UPM Vuosikertomus 2025

Taloudelliset ja vastuullisuustiedot

Tämä on UPM

Hallinnointi

Kestävyysraportti

Hallituksen toimintakertomus

Tilinpäätös

Tilintarkastuskertomus

Vastuullisuuden varmennusraportit

Suunnitellut toimenpiteet • UPM jatkaa kehitystyötä ja toimenpiteitä saavuttaakseen vuodelle 2030 asetetut tavoitteet. Ilmapäästöjen vähentäminen Keskeiset toimenpiteet UPM:n päästöt ilmaan syntyvät pääasiassa energiantuotannossa. Ilmapäästöjen määrä ja laatu riippuvat voimalaitoksissa tai kattiloissa tuotetun energian määrästä, poltto-olosuhteista ja käytetyistä polttoaineista. Päästöjä on mahdollista vähentää polttoaineiden valinnalla, polttoteknologioilla ja savukaasujen puhdistuksella. Biomassapohjaisia polttoaineita, öljyä ja hiiltä käyttävissä kattiloissa on suodatusjärjestelmät. Happamoittavat savukaasut (NO X ja SO 2 ) on tunnistettu merkitykseltään olennaisimmiksi, ja niitä koskevat vähennystavoitteet on asetettu vuodelle 2030. Vuonna 2025 happamoittavien savukaasujen päästöt mitattuna paperitonnia kohti kasvoivat 7 % edellisvuoteen verrattuna, mutta vähenivät edelleen -28 % tavoitteen vertailuvuoteen 2015 verrattuna. Happamoittavien savukaasujen päästöt mitattuna sellutonnia kohti vähenivät -2 % edellisvuoteen verrattuna ja laskivat -10 % tavoitteen vertailuvuoteen 2015 verrattuna.

Vuoden 2025 toimenpiteet • UPM liittyi viisivuotiseen VTT:n ja RISEn (Research Institutes of Sweden) johtamaan tutkimusohjelmaan koskien päästötöntä selluntuotantoa vuonna 2024. Ohjelman tavoitteena on vähentää merkittävästi biomassan polttoa ja lisätä puusta saatavan materiaalin osuutta noin 50 prosentista 70 prosenttiin. Vuonna 2025 UPM osallistui tutkimukseen, jonka tavoitteena oli ymmärtää paremmin kuitusoluseinän rakennetta ja kehittää uusia tapoja vapauttaa kuitu puumatriisista. • UPM Kaukaan sellutehtaalla kolmas neljästä soodakattilan sähkösuotimesta uudistettiin ja otettiin käyttöön lokakuussa 2025. Kaksi ensimmäistä yksikköä uusittiin vuonna 2023. Tämä parantaa ilmanlaatua entisestään etenkin vähentämällä hiukkaspäästöjä. Suunnitellut toimenpiteet • UPM jatkaa kehitystyötä ja toimenpiteitä saavuttaakseen vuodelle 2030 asetetut tavoitteet.

