UPM-Biofore-Magazine-3-2016-FI

Animated publication

UPM:N SIDOSRYHMÄLEHTI 3/2016

VASTUULLISUUS TUO VAKAUTTA

Sijoitus kestävään tulevaisuuteen

Ihmisoikeudet liiketoiminnan keskipisteessä Eettinen sijoittaminen on strategisesti kannattavaa

Vastuullisuus on hyvä sijoitus

UPM:n varmentama Responsible Fibre™ takaa, että tuote täyttää alan tiukimmat, kolmannen osapuolen varmentamat ympäristö- ja sosiaalisen vastuun kriteerit.

BIOFORE ON UPM :N GLOBAALI SIDOSRYHMÄLEHTI

Merkki vastuullisuudesta.

Johtamalla bio- ja metsäteollisuuden integraatiota UPMkantaa vastuuta tulevien sukupolvien kestävästä tulevaisuudesta. Samalla tunnemme vastuumme omille työntekijöillemme, osakkeenomistajillemme, asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja muille sidosryhmillemme. Meidän tulee toiminnallamme osoittaa, että kannattava liiketoiminta ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisääminen kulkevat käsi kädessä. Tämä Biofore-lehti käsittelee vastuullisuutta investointina. Sijoittajat – kutenmuutkin sidosryhmät – arvostavat yrityksiä, joiden liiketoiminta edistää positiivista kehitystä niin taloudellisesta, ekologisesta kuin sosiaalisestakin näkökulmasta. Sellaisilla yrityksillä on kyky lisätä sekä omistaja-arvoa että sosiaalista hyvinvointia kestävästi ja pitkäjänteisesti. Kuten UPM:n hallituksen puheenjohtaja BjörnWahlroos toteaa lehtemme pääjutussa (sivut 10–13), vastuullisesti toimiva yritys hallitsee riskejä yleensä muita paremmin ja tuo omistajilleen vakaamman tuoton pitkällä aikavälillä. Hän korostaa myös yrityksen vastuuta muita sidosryhmiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan. Vastuullisuus on Biofore-strategian ytimessä. Edistämme vastuullisia toimintatapoja sekä omassa liiketoiminnassamme että koko arvoketjussa ja etsimme kestäviä ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme, toimittajiemme ja kumppaneidemme kanssa. Vastuullisuudessa on kysymys arvoista

TILAA PRINTTIVERSIO order@upm.com

TILAA LEHDISTÖTIEDOTTEEMME www.upm.com/media

Kriteerimme kattavat tuotteen koko elinkaaren metsänhoidosta ja puunhankinnasta vastuulliseen tuotantoon. Tuotemerkki täyttää myös meille tärkeät sosiaalisen vastuun kriteerit. Tutustu Responsible Fibre -tuotemerkin maailmaan osoitteessa responsiblefibre.upm.com. Näet, että pienilläkin valinnoilla on merkitystä.

TWITTER @UPM News, www.twitter.com/ UPM News

UPM – The Biofore Company UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Paper ENA (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) ja UPM Plywood. Tuotteemme perustuvat kestävistä lähteistä hankittuihin uusiutu­ viin raaka-aineisiin, jotka tarjoavat vaihtoehdon uusiutumattomille fossiilisille materiaaleille. Kehitämme uusia innova­ tiivisia ja kestäviä liiketoimintoja. Kehittämämme biopolttoaineet, biokomposiitit ja biokemikaalit perus- tuvat laajaan osaamiseemme ja vahvaan asemaamme metsäbiomassan hankinnassa ja jalostuksessa. Noudatamme aina UPM:n arvoja: Luota ja ole luotettava, Tuloksia yhdessä ja Uudistu rohkeasti.

UPM – The Biofore Company. www.upm.fi

LINKEDIN www.linkedIn.com/ company/ UPM-Kymmene

Ilmasto

YOUTUBE www.youtube.com/ upmdotcom

Luonnon monimuotoisuus

ja sitoutumisesta mutta ennen kaikkea teoista. Kuten aina, teot puhuvat enemmän kuin sanat.

FACEBOOK www.facebook.com/ UPMGlobal

Vesi

Elisa Nilsson UPM:n viestintä- ja brändijohtaja

Sosiaalinen vastuu

Vastuullisuus- kriteerit

3/2016  | 03

Yhä useammat sijoittajat etsivät sijoitussalkkuihinsa yrityksiä, jotka toimivat vastuullisesti ja raportoivat avoimesti toiminnastaan.

04 | BIOFORE

3/2016  | 05

S I S Ä L LY S

03 PÄÄKIRJOITUS

32 Sijoittajat ostavat metsää – UPM takaa tasaisen puun kysynnän ja kestävän kehityksen mukaisen tuoton.

10

06 SISÄLLYS

08 AJASSA

10 OMISTAJA-ARVO AINA ETUSIJALLA ”Kaikki UPM:ssä viime vuosina tehdyt toimenpiteet on tehty niin, että omistajien varoja hoidetaan mahdollisimman hyvin”, UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos sanoo.

