UPM Vuosikertomus 2025
Taloudelliset ja vastuullisuustiedot
Tämä on UPM
Hallinnointi
Tilinpäätös
Hallituksen toimintakertomus
Kestävyysraportti
Tilintarkastuskertomus
Vastuullisuuden varmennusraportit
Vuonna 2024 arvonalentumistappiot liittyvät UPM Hürthin tehtaan sulkemiseen, paperikone 3:n sulkemiseen Nordlandissa Saksassa, Kaltenkirchenin tehtaan sulkemiseen Saksassa ja Leunan biojalostamon käyttöomaisuuseriin. Joulukuussa 2024 konserni suoritti UPM Biochemicals rahavirtaa tuottavan yksikön liikearvon arvonalentumistestin, mikä johti koko 5 miljoonan euron liikearvon alaskirjaukseen ja 373 miljoonan euron käyttöomaisuuserien arvonalentumiseen. Lisätietoja löytyy liitetiedosta » 4.4 Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet
yksikkötasoille, joiden rahavirrat ovat erotettavissa muista rahavirroista (rahavirtaa tuottavat yksiköt). Rahoitusvaroihin kuulumattomia varoja, liikearvoa lukuun ottamatta, joista on aiemmin kirjattu arvonalentumistappiota, tarkastellaan jokaisena tilinpäätöspäivänä sen varalta, olisiko arvonalentuminen mahdollisesti peruutettava. Silloin kun arvonalentuminen myöhemmin peruutetaan, omaisuuserän kirjanpitoarvoa lisätään, niin että se vastaa muuttunutta arviota kerrytettävissä olevasta rahamäärästä, mutta lisääntynyt kirjanpitoarvo ei ole suurempi kuin mitä se olisi ollut, ellei omaisuuserästä olisi aiempina vuosina kirjattu arvonalentumistappioita. Taloudellista vaikutusaikaa ja jäännösarvoa koskevat arviot ja poistomenetelmien valinta edellyttävät johdolta merkittävää harkintaa, ja ne ovat tarkastelun kohteena vuosittain. Johto arvioi omaisuuserän käytöstä ja luovutuksesta tulevaisuudessa syntyvät rahavirrat. Vaikka johto uskoo vastaisia rahavirtoja koskevien arvioiden olevan perusteltuja, tällaisiin rahavirtoihin liittyvät erilaiset oletukset saattaisivat vaikuttaa arvostuksiin olennaisesti. Omaisuuserien pitkistä taloudellisista vaikutusajoista, tuotteiden arvioitujen tulevien myyntihintojen muutoksista, tuotteista johtuvien kustannusten muutoksista ja diskonttaukseen käytettävien korkojen muutoksista voisi aiheutua merkittäviä arvonalentumistappioita. Arvioita tehdään myös yrityshankintojen yhteydessä, kun määritetään hankittujen aineettomien ja aineettomien hyödykkeiden käypiä arvoja ja jäljellä olevia taloudellisia vaikutusaikoja. Keskeiset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
4.2 Metsävarat UPM on merkittävä metsänomistaja ja puun ostaja. Metsävarojen eli kasvavien puustojen käypä arvo oli vuoden 2025 lopussa 2 605 (2 517) miljoonaa euroa.
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Kirjanpitokäsittelyä varten kaikki konsernin metsävarat jaotellaan kasvaviin puustoihin, jotka ovat käypään arvoon arvostettavia metsävaroja, sekä maa-alueisiin. Konserni soveltaa IAS 41 -standardia metsävarojensa kirjanpitokäsittelyyn. Yhtiön omistamat maa-alueet arvostetaan hankintamenoon ja vuokratut metsämaat hankintamenoon vähennettynä poistoilla. Kasvavien puustojen käyvän arvon muutokset esitetään tuloslaskelmassa liikevoitossa. Käypä arvo määritetään diskontattujen tulevaisuudessa odotettavissa olevien rahavirtojen perusteella ottaen huomioon olemassa olevat kestävät hakkuusuunnitelmat ja arviot kasvusta, puun hinnoista, korjuu- ja metsänhoitokustannuksista sekä myyntikuluista. Metsänuudistuskustannukset aktivoidaan osaksi metsävarojen arvoa kasvukauden aikana. Metsävarojen käypä arvo kuuluu käypien arvojen määrittämisen hierarkiassa tasolle 3. Käyvän arvon määrittäminen Metsävarojen arvonmääritysprosessi on monimutkainen ja edellyttää, että johto tekee arvioita ja käyttää harkintaa tehdessään oletuksia, joilla on merkittävä vaikutus konsernin metsävarojen arvostukseen. Metsävarojen arvostuksessa käytettyjä keskeisiä tekijöitä ovat arviot puuston kasvusta ja hakkuista, kantohinnat sekä käytetyt diskonttauskorot. Kantohintaennusteet perustuvat johdon laskenta ajankohdan hinnoista tehtyihin arvioihin puuston koko kasvuajalle, 150 vuoteen tai seuraavaan uudistushakkuuseen asti Suomessa ja Yhdysvalloissa, ja 10 vuoteen Uruguayssa. Rahavirtoja oikaistaan myyntiin ja tulevaisuuden riskeihin liittyvillä kustannuksilla. Hakkuutulojen ja metsien kasvatuskustannusten laskenta perustuu ajankohdan vallitsevaan hinta- ja kustannustasoon sekä konsernin näkemykseen tulevasta hinta- ja kustannuskehityksestä. Laskelmissa otetaan huomioon myös puuston tuleva kasvu ja metsien ympäristönsuojelulliset rajoitukset. Suomen metsien käyvän arvon laskelmissa käytetty diskonttauskorko ennen veroja oli vuonna 2025 9,4 (9,7) % ja Uruguayn puuviljelmien käyvän arvon laskelmissa käytetty diskonttauskorko ennen veroja 10,3 (11,2) %. Yhden prosenttiyksikön lasku (nousu) käytetyssä diskonttauskorossa olisi kasvattanut (pienentänyt) metsävarojen käypää arvoa noin 239 (221) miljoonaa euroa, josta Suomen metsävarojen osuus on 213 miljoonaa euroa ja Uruguayn 25 miljoonaa euroa vuonna 2025. Keskeiset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
Milj. euroa
2025
2024
Kirjanpitoarvo 1.1.