asianmukaisiin toimenpiteisiin tilanteen normalisoimiseksi ja vastaavien tapahtumien ehkäisemiseksi. Merkittäviä ympäristöonnettomuuksia ei tapahtunut vuonna 2025. Vesipäästöjen vähentäminen Keskeiset toimenpiteet Vesi on sellu- ja paperitehtaiden olennainen resurssi. Kaikki UPM:n sellun- ja paperintuotannossa syntyvä jätevesi puhdistetaan mekaanisesti ja biologisesti joko ulkoisessa tai omassa jätevedenpuhdistamossa. Puhdistettu vesi palautetaan yleensä samalle vesialueelle, mistä se on otettu. UPM on valinnut kemiallisen hapenkulutuksen (COD) soveltuvimmaksi indikaattoriksi sellun- ja paperintuotannon vesipäästöjen seurantaan. Konsernin vähennystavoite on asetettu vuodelle 2030. Sellu- ja paperitehtailla on vastaavasti omat suunnitelmansa COD-vähennys tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2025 päästöt kemiallisena hapenkulutuksena mitattuna paperitonnia kohti kasvoivat 5 % edellisvuoteen verrattuna mutta laskivat -30 % tavoitteen vertailuvuoteen 2008 verrattuna. Päästöt mitattuna kemiallisena hapenkulutuksena sellutonnia kohti kasvoivat hieman, 1 % edellisvuoteen verrattuna mutta laskivat -53 % tavoitteen vertailuvuoteen 2008 verrattuna. Katso kohdasta » E2–3 Tavoitteet konsernin seuranta ja COD:n kuvaus. UPM sitoutui vuonna 2022 ensimmäisenä suomalaisista merirahdin kuljettajista Baltic Sea Action Groupin Ship Waste Action -aloitteeseen. Sen mukaisesti yhtiö purkaa laivojensa jätevedet maihin, missä niistä saatavat ravinteet voidaan hyödyntää . Vuoden 2025 toimenpiteet • Useat toimenpiteet keskittyivät vähentämään maaperän ja pohjaveden saastumiseen kohdistuvia riskejä. UPM Jämsänkosken tehtaalla uusittiin yli 500 metriä jätevesiputkistoja. Kemikaalikuljetusten purkualueiden parannukset jatkuivat useilla tehtailla (esim. vaneritehtailla ja UPM Kaukaan tehtaalla). • UPM Nordlandin paperitehtaalla Saksassa käynnistettiin projekti bio- ja kuitulietteiden poistovesien erottelemiseksi tehtaan jätevedenpuh distamolla vuonna 2024. Toimenpiteellä odotetaan saavutettavan 20 % vähennys kemiallisessa hapenkulutuksessa (COD) parantaen samalla lietteen kierrätysmahdollisuuksia ja vähentäen kuljetustarvetta. Projekti valmistui vuonna 2025. • UPM Plywoodin Pelloksen vaneritehtaalla lisättiin jätevedenkäsittely laitoksen kapasiteettia ja luotettavuutta ja päivitettiin laitoksen ilmastimet. Näillä toimenpiteillä saatiin vähennettyä kolme tonnia kemiallista hapenkulutusta päivää kohti. • UPM Jämsänkosken paperitehtaan jätevedenpuhdistamon esiselkeytin uusittiin ja otettiin käyttöön. Uudistus oli keskeinen koko jäteveden puhdistusprosessin tehokkuuden näkökulmasta . • UPM Rauman tehtaalla investointiin kemimekaanisen massan tuotannossa investoitiin paineflotaatioyksikköön. Investoinnilla parannetaan materiaalitehokkuutta pienentämällä kuituhäviöitä sekä vähennetään COD-kuormitusta jätevedenpuhdistamolle.