”UPM on pystynyt sopeuttamaan toimintaansa tasapainoisella tavalla haasteellisessa toiminta- ympäristössä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos.

40 OTEPÄÄ KASVATTAA

28 PUU JALOSTUU YMPÄRISTÖÄ

VANERINTUOTANTOAAN Virossa sijaitseva UPM:n Otepään modernisoitu vaneritehdas kaksin­ kertaistaa tuotantokapasiteettinsa syksyn aikana.

SÄÄSTÄVIKSI BIOKEMIKAALEIKSI UPMBiokemikaalit kehittää puupohjaisia kemikaaleja, joiden markkinoiden odotetaan kasvavan vahvasti tulevina vuosina.

PÄÄTOIMITTAJA Elisa Nilsson

TOIMITUSTIIMI Heli Aalto, Sari Hörkkö,

14

14 MEGATRENDIT VAUHDITTAVAT SELLUN KYSYNTÄÄ

Kristiina Jaaranen, Terhi Jokinen, Monica Krabbe, Anneli Kunnas, Johan Lindh, Sami Lundgren, Marjut Meronen, Nina Norjama, Sini Paloheimo, Aili Piironen, Annika Saari, Kaisa Vainikka, Päivi Vistala-Palonen.

43 YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET VÄHENEVÄT YHTEISTYÖLLÄ Tarralaminaatteja valmistava

30 UPM BIOVERNO VÄHENTÄÄ LAIVALIIKENTEEN PÄÄSTÖJÄ

Monikäyttöisen ja ekologisen sellun kysyntä jatkaa kasvuaan etenkin kehittyvissä talouksissa.

UPM:n puupohjainen biopolttoaine soveltuu hyvinmyös laivojen polttoaineeksi.

UPMRaflatac kehittää ympäristöä vähemmän kuormittavia tuotteita, joita voidaan kierrättää uudelleen.

Valkaistun sellun globaalin kysynnän ennustetaan kasvavan 2,5 % vuosittain seuraavien kymmenen vuoden aikana.

DESIGN Valve

19 VASTUULLISESSA SIJOITTAMISESSA VOITTAVAT KAIKKI Vastuullisen sijoittamisen suosio kasvaa vauhdilla, sillä vastuullisesti toimiva yritys hallitsee riskejä yleensä muita paremmin ja tuo sijoittajalle vakaamman tuoton pitkällä aikavälillä. 22 IHMISOIKEUDET LIIKETOIMINNAN KESKIPISTEESSÄ Liiketoiminnan ja ihmisoikeuksien asiantuntija Anna Triponel pohtii, kuinka YK:n ohjaavat periaatteet ovat vaikuttaneet yritysten näkemyksiin ihmisoikeuksista viiden vuoden aikana. 26 RAVINTEIDEN KIERRÄTYS VÄHENTÄÄ ITÄMEREN KUORMITUSTA UPM:n kestävän vedenkäytön

32 VASTUULLISESTI HOIDETTU METSÄ KIINNOSTAA SIJOITTAJIA Vastuullisesti hoidettumetsä antaa

PAINOPAIKKA Erweko Oy

44 YLELLISYYS ON AINA MUODISSA Inspiroivat kokonaisuudet, hienostuneet tekstuurit ja viimeistellyt yksityiskohdat: mikä toimii muodissa, toimii myös muotiliitteissä – alkaen paperista, joka huokuu tyyliä.

KANSI UPM Finesse Silk 200 g/m² SISÄSIVUT UPM Finesse Silk 130 g/m²

omistajalleen vakaata tuottoa suhteellisen pienellä riskillä.

35 LUKUMOTIVAATIOTA RAP-SANOITUKSISTA

UPM-KYMMENE OYJ PL 380 00101 Helsinki Puh. 0204 15 111 www.upm.fi www.upmbiofore.fi

22

46 VAATIMUSTENMUKAISUUS

Lukukeskuksen Sanat haltuun -hankkeen tavoitteena on innostaa teknisten alojen ammattikoulujen opiskelijoita parantamaan lukutaitoaan. 38 JATKOKOULUTUSTA OPETTAJILLE URUGUAYSSA UPM:n säätiö Uruguayssa järjestää Río Negron alueen opettajille jatkokoulutusta, jonka tavoitteena on päivittää ja vahvistaa opettajien pedagogisia taitoja.

PERUSTUU VASTUULLISUUTEEN Vastuullinen toiminta luo kilpailuetua monin tavoin.

