UPM-Biofore-Magazine-3-2016-FI
maissa. Se kasvattaa sellusta valmis- tettujen tuotteiden kysyntää”, Pöyry Management Consultingin Senior Principal Petri Jokinen sanoo. Hyvä esimerkki kasvavista tuoteryhmistä ovat pehmopaperista valmistetut hygieniatuotteet, kuten vessapaperi, kasvo- ja käsipyyhkeet sekä nenäliinat. Myös sellusta valmistetun kartongin ja muiden pakkausmateriaalien kysyntä kasvaa. ”Vaurastuvan keskiluokan elämän tavat länsimaistuvat. Perinteisen torikaupan sijaan yhä useammat kuluttajat ostavat pakattuja tuotteita supermarketeista”, Jokinen havainnollistaa. Myös nopeassa kasvussa oleva verkkokauppa tarvitsee tuotteiden kuljettamisessa lisää pakkausmate riaaleja. Tämä lisää myös sellusta valmistettujen tarrojen ja muiden erikoistuotteiden kysyntää. Kiinalaisten kulutus kasvaa Kiinalla on entistä keskeisempi rooli maailman sellumarkkinoilla. Maan osuus sellun kulutuksesta on noussut noin kolmannekseen. Petri Jokisenmukaan Kiinan talouskasvun viimeaikainen hidas- tuminen ei vaikuta samalla tavalla sellun kysyntään kuin esimerkiksi metallien kaltaisiin investointi hyödykkeisiin. ”Kiinassa talouden painopiste on siirtymässä investoinneista entistä enemmän yksityiseen kulutukseen. Se lisää muunmuassa pakkausten ja hygieniatuotteiden kysyntää.” Jokinen odottaa Kiinan sellu markkinoiden jatkavan kasvuaan vielä pitkään. ”Kestää vuosikymmeniä ennen kuinmaan elintaso yltää länsimaiselle tasolle.” Jokinenmuistuttaa, että Kiinan ohella sellun kysyntä kasvaa muissakin kehittyvissä talouksissa. Esimerkiksi hän nostaa Aasianmuut väkirikkaat valtiot. ”Indonesia, Vietnam ja Intia ovat kaikki eri kehitysvaiheessa olevia
maita, joissa keskiluokka kasvaa ja vaurastuu. Sellumarkkinoiden kasvu jatkuu näissä maissa vielä useita kymmeniä vuosia.” Hupeneva kierrätyskuitu korvattava sellulla ”Toisin kun voisi olettaa, paino paperien kulutuksen supistuminen ei merkitse vastaavaa vähennystä sellun käytössä, vaan vaikutus voi olla jopa päinvastainen”, Klinga sanoo. Painopaperit päätyvät käytön jälkeen keräyksen kautta uudestaan raaka-aineeksi eli ne käytetään kierrätyskuituna muunmuassa pehmopapereihin ja kartonkeihin, joiden kysyntä kasvaa. Kun paino papereita valmistetaan vähemmän, häviää markkinoilta vastaava määrä kierrätyskuitua, joka on korvattava sellulla. Sellun kysyntä hyötyy erityisesti sanoma- ja aikakauslehtipaperien kulutuksen laskusta, koska niiden valmistuksessa ei juuri käytetä sellua, mutta niiden tuottama kierrätyskuitu on silti korvattava. Sellupaali paras kuljetusmuoto Anssi Klinganmukaan UPM:n investoinnit vahvistavat entisestään yhtiön asemaa johtavana toimijana kansainvälisillä sellumarkkinoilla. ”Sellua tarvitaan entistä enemmän tuotteisiin, jotka valmistetaan lähellä kuluttajia. Esimerkiksi pehmopaperia ei ole kannattavaa laivata mantereelta toiselle Euroopasta Kiinaan, vaan valmistaa tuotteet paikallisissa tuotantolaitoksissa.” Sellupaalit ovat kustannustehokkain tapa kuljettaa raaka-ainetta pitkiäkin matkoja markkinoille, joilla ei ole paikallista raaka-ainetta sellun valmistukseen. Esimerkiksi suuri osa UPM:n Kiinassa myymästä sellusta tulee paaleina Fray Bentosin tehtaalta Uruguaysta. Kiinassa ei ole sellun valmistuksen raaka-ainetta kattamaan kasvavaa kysyntää, joten sellua on tuotava jatkossakinmuualta.
Uudet investoinnit vahvistavat UPM:n asemaa valkaistun markkinasellun kansainvälisillä markkinoilla.
Kasvu loppukäyttökohteissa
Mt 500
EKOLOGISUUS ON SELLUN KILPAILUVALTTI Vastuullisuus on sellumarkkinoilla entistä keskeisempi tekijä, sanoo UPMSelluliiketoiminnan johtaja Anssi Klinga. UPM:n sellun raaka-aine on kestävänmetsänhoidon periaatteiden mukaisesti kasvatettua puuta, jonka alkuperä on tarkasti tiedossa. ”Sellun vastuullisuus perustuu kestävälle puunhankinnalle, mutta yhtä olennaista on toimia vastuullisesti koko tuotantoketjussa metsästä tehtaalle ja sieltä asiakkaille. Esimer kiksi työturvallisuus, henkilöstön osaaminen, tehtaiden jatkuva paran taminen, läpinäkyvä raportointi ja vuoropuhelu sidosryhmien kanssa kertovat yhtiön vastuullisuudesta”, Klinga painottaa. PöyryManagement Consultingin Senior Principal Petri Jokinen huomauttaa, että maailman väestön ja kulutuksen kasvu edellyttävät rajallisten luonnonvarojen entistä
Megatrendit kiihdyttävät puukuitujen kysyntää
Lasku graafisissa papereissa Terve kasvu muissa valkoisissa
400
300
papereissa ja kartongeissa
Runsas väestönkasvu Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä kasvattaa ”kertakäyttöisten tuotteiden” (pehmopaperit, hygieniatuotteet, elintarvike pakkaukset) kysyntää
+++
200
Vahva kasvu aaltopahveissa (ruskea kuitu)
100
0
Väestön ikääntyminen kasvattaa hygienia tuotteiden kysyntää (vanhuksille suunnatut tuotteet)
++
2010 2020 2030
Lähde: UPM
Sellun kysynnän odotetaan kasvavan tulevaisuudessa. Trendiä tukevat kaupungistuminen ja kuluttajien osto- voiman vahvistuminen.
Muuttoliike maaseudulta kaupunkiin jatkuu – elintarvikkeiden ja muiden kulutustuotteiden modernit toimitusketjut lisäävät pakkaustuotteiden (kartonki, aaltopahvi, pehmopaperit, erikois paperit) tarvetta
+++
Markkinat kasvavat 2,5 prosenttia vuodessa Konsulttiyhtiö Pöyry arvioi, että valkaistun kemiallisenmarkkinasellun kysyntä kasvaa maailmassa noin 2,5 prosenttia vuodessa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tähän vaikuttavat vauhdilla etenevät globaalit megatrendit, ennenmuuta kaupungistuminen ja kuluttajien ostovoiman vahvistuminen. ”Keskiluokan käytettävissä olevat tulot kasvavat etenkin kehittyvissä
Verkkokaupan nopea kasvu vaatii entistä enemmän kustannustehokkaita ja kestäviä pakkausvaihtoehtoja (kartonki, aaltopahvi, erikoispaperit)
++
Digitaalisten ratkaisujen yleistyminen laskee graafisten paperien kysyntää ja valkoisen kierrätyskuidun saatavuutta
+
>>
16 | BIOFORE
3/2016 | 17
Made with FlippingBook Online newsletter