UPM-Biofore-Lehti-1-2019

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii bioenergiankäytön nelinkertaistamista vuoteen 2060. Tärkeimpiä kasvualueita ovat liikenteen kehittyneet biopolttoaineet, sanoo Kansainvälinen energiajärjestö IEA. K ansainvälinen energiajärjestö IEA toi lokakuussa painavan lisän ilmastonmuutosta koskevaan keskusteluun, kun järjestö julkisti uusiutuvaan energiaan keskittyvän raport- tinsa IEA’s Renewables 2018. IEA:n arvion mukaan modernilla bio­ energialla on ratkaiseva rooli, kun eri puo- lella maailmaa siirrytään vähähiilisen ener- gian käyttöön ja pyritään rajoittamaan ilmakehän lämpe­ nemistä. ”Modernin bioenergian käytön huomattava lisääminen on tärkeää myös siksi, että voimme parantaa energiaturvalli- suutta, monipuolistaa energiantuotantoa ja vähentää ilman- saasteita”, IEA:n uusiutuvan energian osaston johtaja Paolo Frankl sanoo. Modernissa bioenergiassa biomassaa hyödynnetään läm- mityksessä, sähköntuotannossa ja liikenteen polttoaineissa perinteisen puun polton sijasta. Frankl huomauttaa, että tuuli- ja aurinkoenergian tuotannon voimakkaasta kasvusta huolimatta moderni bioenergia on globaalisti ylivoimaisesti merkittävin uusiutuvan energian muoto. Sen osuus oli puolet uusiutuvan energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2017. ”Tuuli- ja aurinkoenergian lisääminen on tärkeää, mutta moderni bioenergia on uusiutuvan energian laiminlyöty jättiläinen. Sen käytön edistäminen on jäänyt liian vähälle huomiolle.” Bioenergian merkitys korostuu IEA:n tuore raportti on jatkoa järjestön vuosi sitten julkai- semalle energiatiekartalle Technology Roadmap Delivering – Sustainable Bioenergy , joka ulottuu vuoteen 2060 asti. Myös siinä korostetaan kestävästi tuotetun bioenergian ja liiken- teen kehittyneiden biopolttoaineiden kasvavaa merkitystä päästöjen vähentämisessä. >>

Vety Sähkö

Biopolttoaineet

Muut fossiiliset Fossiilinen lentopolttoaine Fossiilinen diesel Fossiilinen bensiini

2060

© OECD/IEA 2017 Technology Roadmap: Delivering Sustainable Bioenergy.

1/2019 |  23

Made with FlippingBook Annual report