48 SIJOITUS KESTÄVÄÄN TULEVAISUUTEEN

Shiftin Anna Triponel auttaa yrityksiä liittämään ihmis­ oikeudet osaksi DNA:taan.

Vuosittainen PRI in Person -konfe- renssi auttaa sijoittajia ymmärtämään, kuinka ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja yhtiöiden hallintotapaan liittyviä kestävän kehityksen käytäntö- jä sovelletaan sijoituspäätöksissä.

periaatteisiin kuuluu, että yhtiön toiminnan vaikutukset paikallisiin vesistöihin pyritäänminimoimaan.

06 | BIOFORE

3/2016  | 07

A J A S S A

Suomalaisista metsistä kiinalaisiin lastenhuoneisiin Pohjoismaisen puun kysyntä on kasvanut ennätyksellisen suureksi Kiinan huonekaluteollisuudessa, etenkin lasten huonekalujen valmistuksessa. ”UPM Timberin kolmanneksi suurin markkina on Kiina, jossa pääloppu­ käyttösegmenttimme on huonekaluteollisuus”, sanoo Timberin myynnin ja toimitusketjun hallinnan johtaja Mikko Hyvärinen. Suomalaisella sahatavaralla on hyvä maine Kiinassa, ja Suomi koetaan turvalliseksi ja luotettavaksi liikekumppaniksi. ”Pohjoismainen puu sopii loistavasti lasten huonekaluihin, koska se on täysin myrkytön, turvallinen ja vuosikausia kestävä materiaali”, Hyvärinen kertoo. Kiinalaiset huonekaluvalmistajat arvostavat pohjoismaisen sahatavaran korkeaa laatua ja vaalean puun kauneutta, joka tuo skandinaavisen henkäyksen kiinalaisten lastenhuoneiden sisustuksiin. ”UPM Timberille on kunnia-asia saada olla mukana luomassa turvallista, terveellistä ja kestävää leikki-, oleskelu- ja nukkumisympäristöä kiinalaisille lapsille”, Hyvärinen lisää.

DJSI-JOHTAJA JO VIIDETTÄ KERTAA PERÄKKÄIN UPM on listattu metsä- ja paperiteollisuussektorin parhaaksi yritykseksi Dow Jonesin eurooppalaisessa kestävän kehityksen indeksissä (DJSI) vuosiksi 2016–2017 jo viidettä kertaa peräkkäin. Lokakuussa UPM listattiin CDP:n Ilmastolistan A-luokkaan, eli se sai kärkiarvosanan A toiminnastaan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Tämä on jo kahdeksas vuosi, kun UPM on saanut tunnustusta CDP:n ilmastonmuutosohjelmasta ilmastotoimiensa ja läpinäkyvän ilmastoraportointinsa ansiosta.

TARRALAMINAATIN TUOTANTO LAAJENEE PUOLASSA UPM Raflatac vahvistaa asemaansa tarramarkkinoilla ja rakentaa uuden päällystyslinjan Wroclawin tarralaminaattitehtaalle Puolaan. Uusi tuotantolinja sekä laminaatin jälkikäsittelyyn ja leikkuuseen tuleva lisäkapasiteetti vastaavat tarramateriaalien kysynnän kasvuun Euroopassa. Tuotanto uudella linjalla käynnistyy suunnitelmien mukaan vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla.

Vaneri on pääosassa uusissa design-torikojuissa, joilla uudistetaan Helsingin 200-vuotiaan Kauppatorin yleisilmettä. Kojujen malli on peräisin neljän Aalto- yliopiston opiskelijan voittoisasta kilpailutyöstä. Prototyyppi on kestävä yhdistelmä vaneria ja säänkestävää kangasmateriaalia, ja se on elävä esimerkki pohjoismaisen designin yksinkertaisesta kauneudesta. UPM toimitti kojuissa käytetyn vanerin. ”Voittajakoju on omaperäinen, mutta siinä näkyvät myös paikalliset perinteet. Vanha kohtaa uuden Helsingin kauppatorilla

Materiaalit ovat yllättävän kevyitä ja kauniita”, tuomarit totesivat. Uudet kojut otetaan käyttöön Kauppatorilla Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna kesällä 2017.

NIMI KERTOO KAIKEN

Uusia innovaatioita Junction-tapahtumassa

Biofore-lehden ja muita mielenkiintoisia artikkeleita voi nyt lukea myös verkossa osoitteessa www.upmbiofore.fi.

UPM haki uusia, innovatiivisia digitaalisia ratkaisuja toimitusketjuunsa Helsingissä marraskuussa järjestetyssä Junction-tapahtumassa. Junction on Euroopan johtava hackathon- tapahtuma ja kokoontumispaikka kehittäjille, suunnittelijoille ja yrittäjille ympäri maailman. UPM haastoi hackathonin osallistujat kehittämään digitaalisia ratkaisuja, palveluita ja analytiikkaa toimitusketjun dataa hyödyntämällä.