2 517
2 355
Lisäykset
61
54 -21
Vähennykset
-21
Metsien hakkuut
-178 322 -96
-218 299
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Käyvän arvon nettomuutos
Muuntoerot
48
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Aineellinen käyttöomaisuus arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon. Liiketoimintojen yhdistämisissä hankittujen omaisuuserien hankintameno määritetään hankinta-ajankohdan käyvän arvon perusteella. Poistot lasketaan tasapoistoina ja kirjanpitoarvoa oikaistaan mahdollisilla arvonalentumisilla. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvona taseessa on hankintameno vähennettynä kertyneillä poistoilla ja arvonalentumistappioilla. Vieraan pääoman menot, jotka aiheutuvat ehdot täyttävien hyödykkeiden rakentamisesta, aktivoidaan siltä ajalta, joka tarvitaan omaisuuserän valmiiksi saattamiseen sille aiottua käyttöä varten. Muut vieraan pääoman menot kirjataan kuluiksi. Merkittävistä parannustöistä syntyvät menot aktivoidaan ja kirjataan poistoina kuluiksi asianomaisen kohdeomaisuuserän taloudellisena vaikutusaikana. Tavanomaiset korjaus- ja ylläpitomenot kirjataan kuluiksi, kun ne ovat toteutuneet. Luovutusvoitot ja -tappiot määritetään vertaamalla luovutustuottoa kirjanpitoarvoon, ja ne sisällytetään liiketoiminnan muihin tuottoihin tai liiketoiminnan muihin kuluihin.
Kirjanpitoarvo 31.12.
2 605
2 517
Metsävarojen käyvän arvon muutos, hakkuusta aiheutuva muutos sekä myyntivoitot ja -tappiot esitetään tuloslaskelmassa nettomääränä, joka oli vuonna 2025 yhteensä 144 (80) miljoonaa euroa. Vuonna 2025 metsävarojen käyvän arvon muutokseen Suomessa vaikuttivat diskonttauskoron lasku sekä korkeammat pitkän aikavälin kantohinta arviot. Vuonna 2024 metsävarojen käyvän arvon muutokseen Suomessa vaikuttivat korkeammat pitkän aikavälin kantohinta-arviot.
Metsävarat
Milj. euroa
2025
2024
Metsävarat Suomessa Metsävarat Uruguayssa Metsävarat Yhdysvalloissa
1 777
1 695
814
807
14
15
Kirjanpitoarvo 31.12.
2 605
2 517
Metsämaat Metsämaat esitetään osana aineellista käyttöomaisuutta maa-ja vesialueissa, liitetieto » 4.1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet . Metsämaan arvo oli vuoden 2025 lopussa 722 (801) miljoonaa euroa ja vuokratun metsämaan arvo 225 (249) miljoonaa euroa. UPM:n omat ja vuokratut metsämaat on eritelty alla olevassa taulukossa.
Arvioitu taloudellinen vaikutusaika
Vuotta
Maa-alueet, ei tehdä poistoja
-
Rakennukset Voimalaitokset Raskaat koneet Kevyet koneet
20-50 20-30 15–20 10–15
Laitteet
5
Metsä-talousmaa, jossa kasvavaa puustoa
Metsä talousmaa
Arvonalentumistestaus Yksittäisten aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvoja tarkastellaan jokaisena tilinpäätöspäivänä sen toteamiseksi, onko viitteitä niiden arvon alentumisesta. Kirjanpitoarvo alennetaan omaisuuserästä kerrytettävissä olevaa rahamäärää vastaavaksi välittömästi, jos kirjanpitoarvo ylittää arvioidun kerrytettävissä olevan rahamäärän. Omaisuuseristä, joiden taloudellinen vaikutusaika on rajoittamaton, ei tehdä poistoja, ja ne testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Kerrytettävissä oleva rahamäärä määritetään siten, että se on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai sitä korkeampi käyttöarvo. Käyttöarvo määritetään diskonttaamalla rahavirrat, jotka omaisuuserän odotetaan kerryttävän tulevaisuudessa. Arvonalentumisen arviointia varten omaisuuserät ryhmitellään alimmille
1 000 ha
Metsämaa
Suomi
522 319
427 190
415 177
Uruguay
Uruguay, vuokratut maa-alueet
177
142
136
Yhdysvallat Yhteensä
76
56
56
1 094
814
784
UPM:n taloudelliset tiedot 2025 UPM Vuosikertomus 2025 288
UPM:n taloudelliset tiedot 2025
288
289
289
UPM Vuosikertomus 2025
Made with FlippingBook Ebook Creator