UPM Vuosikertomus 2023

VASTUULLISUUS

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

HALLINNOINTI

TALOUDELLISET TIEDOT 2023

TOIMINTAA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI

ja ennakoivia analytiikkamalleja jäteve denpuhdistamonsa toiminnan optimoi miseksi. UPM Kymin tehdas otti käyttöön yhteistyössä toimittajan kanssa uuden biolietteen kuva-analyysiin perustuvan me netelmän, jolla voidaan seurata jäteveden käsittelyprosessin tilaa entistä tarkemmin. Menetelmää testattiin myös UPM Kaukaan tehtaalla. UPM Augsburgin paperitehdas Saksas sa testasi ja asensi onnistuneesti uuden suodatusprosessin, jolla voidaan korvata paperikoneiden suihkuissa käytettävä läm min vesi. Teknologian ansiosta jo nyt yksi tehokkuudeltaan parhaista tehtaistamme voi vähentää edelleen vedenkäyttöään. Vuonna 2023 UPM Caledonianin paperi tehdas Skotlannissa onnistui vähentämään makean veden kulutusta 525 kuutiometriä päivässä erilaisten prosesseihin tehtyjen parannusten avulla, kuten suodattamalla prosessivettä uudelleenkäyttöä varten, optimoimalla säiliöiden puhdistuksen ja parantamalla säiliöiden pinnankorkeuden valvontaa. Vesi- ja kuitusäästöjä saavutet tiin myös suodatinlevyn vaihdon avulla. Paperikoneen tyhjiöjärjestelmään asenne tut turbopuhaltimet mahdollistavat yhden jäähdytystornin käytöstä poistamisen, mikä säästää energiaa ja vettä. Tavoitteemme on käyttää ainoastaan kierrätettyjä ravinteita omilla jäteve denpuhdistamoillamme vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2023 kierrätettyjen ravinteiden osuus oli 33 (33) %. Tämä saavutettiin muun muassa korvaamalla ureaa sivuvirtana saatavalla ammoniakilla tai kompostointi- ja biokaasulaitosten rejektivesillä. Yhteistyötä sidosryhmien kanssa Lähdimme vuonna 2021 mukaan kaksi vuotiseen Circular economy of water in in dustrial processes (CEIWA) -hankkeeseen yhdessä useiden teollisten kumppaneiden ja tutkimuslaitosten kanssa. Hanke päättyi vuonna 2023, ja sen tuloksena Lappeen rannan tutkimuskeskuksemme kehitti yhteistyössä yliopistojen kanssa mene telmän metsäteollisuuden vesissä olevien mikromuovien mittaamiseksi. Uruguayssa tuemme edelleen Rio Negro -hanketta joen tilan parantamiseksi.

UPM:n prosessijäteveden määrä

m 3 /t

VASTUULLISTA VEDENKÄYTÖN HALLINTAA

50

40

30

20

Vedellä on olennainen rooli liiketoiminnassamme kestävästä metsänhoidosta tuotantoon ja logistiikkaan. Se on myös tärkeä uusiutuvan energian lähde.

10

0

23

Tavoite

08 19 20 21 22

Paperitonnia kohti Sellutonnia kohti

TEKOJA

LIPEÄVUOTO UUDEN SELLUTEHTAAN KEMIKAALIEN VARASTOALUEELLA Prosessivalvontamme korkeista standar deista huolimatta sadevesialtaaseen vuoti elokuussa natriumhydroksidia UPM Paso de los Torosin tehtaan kemikaalien varasto alueella. Natriumhydroksidi eli lipeä on teollisuudessa yleisesti käytetty kemikaali. Sadeveteen sekoittunut natriumhydroksidi vuoti sadevesialtaasta maaperän läpi lä heiseen puroon, jolloin puroveden pH-taso kohosi tilapäisesti. Vuoto aiheutti purossa elävien vesieläinten kuoleman. Puro laskee ensin poukamaan ja sitten Río Negro -jo keen, jossa vuodon vaikutus oli määrällisesti ja kestoltaan hyvin vähäinen. Ryhdyimme välittömästi kaikkiin tarvitta viin korjaaviin toimenpiteisiin ja ilmoitimme tapauksesta ympäristöviranomaisille ja pai kallisyhteisölle. Olemme tutkineet tapauksen syitä Uruguayn ympäristöviranomaisen DINACEAn kanssa ja toteuttaneet kaikki välittömät ja tarvittavat korjaavat toimenpi teet viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Suh taudumme kaikkiin ympäristöpoikkeamiin vakavasti. Ympäristönhallintaprosessimme, -valvontamme ja -seurantamme ovat maa ilmanlaajuisesti tiukkoja, ja tämäntyyppiset tapahtumat ovat hyvin harvinaisia. Uruguayn ympäristöministeriö määräsi UPM:lle noin 188 000 Yhdysvaltain dollarin suuruisen seuraamusmaksun sellutehtaan ympäristönhallintasuunnitelman noudatta matta jättämisestä.