UPM Paper Asia -liiketoiminta-alue muutti nimensä UPM Specialty Papers -liiketoiminta-alueeksi 1.10.2016 alkaen. Uusi nimi korostaa liiketoiminta-alueen strategista fokusta erikoispapereihin ja globaaliin toimintaan.

08 | BIOFORE

3/2016  | 09

TEKSTI MATTI REMES   KUVAT TUOMAS UUSHEIMO, JANNE LEHTINEN

Omistaja-arvo aina etusijalla ”Kaikki UPM:ssä viime vuosina tehdyt toimenpiteet on tehty niin, että omistajien varoja hoidetaan mahdollisimman hyvin”, UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos sanoo.

B jörnWahlroos valittiin vuonna 2008 UPM:n halli- tuksen puheenjohtajaksi. Kyse ei ollut varsinaisesti uudesta aluevaltauksesta, sillä pitkän uran pankkii- rina tehneelle talousvaikuttajalle metsäteollisuus oli jo ennestään tuttu toimiala. ”Suomessa ja muissa Pohjoismaissa toimineen investointi­ pankkiirin on lähes mahdotonta olla tutustumatta metsä­ teollisuuteen. Se tuntui tutuimmalta teollisuuden alalta ja haaste kiinnostavalta”, Wahlroos perustelee. Haasteita metsäyhtiön hallituksella on viime vuosina riittänyt. Nopeassa muutoksessa oleva toimintaympäristö on edellyttänyt yhtiöltä suunnan perusteellista tarkistusta. ”UPMon pystynyt sopeuttamaan kapasiteettinsa ja toimintatapansa tasapainoisella tavalla erittäin haasteellisessa toimintaympäristössä.” Suunnasta selvä yhteisymmärrys Mikä UPM:n hallituksen puheenjohtajan tehtävissä on ollut antoisinta? ”Ylivoimaisesti antoisinta on ollut yhteistyö toimitusjohtaja Jussi Pesosen kanssa. Meillähän on erilaiset taustat. Jussi on paras tuntemani metsäteollisuuden asiantuntija. Itse olen ehkä hiukan voinut auttaa häntä finanssi- ja strategia-asioissa sekä Ruotsiin liittyvissä yhteyksissä ja näkemyksissä.” Wahlroosinmukaan yhtiön hallituksella ja toimivalla johdolla on ollut selvä yhteisymmärrys, että kaiken strategia­ työn lähtökohtana ovat omistaja-arvon kasvattaminen ja osakkeenomistajien näkökantojen korostaminen. ”Kaikki viime vuosina tehdyt toimenpiteet on tehty siitä näkökulmasta, että omistajien varoja hoidetaanmahdolli- simman hyvin. Perinteisessä teollisuudessa tämä on päässyt välillä unohtumaan.”

Paperiliiketoiminta hyvässä iskussa Wahlroosinmielestä osakkeenomistajan kannalta tärkeim- piä ovat olleet oikeat strategiavalinnat UPM:n Euroopan ja Pohjois-Amerikan (ENA) paperiliiketoiminnassa, joka on yhtiön suurin liiketoiminta-alue. ”Paperin kysyntä kehittyneissä maissa on ollut jatku- vassa laskussa, joten kyse on viivytystaistelusta. Siinä menestyvät yritykset, joilla on käytössään parhaimmat voimavarat.” Wahlroos huomauttaa, että UPM:n paperikoneet lyövät tehokkuudessa kilpailijat. Lisäksi tuotantokapasiteetin järkevä sijoittelu ja toiminnan hyvä suunnittelu ovat autta- neet pitämään tehtaiden käyttöasteet korkealla. ”Näin voimme säilyttää kannattavuutemme myös tilan- teissa, joissa moni kilpailija joutuu elämään nälkärajalla.” UPMPaper ENAn kolmannen vuosineljänneksen tulos oli vahva korkean toiminnallisen tehokkuuden ja alhaisten kiinteiden kustannusten ansiosta. ”Kustannusjahti on työtä, jota on jatkettava myös tulevai­ suudessa”, Wahlroos sanoo. Innovaatioista uutta kasvua Wahlroosin aikana UPMon vienyt eteenpäin Biofore­ strategiaansa, jossa bio- ja metsäteollisuuden vahvuudet yhdistämällä rakennetaan uutta kasvua sekä kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. ”Metsäteollisuutta pidetään usein teknologisesti stabiilina ja varsin konservatiivisena toimialana. Konservatiivinen UPMei ole.” Esimerkiksi Wahlroos nostaa UPM:n biopolttoaine­ liiketoiminnan, joka on aloittanut puupohjaisen uusiutuvan dieselin valmistuksen. UPMkehittää myös muunmuassa >>

