UPM Vuosikertomus 2025

Taloudelliset ja vastuullisuustiedot

Tämä on UPM

Hallinnointi

Tilintarkastuskertomus

Hallituksen toimintakertomus

Kestävyysraportti

Tilinpäätös

Vastuullisuuden varmennusraportit

olennaiseen virheellisyyteen. Suorittamamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat myös alla mainittuihin seikkoihin, ovat olleet perustana oheista tilinpäätöstä koskevalle lausunnollemme. Olemme ottaneet tilintarkastuksessamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän on sisältynyt arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.

• käyvän arvon määrittely edellyttää johdolta merkittävää harkintaa ja se perustuu markkinoita ja taloutta koskeville oletuksille; ja • energiaosakkeiden arvo on olennainen tilinpäätöksen kannalta. Energiaosakkeiden käypä arvo määritetään diskontattujen tulevaisuudessa odotettavien rahavirtojen perusteella. Määritellessään energiaosakkeiden käyvän arvon, johto joutuu laatimaan mm. arvion • sähkön tulevaisuudessa toteutuvista markkinahinnoista • sähkön tulevaisuuden tuotantokustannuksista ja - volyymeista; ja • rahavirtojen diskonttaamisessa käytettävän diskonttauskoron suuruudesta. Käypään arvoon määritettyjen energiaosakkeiden arvot voivat vaihdella merkittävästi yllä olevien arvioiden muuttuessa. Energiaosakkeiden arvostus oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka sekä EU asetuksen 537/2014 10. artiklan 2c - kohdassa tarkoitettu merkittävä olennaisen virheellisyyden riski.

• Vertasimme johdon tekemiä oletuksia ulkoisista tietolähteistä saatavaan arvioon sähkön tulevista markkinahinnoista, ulkoisista tietolähteistä saatavaan arvioon sähkön tulevista tuotantokustannuksista ja -volyymeistä; sekä arvioimme käytetyn diskonttauskoron kohtuullisuutta ja johdonmukaisuutta. Tämän lisäksi arvioimme kokonaisuutena johdon tekemien arvioiden asianmukaisuutta. Arvioimme myös tilinpäätöksessä energiaosakkeiden osalta esitettyjen liitetietojen riittävyyttä sekä asianmukaisuutta.

Tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka Metsävarojen arvostus Viittaamme konsernitilinpäätöksen liitetietoon 4.2 Metsävarat Metsävarojen arvo tilinpäätöshetkellä 31.12.2025 oli 2 605 miljoonaa euroa, joka on 15 % kokonaisvaroista ja 25 % omasta pääomasta. Metsävarojen arvostus oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka, koska • arvostusprosessi on monimutkainen, • käyvän arvon määrittely edellyttää johdolta merkittävää harkintaa ja se perustuu markkinoita ja taloutta koskeville oletuksille; ja • metsävarojen arvo on olennainen tilinpäätöksen kannalta. Metsävarojen käypä arvo määritetään diskontattujen tulevaisuudessa odotettavien rahavirtojen perusteella. Käyvän arvon arvostuslaskelmien merkittävimmät osatekijät ovat arviot puuston kasvusta ja hakkuista, kantohinnoista sekä käytetyt diskonttauskorot. Käypään arvoon määritettyjen metsävarojen arvot voivat vaihdella merkittävästi yllä olevien arvioiden muuttuessa. Metsävarojen arvostus oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka sekä EU asetuksen 537/2014 10. artiklan 2c -kohdassa tarkoitettu merkittävä olennaisen virheellisyyden riski.

Miten seikkaa käsiteltiin tilintarkastuksessa

Metsävarojen arvostukseen liittyvän olennaisen virheellisyyden riskin huomioon ottamiseksi suoritimme muun muassa seuraavat tilintarkastustoimenpiteet: • Hyödynsimme EY:n arvonmääritysasiantuntijoita, jotka avustivat meitä johdon käyttämien menetelmien, käyvän arvon arvostuslaskelmien sekä laskelmiin sisältyvien oletusten asianmukaisuuden arvioinnissa. • Testasimme käyvän arvon laskelmien matemaattista oikeellisuutta. • Vertasimme johdon tekemiä oletuksia ulkoisista tietolähteistä saataviin arvioihin puuston kasvusta, hakkuista ja kantohinnoista; sekä arvioimme käytetyn diskonttauskoron kohtuullisuutta ja johdonmukaisuutta. Tämän lisäksi arvioimme kokonaisuutena johdon tekemien arvioiden asianmukaisuutta. Arvioimme myös tilinpäätöksessä metsävarojen osalta esitettyjen liitetietojen riittävyyttä sekä asianmukaisuutta.

Tilinpäätöstä koskevat hallituksen ja toimitusjohtajan velvollisuudet Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten IFRS-tilinpäätösstandardien mukaisesti ja siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai

toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin. Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa

Energiaosakkeiden arvostus Viittaamme konsernitilinpäätöksen liitetietoon 4.3 Energiaosakkeet

Energiaosakkeiden arvostukseen liittyvän olennaisen virheellisyyden riskin huomioon ottamiseksi suoritimme muun muassa seuraavat tilintarkastustoimenpiteet: • Hyödynsimme EY:n arvonmääritysasiantuntijoita, jotka avustivat meitä johdon käyttämien menetelmien, arvostuslaskelmien sekä laskelmiin sisältyvien oletusten asianmukaisuuden arvioinnissa. • Testasimme käyvän arvon laskelmien matemaattista oikeellisuutta.

Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voitaisiin kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.

Energiaosakkeiden arvo tilinpäätöshetkellä 31.12.2025 oli 2 160 miljoonaa euroa, joka on 12 % kokonaisvaroista ja 21 % omasta pääomasta. Energiaosakkeiden arvostus oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka, koska • arvostusprosessi on monimutkainen,

Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:

UPM:n taloudelliset tiedot 2025

UPM:n taloudelliset tiedot 2025

344

345

344

345

UPM Vuosikertomus 2025

UPM Vuosikertomus 2025

Made with FlippingBook Ebook Creator