perusteella tehtaamme sijaitsevat matalan tai keskisuuren vesiriskin alueilla. Työkalu mahdollistaa myös ennusteet ilmaston muutokseen liittyvistä vesiriskeistä vuosille 2030 ja 2050. Skenaariot osoittavat, että tehtaamme sijaitsevat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pääasiallisesti matalan tai keskisuuren vesiriskin alueilla. Shanghain lähellä sijaitsevan UPM Changshun pape ritehtaan vesiriskin odotetaan kasvavan eniten vuoteen 2050 mennessä, mutta viime vuosina tehdas on tehostanut merkit tävästi vedenkäyttöään. Viimeisin vuonna 2023 toteutettu hanke keskittyi jäteveden talteenottoon ja uudelleenkäyttöön, ja sen avulla arvioidaan säästettävän vähintään 1 000 kuutiometriä vettä päivässä. Jokaisella sellu- ja paperitehtaalla on oma toimintasuunnitelmansa vedenkäytön ja jätevesikuormituksen vähentämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Useat tehtaat ovat alkaneet käyttää kehittyneitä prosessinohjauksen työkaluja Kaikki vesiriskeihimme liittyvät skenaariot löytyvät verkkosivuiltamme. Jatkuvaa parantamista kohti 2030-tavoitteita

YK:n Global Compact CEO Water Mandate -aloitteen allekirjoittajana noudatamme vastuullisen vedenkäytön periaatteita. Käytämme vettä ympäristön kannalta kestävällä, taloudellisella ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. CDP listasi UPM:n A – -luokkaan tun nustuksena merkittävistä toimistamme vastuullisen vedenkäytön edistämiseksi. Vedenkäytön hallintamme Kaikesta toiminnastamme sellu- ja pape rituotanto vaatii eniten vettä. Noin 95 % tuotannossa käytetystä vedestä kierräte tään prosessissa uudelleen, ja vain pieni osa poistuu jätevetenä ja korvataan puhtaalla vedellä. Kun prosessien vedenkäyttöä vähennetään, myös energian ja kemikaalien käyttö vähenee. Kaikkien sellu- ja paperitehtaidemme jätevedet puhdistetaan sekä mekaanisesti että biologisesti. Puhdistettu vesi palaute taan yleensä samalle vesialueelle, mistä se on otettu. WWF:n Water Risk Filter -työkalulla vuonna 2021 tehdyn vesiriskianalyysin

VAIKUTUS • Tunnemme ja minimoimme toimintamme vaikutukset paikallisiin vesistöihin ja varmistamme näin osaltamme puhtaan veden saatavuuden paikallisesti • Parannamme vesistöjen laatua ja niissä elävien lajien luontaista elinympäristöä suojelemalla ja ennallistamalla vesiekosysteemejä TAVOITTEET • Käytämme vettä vastuullisesti • Vähennämme toiminnastamme aiheutuvaa jätevesikuormitusta ja jäteveden määrää jatkuvasti • Käytämme jätevedenpuhdistuksessa ainoastaan kierrätettyjä ravinteita

TOIMINTATAPAMME • Vettä paljon vaativat toiminnot sijaitsevat alueilla, joilla on riittävät vesivarat • Tehokas vedenkäyttö ja asianmukaiset kierrätystekniikat • Kaikkien veteen liittyvien prosessien hallinta parhailla käytettävissä olevilla tekniikoilla (BAT) • Parhaiden käytäntöjen jakaminen sisäisissä ja ulkoisissa asiantuntijaverkostoissa • Veden palauttaminen alkuperäiselle vesialueelle aina kun mahdollista • Yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa paikallisten vesistöjen laadun parantamiseksi • 2030-vastuullisuustavoitteet

Kemiallista hapenkulutusta (COD) vähennetään 40 % vuoden 2008 tasosta 39 % vähennys saavutettu keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti

TAVOITTEET 2030

TAVOITTEET 2030

Jäteveden määrää vähennetään 30 % vuoden 2008 tasosta

vähennys saavutettu keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti

7 %

www.upm.com/fi/vastuullisuus/ perusperiaatteet/skenaariotyo/

92

93

UPM VUOSIKERTOMUS 2023

UPM VUOSIKERTOMUS 2023

Made with FlippingBook - Share PDF online