10 | BIOFORE

3/2016  | 11

Wahlroosinmukaan UPMon ottanut oppia takavuosina tehdyistä virheistä. Investoinnit jatkuvat, mutta niitä tehdään entistä valikoidummin ja fiksummin. Esimerkiksi hän nostaa UPM:nmittavat investoinnit sellutehtaiden tehostamiseen ja tuotantokapasiteetin lisäämiseen Suomessa ja Uruguayssa. Jo toteutuneet tai työn alla olevat investoinnit nostavat kapasiteettia noin 500 000 tonnilla, mikä vastaa yhden perinteisen sellutehtaan kapasiteettia. ”Investoinnit ovat olleet erittäin tarkasti kohdennettuja. Suhteellisen pienillä panostuksilla olemme pystyneet lisää- mään huomattavasti tuotantokapasiteettia, kun tuotannon pullonkauloja on purettu.” UPMkäynnisti aiemmin tänä vuonna myös uuden lähes 400 000 tonnin erikoispaperikoneen Kiinassa. Lisäksi UPM on ilmoittanut, että yhtiö selvittää edellytyksiä uuden lyhyt­ kuitusellutehtaan rakentamiselle Uruguayhin. Wahlroosin mukaan vahva tase on hyvä selkänoja suunnitella uusia tarkoin kohdistettuja investointeja. ”Metsäteollisuuden historiasta tuskin löytyy tilannetta, jossa jokin yhtiö voi miettiä kaikessa rauhassa parin miljardin euron investointia ilman rahoitushuolia. UPMvoi näin tehdä.” Vastuullisuuden merkitys korostuu Uusille investoinneille antavat pontta maailmantalouden näkymät, joiden pohjavire onWahlroosin arvionmukaan positiivinen. Myönteiseen kehitykseen liittyy kuitenkin myös taloudellisia ja poliittisia riskejä. ”Maailmantalouden odotetaan kasvavan 3–4 prosentin vuosivauhtia seuraavan 5–10 vuoden aikana. Kiina ja Intia vetävät kasvua. Valitettavasti Euroopasta näyttää tulleen maailmantalouden sairas mies.” Sijoittajat arvioivat yritystenmenestymismahdollisuuksia pitkällä tähtäimellä. Wahlroos huomauttaa, että vastuullisesti toimiva yritys hallitsee riskejä yleensä muita paremmin ja tuo omistajilleen vakaamman tuoton pitkällä aikavälillä. Hänestä on tärkeää, että UPMedistää määrätietoisesti vastuullisia toimintatapoja sekä omassa liiketoiminnassaan että koko arvoketjun osalta. ”Minulle vastuullisuus on sitä, että olemme ensisijaisesti vastuullisia niille, jotka ovat laittaneet eniten resursseja likoonmeidän yhtiöömme. Tämä tarkoittaa, että olemme ennenmuuta vastuussa osakkeenomistajille ja toissijaisesti rahoittajille." ”Lisäksi olemme vastuussa siitä, että yhtiö toimii kaikkien lakien ja parhaiden normienmukaan. Näin kannamme vastuumme muita sidosryhmiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan.” Wahlroos korostaa myös vastuullisen henkilöstöpolitiikan merkitystä. ”Olemme panostaneet viime vuosina vahvasti esimerkiksi työturvallisuuteen. Työ on tuottanut tulosta. UPM:n työtur- vallisuustilastot ovat parantuneet dramaattisesti.” 

