UPM-Biofore-Lehti-1-2019

TEKSTI Ni Xiao Hong   KUVA VCG via Getty Images

tehdään verkossa, toimitetaan lähiseu- dun ruokakaupasta tai ravintolasta, epä- sopivat vaatteet voi palauttaa kauppaan ja kuluttajat voivat maksaa mobiili­ sovelluksella myös kivijalkakaupoissa ostoksiaan. Verkkokaupan tulevaisuus Kiinassa näyttää lupaavalta ja näyttää suun- taa sille, millainen on uusi ostamisen aikakausi. Pakkausten verkkovallankumous Kiinan postiviraston mukaan jaettujen pakettien määrä on kasvanut noin 10 miljardilla viimeisten kolmen vuoden aikana. Vuonna 2018 yli 50 miljardia pakettia jaettiin pikalähetyksinä. Viime vuoden ”Sinkkujen päivän” ostosfes- tivaalin seurauksena jaettiin miljardi pakettia. Kiinan kukoistava verkkokauppa vaikuttaa tietysti myös tarra- ja pak- kausmateriaalien kysyntään. Uuden teknologian, tekoälyn ja pilvilaskennan lisäksi tarroilla on iso merkitys valtavien pakettimäärien tehokkaan käsittelyn takaamisessa. UPM on tarramateriaalien ja irrokepa- pereiden globaali markkinajohtaja ja molempia tuotteita käytetään etike- teissä, teipeissä sekä muissa pakkaami- seen, tuotantoon ja logistiikkaan liitty- vissä loppukäyttökohteissa. ”Globaalista irrokepaperin kasvusta noin puolet tulee Aasiasta, ja yksis- tään Kiina kattaa kolmanneksen kysyn- nän kasvusta. Meillä on iso mahdolli- suus olla osa tätä kasvua”, sanoo Ali Malassu , UPM Specialty Papersin Aasian ja Tyynenmeren alueen liiketoi- minnan kehittämisestä vastaava johtaja. UPMChangshun tehtaan paperikone 3 käynnistettiin onnistuneesti vuonna 2015. Viime vuonna UPMpäätti kasvat- taa Changshun irrokepaperikapasiteet- tia investoimalla 33 miljoonaa euroa toiseen superkalanteriin uudelle paperi­ koneelle. Tehtaan vuosittainen irroke­ paperikapasiteetti kasvaa yli 40 000 >> Räätälöidyt tuotteet vastaavat markkinoiden kysyntään

11. marraskuuta Kiinassa vietetään Sinkkujen päivää, joka tunnetaan myös nimellä Double-11. Se on nykyisin Kiinan suurin vuotuinen verkkoshoppailun festivaali, jota verkkokaupan jättiläinen Alibaba alkoi markkinoida vuonna 2009. Vuoden 2018 Sinkkujen päivä rikkoi uuden ennätyksen: Alibaba teki 25 miljardin euron myynnin vuorokaudessa. Myynti kasvoi 27 prosenttia vuodesta 2017. Miljardi pakettia lähetettiin ja niissä vilisi 180 000 eri brändiä. Myyntivolyymi ylitti USA:n Black Fridayn ja Cyber Mondayn yhteenlasketut myynnit. Vertailukohtana vielä mainittakoon, että Suomen valtion budjetti vuodelle 2019 on arviolta noin 55,3 miljar- dia euroa. Sinkkujen päivän vaikutus yltää Kiinan rajojen ulkopuolelle. 19 000 ulkomaista tuotemerkkiä 75 maasta osallistui ostosjuhlaan. Tämä yksi päivä on esimerkki siitä, kuinka nopeasti verkkokauppa on kehittynyt Kiinassa ja kuinka kiinalaiset verkkokauppajätit muovaa- vat globaalia verkkokauppamarkkinaa.  MAAILMAN SUURIN VERKKO- OSTOSFESTIVAALI

SINKKUJEN PÄIVÄN OSTOSMANIA viime marraskuussa tuotti enemmän kuin Black Friday ja Cyber Monday Yhdysvalloissa yhteensä.

1/2019 |  41

Made with FlippingBook Annual report