UPM Vuosikertomus 2025
Taloudelliset ja vastuullisuustiedot
Tämä on UPM
Hallinnointi
Kestävyysraportti
Hallituksen toimintakertomus
Tilinpäätös
Tilintarkastuskertomus
Vastuullisuuden varmennusraportit
UPM:n toimenpiteillä minimoidaan riskejä ja negatiivisia vaikutuksia, joita luonnon monimuotoisuuden heikkenemisellä voi olla puuraaka aineen saatavuuteen ja hyväksyttävyyteen UPM:n tuotteissa, kuten sellussa, paperissa, sahatavarassa, biopolttoaineissa ja biokemikaaleissa. Sidosryhmäyhteistyö UPM tunnistaa vuoropuhelun ja avointen viestintäkanavien tärkeyden. Tämä koskee yhtä lailla sisäisiä kuin ulkoisia sidosryhmiä riippumatta siitä, vaikuttaako yhtiön toiminta heihin. Sidosryhmäyhteistyötä tehdään esimerkiksi FSC- ja PEFC-sertifiointivaatimusten mukaisissa metsänhoitokäytännöissä sekä osallistumalla asiaankuuluviin verkostoihin ja organisaatioihin. UPM on ollut mukana esimerkiksi SBTN:n (Science Based Targets for Network) kehitystyössä vuodesta 2023 ja liittyi SBTN:n maankäytön menetelmiä koskevaan pilottiin marraskuussa 2025. Vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet
Siirtymäsuunnitelma
E4-1
Resilienssin arvioiminen Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eliölajien ja elinympäristöjen runsautta ja vaihtelua. YK:n mukaan luonnon monimuotoisuus heikkenee kaikkialla maailmassa jatkuvista ponnisteluista huolimatta. Luonnon monimuotoisuuden ennustetaan heikkenevän, mikäli hillitsemistoimiin ei ryhdytä. Luonnon monimuotoisuudella on merkittävä vaikutus UPM:n liiketoimintaan. Sen edistäminen luo mahdollisuuksia ja vähentää riskejä. UPM:n toiminta on läheisesti kytköksissä luonnon monimuotoisuuteen, ja UPM:n puunhankinnalla ja maankäytöllä voi olla merkittäviä negatiivisia vaikutuksia. Mahdollisia negatiivisia vaikutuksia pyritään välttämään esimerkiksi käyttämällä sertifioitua puuta. UPM on riippuvainen puusta tuotannon pääraaka-aineena. Luonnon monimuotoisuuden heikkenemisellä voi olla merkittäviä negatiivisia vaikutuksia puun saatavuuteen ja hyväksyttävyyteen raaka-aineena lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Myös UPM:n vesivoima- ja tuotantolaitokset voivat vaikuttaa olennaisesti luonnon monimuotoisuuteen. Tuotantolaitosten ympäristössä parannetaan paikallisten eläin- ja kasvilajien elinoloja vähentämällä ilma- ja vesipäästöjä sekä poistamalla esteitä virtavesistä. Vaikutus liiketoimintamalliin ja strategiaan Luonnon monimuotoisuus on olennaisen tärkeää metsien terveen kasvun ylläpitämiseksi ja se auttaa ekosysteemejä sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon. UPM ylläpitää ja parantaa järjestelmällisesti metsiensä sekä istuttamattomien ja suojeltujen alueidensa monimuotoisuutta. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on yksi tärkeimmistä keinoista luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. UPM:n globaalissa Forest Action -metsävastuullisuusohjelmassa yhdistyvät luonnon monimuotoisuutta, ilmastoa, vettä, maaperää ja sosiaalisia vaikutuksia koskevat toimenpiteet, joilla varmistetaan positiivinen nettovaikutus luonnon monimuotoisuuteen UPM:n omissa metsissä ja maa-alueilla. UPM:n toimitusketjun vastuullisuusohjelma tukee luonnon monimuotoisuuden suojelemista ja edistämistä myös toimitusketjussa. Luonnon monimuotoisuuden suojeleminen on tunnistettu yhdeksi UPM:n toimitusketjun vastuullisuusohjelman keskeisistä päämääristä. Sitä edistetään etenkin hankintakategorioissa, joissa hyödykkeet ovat peräisin metsistä, puuviljelmiltä tai maanviljelystä. Osana vastuullisuuden johtamista UPM on asettanut useita painopistealueita, mukaan lukien metsät, luonnon monimuotoisuus, ilmasto, vesi ja vastuullinen hankinta. Tavoitteet ja avaintunnusluvut on asetettu vuodelle 2030, tai ne ovat jatkuvia tavoitteita. Ne arvioidaan joka vuosi tehtävän olennaisuusarvioinnin perusteella.
Luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemit (ESRS E4)
Kaikki luontoa muuttavat toimenpiteet vaikuttavat paikallisten kasvi- ja eläinlajien elinolosuhteisiin. UPM pyrkii minimoimaan haitallisia vaikutuksia sekä ylläpitämään tai parantamaan luonnon monimuotoisuutta..
Luonnon monimuotoisuutta
SBM-3
Sertifioidun kuidun osuus Esteettömien virtavesien pituus 90 % 323
mittaavien indikaattorien perusteella kehitys on ollut kokonaisuudessa positiivista Suomessa,
Yleistä
Vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet Positiivinen vaikutus: Luonnon monimuotoisuuden nettopositiivisen vaikutuksen varmistaminen ja edistäminen UPM:n metsänhoitotoimenpiteillä Mahdollinen negatiivinen vaikutus: Luonnon monimuotoisuuden väheneminen UPM:n
Kuvaus
UPM:n globaali Forest Action - metsävastuullisuus ohjelmassa yhdistyvät luonnon monimuotoisuutta, ilmastoa, vettä, maaperää ja sosiaalisia vaikutuksia koskevat toimenpiteet, joilla varmistetaan positiivinen nettovaikutus luonnon monimuotoisuuteen UPM:n omissa metsissä ja maa-alueilla sekä luonnon monimuotoisuuden suojelu toimitusketjussa. UPM:n toiminnot ovat laajasti yhteydessä luonnon monimuotoisuuteen, ja UPM:n puunhankinnalla ja maankäytöllä voi mahdollisesti olla merkittäviä negatiivisia vaikutuksia, kuten mahdollinen metsäkato. Negatiivisia vaikutuksia ehkäistään esimerkiksi käyttämällä sertifioitua puuta. Luonnon monimuotoisuuden heikkenemisellä voi olla merkittäviä haittavaikutuksia puun saatavuudelle ja hyväksyttävyydelle raaka-aineena. Puuta tarvitaan UPM:n tuotteiden kuten sellun, paperin, sahatavaran ja biokemikaalien valmistamiseen. Luonnon monimuotoisuus ylläpitää ja edistää metsien tervettä kasvua ja sopeutumista ilmastonmuutokseen.
Uruguayssa ja Yhdysvalloissa.
(vuoden 2030 tavoite: 100 %)
(vuoden 2030 tavoite: 500 km)
moniportaisessa toimitusketjussa
Riski: Riippuvuus puusta tuotannon ensisijaisena raaka-aineena
Mahdollisuus: Luonnon
monimuotoisuudella varmistetaan metsien terve kasvu
Katso hallituksen toimintakertomuksen kohta » "Riskit" ja sen kappale Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen
UPM:n taloudelliset tiedot 2025 UPM Vuosikertomus 2025 188
UPM:n taloudelliset tiedot 2025
188
189
189
UPM Vuosikertomus 2025
Made with FlippingBook Ebook Creator