puupohjaisia biokemikaaleja. Niiden kysynnän odotetaan kasvavan vahvasti tulevina vuosina. ”Olemme nyt kiinnostavassa teknologisessa vaiheessa, jossa puukuidun käytössä ja jalostamisessa tapahtuu paljon uusia asioita. Se avaa UPM:lle uusia mahdollisuuksia.” Sellumarkkinoilla vahva jalansija Selluliiketoiminta on UPM:lle tärkeä kasvualue. Sellun kysyntä jatkaa kasvuaan etenkin kehittyvissä talouksissa. Wahlroos huomauttaa, että yhtiön jalansijaa sellumarkkinoilla vahvistavat tuotantolaitoksiin tehdyt investoinnit. UPM:n vahvuuksiin hän laskee sellutehtaiden tehokkuuden ja niissä käytettävän uusimman teknologian. ”Myös sellun oikealla myyntistrategialla on iso merkitys eli se, mitä sellua myymme muille ja minkä käytämme omaan tuotantoon.” UPM:n valmistamasta sellusta kaksi kolmasosaa lähtee asiak- kaille eri puolille maailmaa, pääosin Eurooppaan ja Kiinaan. Yhtiön omat paperiliiketoiminnat ostavat sellusta kolmasosan. ”Sellubisneksen problematiikka on erittäinmielenkiintoinen, sillä markkinasellu on todella globaali raaka-aine.” Omistajat haluavat arvonnousun osinkoina UPM:n keskeisenä tavoitteena on ollut viime vuosina yhtiön velkamäärän vähentäminen ja taseen vahvistaminen. Wahlroos on tyytyväinen työn tuloksiin. Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä nettovelka putosi alle 1,5 miljardin euron, kun nettovelka vuonna 2008 oli 4,3 miljardia euroa. ”Valtava velkamäärä alkoi muodostua jo uhaksi. Yhtiön luottoluokitukset olivat tippuneet roskalainaluokkaan, josta on ollut työlästä päästä ulos. Luottoluokitukset eivät ole vieläkään parantuneet riittävästi, mutta ne tulevat paranemaan.” Samaan aikaan UPMon pystynyt kuitenkin lisäämään vuosi vuodelta omistajille maksettavia osinkoja. ”UPM:n omistajissa on paljon esimerkiksi isoja säätiöitä, rahastoja ja ulkomaisia sijoittajia, jotka ottavat mieluiten osin- koina merkittävän osan yhtiön arvonnoususta. Silloin yhtiön on viisasta kuunnella heidän ääntään ja noudattaa vakaata ja melko avokätistä osinkopolitiikkaa.” Osingot ja investoinnit tasapainossa Julkisuudessa näkee välillä kannanottoja, joidenmielestä yritysten tulisi investoida tuotantoon osinkojen sijaan. Wahlroos varoittaa tekemästä yleistyksiä, sillä jokaisessa yrityksessä ja jokaisella toimialalla tilanne on erilainen. UPM:ssä on hänenmielestään löydetty hyvä tasapaino osingonmaksun ja investointien välillä. ”Metsäteollisuuden historian suurin kirous ovat olleet yli-investoinnit. Yhtiöt ovat kerta toisensa jälkeen tuhonneet kannattavuutensa ja joskus myös rahoitusasemansa sillä, että raha on polttanut taskussa ja on tehty toinen toistaan onnettomampia investointeja.”

UPM käynnisti aiemmin tänä vuonna myös uuden lähes 400 000 tonnin erikoispaperikoneen Kiinassa.

”Olemme nyt kiinnostavassa teknologisessa vaiheessa, jossa puukuidun käytössä ja jalostamisessa tapahtuu paljon uusia asioita. Se avaa UPM:lle uusia mahdollisuuksia.”

12 | BIOFORE

3/2016  | 13

TEKSTI MATTI REMES   KUVAT TUOMAS UUSHEIMO, JANNE LEHTINEN

Monikäyttöisen sellun kysyntä jatkaa kasvuaan etenkin kehittyvissä talouksissa. UPM:n jalansijaa kasvavilla markkinoilla vahvistavat sellutehtaisiin tehdyt investoinnit.

UPM:n sellun vuotuinen

tuotantokapasiteetti nousee ensi vuonna 3,7 miljoonaan tonniin.

Anssi Klinga

U PMon tehnyt viime vuosina mittavat investoinnit sellu­ tehtaidensa tehostamiseen ja tuotantokapasiteetin lisäämiseen Suomessa ja Uruguayssa. UPMSelluliiketoiminnan johtaja Anssi Klinga laskee, että investointien ansiosta sellun vuotuinen tuotanto­ kapasiteetti nousee ensi vuonna 3,7 miljoonaan tonniin. Se on yli 500 000 tonnia enemmän vuoteen 2013 verrattuna. UPM:n valmistamasta sellusta kaksi kolmasosaa lähtee asiakkaille eri puolille maailmaa, pääosin Eurooppaan ja Kiinaan. Yhtiön paperiliiketoiminnat ostavat sellusta noin kolmasosan. ”Maailman sellumarkkinoiden pitkän aikavälin näkymät ovat todella vahvat, sillä sellun kysyntää kasvattavat pitkällä aikavälillä monet megatrendit. Siksi tuotantoon on kannattanut inves- toida”, Klinga perustelee. Investoinneilla lisää tuotantoa UPM:n investoinnit kohdistuvat Pietarsaaren, Kymin ja Kaukaan sellu- tehtaisiin Suomessa sekä Fray Bentosin tehtaaseen Uruguayssa.

Megatrendit vauhdittavat sellun kysyntää

lisäksi tuotantolaitosten prosesseihin tehdään jatkuvia parannuksia. ”Olemme laittaneet paljon painoa henkilökunnan osaamiseen ja tehtaiden kunnossapitoon. Näissä asioissa olemme jo saaneet aikaan todella hyviä tuloksia.” ”UPM:n sellutehtaat ovat maailman­ luokan vertailussa erittäin kilpailu- kykyisiä ja näiden toimenpiteiden jälkeen olemme entistä vahvempia”, sanoo Klinga.

