja kehityskeskuksemme Lappeenrannassa ja keskieurooppalainen tukitiimi Saksan Augsburgissa keskittyivät edelleen tutkimaan kuitukonsepteja erilaisia paperilajeja varten. Tiimit ovat optimoineet keräyspaperin (RCP) tarjonnan entisestään hyödyntämällä erilaisia laatututkimuksia. UPM Communication Papers osallistui edelleen keräyspaperin kierrätyskelpoisuuden säilyttämistä tavoitteleviin projekteihin ja yhteishankkeisiin, kuten cycle4green-aloitteeseen. Lisäksi tutkimus- ja kehitystiimimme tukivat siistausprosessin optimointipyrkimyksiä. Tavoitteena on minimoida materiaalihävikki ja vähentää energian- ja vedenkulutusta. Tuotevalikoiman kehittämisessä keskityttiin avainasiakasryhmien tarpeisiin. Keskityimme tuotantotehokkuuden parantamiseen tähtäävässä tutkimus- ja kehitystyössämme useisiin tehtaisiin ja kohdennettuihin ratkaisuihin. Samalla myös turvallisuutta parannettiin. Tutkimus- ja kehitystiimien panos auttoi merkittävästi 2030-vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa energiatoimintojen, vedenkulutuksen, jätevesien puhdistamisen ja resurssitehokkuuden aloilla. UPM Plywoodin tuotehallinta ja -kehitys tarjoaa kilpailukykyisiä tuotteita valituilla loppukäyttöalueilla yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, korkealaatuista teknistä asiantuntemusta ja tukipalveluita asiakkaille sekä tukea kehitettyjen uusien tuotteiden ja sovellusten kaupallistamiseen. Hyvä esimerkki on ligniiniin perustuvan WISA BioBond -liimausteknologian käytön laajentaminen uusille tuotantolinjoille. UPM BioVerno -naftaan pohjautuvien uusiutuvien muovien uusien loppukäyttökohteiden kehittämiseen liittyvää yhteistyötä jatkettiin. Pilotointi, tutkimus ja prosessikehitys jatkuivat UPM:n biojalostamokehityskeskuksessa (BrDC) ja ulkoisten kumppanien kanssa. UPM tutkii ja testaa myös useita kestävän kehityksen kriteerit täyttäviä uusia raaka-aineita, kuten puuperäisiä tähteitä ja hiiliviljelystä peräisin olevia raaka-aineita. Tuloksia hyödynnetään mahdollisissa kasvuhankkeissa.

UPM Energy

Osakkeiden määrän muutokset

UPM Raflatac

2023

2022

2021

2020

2019

Osakkeiden määrä 1.1. Osakkeiden määrä 31.12.

533 735 699 533 735 699

533 735 699 533 735 699

533 735 699 533 735 699

533 735 699 533 735 699

533 735 699 533 735 699

UPM Specialty Papers

Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2023

OSAKEMÄÄRÄ OMISTUSOSUUS %

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELO

8 958 528 8 599 564 4 892 000 2 900 000 2 621 521 2 500 000 1 860 000 1 696 360 1 478 991 1 454 890

1,68 1,61 0,92 0,54 0,49 0,47 0,35 0,32 0,28 0,27

UPM Communication Papers

Valtion Eläkerahasto

Svenska Litteratursällskapet i Finland

Holding Manutas Oy Security Trading Oy

Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö

Nordea Pro Finland Fund

Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland

Hallintarekisteröidyt

360 763 557 136 010 288 533 735 699

67,59 25,48

Muut

Yhteensä

100,00

UPM Plywood

Muu toiminta UPM Biofuels

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2023 UPM VUOSIKERTOMUS 2023 158

158

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2023

159

159

UPM VUOSIKERTOMUS 2023

Made with FlippingBook - Share PDF online