Toimenpiteet

E2-2

UPM on määrittänyt tunnistamiensa olennaisten aiheiden pohjalta seuraavat pilaantumista koskevat painopistealueet ja konsernitavoitteet: • Ilmasto (ilmapäästötavoite – NO X ja SO 2 ) • Vesi (vesipäästötavoite – COD) • Tuotevastuu (ympäristömerkittyjen tuotteiden osuuden tavoite) Katso » E5–2 Toimenpiteet ja E5–3 Tavoitteet • Jäte (tavoite kaatopaikkajätteelle) Katso » E5–2 Toimenpiteet ja » E5–3 Tavoitteet • Vastuullinen hankinta (tavoitteena hankintojen arvo toimittajilta, jotka ovat sitoutuneet UPM:n Toimintaohjeeseen toimittajille ja kolmansille osapuolille) Katso » G1–2 Toimenpiteet Toimintasuunnitelmat on laadittu konsernitavoitteiden saavuttamiseksi sekä muille jatkuvan parantamisen osa-alueille. Alla on kuvattu toteutetut, käynnissä olevat ja suunnitellut keskeiset toimenpiteet ja niitä koskevat konseptit. UPM:n Clean Run -konsepti Konsernitason Clean Run -konsepti otettiin käyttöön vuonna 2012, ja myöhemmin se on laajentunut kattamaan kaikki liiketoiminnot. Tämän kokonaisvaltaisen hallintajärjestelmän tavoitteena on parantaa UPM:n ympäristösuorituskykyä nostamalla ympäristöasiat keskiöön päivittäisessä toiminnassa sekä mahdollistaa yhdenmukaiset toimintatavat kaikessa toiminnassa. Kaikilla tuotantolaitoksillamme on sertifioitu ISO 14 001 -ympäristö johtamisjärjestelmä, paitsi kahdella UPM Adhesive Materials - liiketoiminta-alueen tehtaalla, joista toinen valmistautuu sertifiointiin ja toisen sulkemisesta on ilmoitettu. Konsepti perustuu ISO 14 001 - ympäristöjohtamisjärjestelmän vaatimuksiin, mutta sitä täydentävät UPM:n yleisiä käytäntöjä koskevat, ISO-standardia tarkemmat vaatimukset. Näiden vaatimusten mukaisesti kaikissa toimipaikoissa seurataan systemaattisesti poikkeamia, raportoidaan proaktiivisesti havainnoista ja läheltä piti -tilanteista, toteutetaan turvallisuuskierroksia ja –keskusteluja, jaetaan parhaita käytäntöjä sekä valmistellaan yksityiskohtaisia riskiarviointeja. Konserni tekee säännöllisesti Clean Run -konseptin ja pitkän aikavälin ympäristötavoitteisiin liittyviä arviointeja tukeakseen ja varmistaakseen standardin asianmukaisen toteutuksen. Tehtaissa ja liiketoiminta-alueilla kehitetään suunnitelmat konsernin vuoden 2030 ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi ja tehdään toimenpiteitä niiden pohjalta. Vuonna 2025 tehtiin noin 1 700 (1 900) ympäristökävelyä ja raportoitiin noin 2 100 (2 200) ennakoivaa ympäristöhavaintoa ja läheltä piti - tilannetta. Vuonna 2025 ympäristöpoikkeamien määrä kasvoi, ja vuoden aikana sattui 41 (35) tilapäistä poikkeamaa lupaehdoista, sopimuksista tai muista lakisääteisistä vaatimuksista. 9 poikkeamaa liittyi ilmaan, 27 veteen, 3 maaperään ja veteen, ja 2 puuviljelmiin. Kaikista ympäristölupapoikkeamista ilmoitettiin välittömästi viranomaisille ja tarvittaessa paikallisille sidosryhmille. Kaikissa tapauksissa ryhdyttiin

Katso kohdasta » E5–2 Toimenpiteet lisätietoja jätteisiin ja kemikaaleihin liittyvistä toimenpiteistä.

Resurssit

Katso kohdasta » E2–3 Tavoitteet konsernin seuranta tavoitteen saavuttamiseksi.

Vuonna 2025 UPM:n ympäristöinvestointien kokonaisarvo oli 12 (20) miljoonaa euroa. Vuonna 2025 suurimmat investoinnit tehtiin energiatehokkuuden parantamiseen, hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja ympäristömääräysten noudattamisen varmistamiseen. UPM:n ympäristötoiminnan menot, jotka pääasiallisesti johtuivat jätevesien ja jätteiden käsittelystä, olivat yhteensä 106 (111) miljoonaa euroa sisältäen poistot. Vuonna 2025 ei ilmoitettu merkittävistä pääomamenoista uusiin ympäristöliitännäisiin hankkeisiin.

Kuljetuksessa ilmapäästöjä syntyy pienemmässä määrin. Viime vuosina UPM on investoinut seitsemään kaksoispolttoainealukseen, jotka voivat käyttää perinteistä meriliikenteen polttoainetta sekä nesteytettyä maakaasua (LNG). Alusten hiilidioksidipäästöt ovat LNG:tä käytettäessä 25 % pienemmät kuin yleisesti meriliikenteessä käytetyllä polttoaineella. Samalla typpioksideja (NO X ) syntyy noin 85 % vähemmän ja rikkioksideja (SO X ) noin 99 % vähemmän. Lisäksi nokihiukkaspäästöt ovat 99 % pienemmät.

Katso kohdasta » Konsernin rahavirtalaskelma, Käyttöomaisuusinvestoinnit

Katso kohdasta » Konsernin tuloslaskelma, Liiketoiminnan kulut Katso konsernitilinpäätöksen liitetieto » 2.3 Liiketoiminnan kulut ja liiketoiminnan muut tuotot

UPM:n taloudelliset tiedot 2025 UPM Vuosikertomus 2025 178

UPM:n taloudelliset tiedot 2025

178

179

179

UPM Vuosikertomus 2025

Made with FlippingBook Ebook Creator