”Olemme toteuttaneet kaikilla tehtaillamme hyvin kohdennettuja investointeja, joilla saamme kustan­ nustehokkaasti lisää tuotantokapasi­ teettia”, Klinga sanoo. Yksi esimerkki on uuden sellun kuivauskoneen rakentaminen Kymin tehtaalle viime vuonna. Uuden kuivauskapasiteetinmyötä Kymi on voinut lisätä sellun tuotantoa vuositasolla yli 170 000 tonnilla.

Heinäkuussa UPM ilmoitti Kymin seuraavasta tuotannon laajennuk- sesta, joka valmistuu vuoden 2017 loppuunmennessä. ”Näillä investoinneilla olemme viime vuosina kasvattaneet sellun­ tuotantokapasiteettia yhteensä 500 000 tonnilla, mikä vastaa keski­ kokoisen sellutehtaan vuosituotantoa”, sanoo Klinga.

Klinga korostaa, että investointien

>>

Suuret nykyaikaiset tuotantolaitokset mahdollistavat kasvun pullonkauloja poistamalla – suuret voitot pienillä riskeillä

PIETARSAARI selluntuotannon

FRAY BENTOS selluntuotannon laajennus 100 000 t

KYMI selluntuotannon laajennus 170 000 t

KAUKAS sellutehtaan tehostamistoimet

KYMI selluntuotannon laajennus 170 000 t

laajennus 70 000 t

2014

2015

2016

2017

Kapasiteetin kasvu vuodesta 2013 yli 500 000 tonnia noin 350 milj. euron investoinneilla

14 | BIOFORE

3/2016  | 15

maissa. Se kasvattaa sellusta valmis- tettujen tuotteiden kysyntää”, Pöyry Management Consultingin Senior Principal Petri Jokinen sanoo. Hyvä esimerkki kasvavista tuoteryhmistä ovat pehmopaperista valmistetut hygieniatuotteet, kuten vessapaperi, kasvo- ja käsipyyhkeet sekä nenäliinat. Myös sellusta valmistetun kartongin ja muiden pakkausmateriaalien kysyntä kasvaa. ”Vaurastuvan keskiluokan elämän­ tavat länsimaistuvat. Perinteisen torikaupan sijaan yhä useammat kuluttajat ostavat pakattuja tuotteita supermarketeista”, Jokinen havainnollistaa. Myös nopeassa kasvussa oleva verkkokauppa tarvitsee tuotteiden kuljettamisessa lisää pakkausmate­ riaaleja. Tämä lisää myös sellusta valmistettujen tarrojen ja muiden erikoistuotteiden kysyntää. Kiinalaisten kulutus kasvaa Kiinalla on entistä keskeisempi rooli maailman sellumarkkinoilla. Maan osuus sellun kulutuksesta on noussut noin kolmannekseen. Petri Jokisenmukaan Kiinan talouskasvun viimeaikainen hidas- tuminen ei vaikuta samalla tavalla sellun kysyntään kuin esimerkiksi metallien kaltaisiin investointi­ hyödykkeisiin. ”Kiinassa talouden painopiste on siirtymässä investoinneista entistä enemmän yksityiseen kulutukseen. Se lisää muunmuassa pakkausten ja hygieniatuotteiden kysyntää.” Jokinen odottaa Kiinan sellu­ markkinoiden jatkavan kasvuaan vielä pitkään. ”Kestää vuosikymmeniä ennen kuinmaan elintaso yltää länsimaiselle tasolle.” Jokinenmuistuttaa, että Kiinan ohella sellun kysyntä kasvaa muissakin kehittyvissä talouksissa. Esimerkiksi hän nostaa Aasianmuut väkirikkaat valtiot. ”Indonesia, Vietnam ja Intia ovat kaikki eri kehitysvaiheessa olevia

maita, joissa keskiluokka kasvaa ja vaurastuu. Sellumarkkinoiden kasvu jatkuu näissä maissa vielä useita kymmeniä vuosia.” Hupeneva kierrätyskuitu korvattava sellulla ”Toisin kun voisi olettaa, paino­ paperien kulutuksen supistuminen ei merkitse vastaavaa vähennystä sellun käytössä, vaan vaikutus voi olla jopa päinvastainen”, Klinga sanoo. Painopaperit päätyvät käytön jälkeen keräyksen kautta uudestaan raaka-aineeksi eli ne käytetään kierrätyskuituna muunmuassa pehmopapereihin ja kartonkeihin, joiden kysyntä kasvaa. Kun paino­ papereita valmistetaan vähemmän, häviää markkinoilta vastaava määrä kierrätyskuitua, joka on korvattava sellulla. Sellun kysyntä hyötyy erityisesti sanoma- ja aikakauslehtipaperien kulutuksen laskusta, koska niiden valmistuksessa ei juuri käytetä sellua, mutta niiden tuottama kierrätyskuitu on silti korvattava. Sellupaali paras kuljetusmuoto Anssi Klinganmukaan UPM:n investoinnit vahvistavat entisestään yhtiön asemaa johtavana toimijana kansainvälisillä sellumarkkinoilla. ”Sellua tarvitaan entistä enemmän tuotteisiin, jotka valmistetaan lähellä kuluttajia. Esimerkiksi pehmopaperia ei ole kannattavaa laivata mantereelta toiselle Euroopasta Kiinaan, vaan valmistaa tuotteet paikallisissa tuotantolaitoksissa.” Sellupaalit ovat kustannustehokkain tapa kuljettaa raaka-ainetta pitkiäkin matkoja markkinoille, joilla ei ole paikallista raaka-ainetta sellun valmistukseen. Esimerkiksi suuri osa UPM:n Kiinassa myymästä sellusta tulee paaleina Fray Bentosin tehtaalta Uruguaysta. Kiinassa ei ole sellun valmistuksen raaka-ainetta kattamaan kasvavaa kysyntää, joten sellua on tuotava jatkossakinmuualta.

Uudet investoinnit vahvistavat UPM:n asemaa valkaistun markkinasellun kansainvälisillä markkinoilla.

Kasvu loppukäyttökohteissa

Mt 500

EKOLOGISUUS ON SELLUN KILPAILUVALTTI Vastuullisuus on sellumarkkinoilla entistä keskeisempi tekijä, sanoo UPMSelluliiketoiminnan johtaja Anssi Klinga. UPM:n sellun raaka-aine on kestävänmetsänhoidon periaatteiden mukaisesti kasvatettua puuta, jonka alkuperä on tarkasti tiedossa. ”Sellun vastuullisuus perustuu kestävälle puunhankinnalle, mutta yhtä olennaista on toimia vastuullisesti koko tuotantoketjussa metsästä tehtaalle ja sieltä asiakkaille. Esimer­ kiksi työturvallisuus, henkilöstön osaaminen, tehtaiden jatkuva paran­ taminen, läpinäkyvä raportointi ja vuoropuhelu sidosryhmien kanssa kertovat yhtiön vastuullisuudesta”, Klinga painottaa. PöyryManagement Consultingin Senior Principal Petri Jokinen huomauttaa, että maailman väestön ja kulutuksen kasvu edellyttävät rajallisten luonnonvarojen entistä

Megatrendit kiihdyttävät puukuitujen kysyntää

Lasku graafisissa papereissa Terve kasvu muissa valkoisissa

400

300

papereissa ja kartongeissa

Runsas väestönkasvu Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä kasvattaa ”kertakäyttöisten tuotteiden” (pehmopaperit, hygieniatuotteet, elintarvike­ pakkaukset) kysyntää

+++

200

Vahva kasvu aaltopahveissa (ruskea kuitu)

100

0

Väestön ikääntyminen kasvattaa hygienia­ tuotteiden kysyntää (vanhuksille suunnatut tuotteet)

++

2010 2020 2030

Lähde: UPM

Sellun kysynnän odotetaan kasvavan tulevaisuudessa. Trendiä tukevat kaupungistuminen ja kuluttajien osto- voiman vahvistuminen.

Muuttoliike maaseudulta kaupunkiin jatkuu – elintarvikkeiden ja muiden kulutustuotteiden modernit toimitusketjut lisäävät pakkaustuotteiden (kartonki, aaltopahvi, pehmopaperit, erikois­ paperit) tarvetta

+++

Markkinat kasvavat 2,5 prosenttia vuodessa Konsulttiyhtiö Pöyry arvioi, että valkaistun kemiallisenmarkkinasellun kysyntä kasvaa maailmassa noin 2,5 prosenttia vuodessa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tähän vaikuttavat vauhdilla etenevät globaalit megatrendit, ennenmuuta kaupungistuminen ja kuluttajien ostovoiman vahvistuminen. ”Keskiluokan käytettävissä olevat tulot kasvavat etenkin kehittyvissä

Verkkokaupan nopea kasvu vaatii entistä enemmän kustannustehokkaita ja kestäviä pakkausvaihtoehtoja (kartonki, aaltopahvi, erikoispaperit)

++

Digitaalisten ratkaisujen yleistyminen laskee graafisten paperien kysyntää ja valkoisen kierrätyskuidun saatavuutta

+

>>

16 | BIOFORE

3/2016  | 17

TEKSTI MATTI REMES   KUVAT UPM; HAASTATELTAVAT

tehokkaampaa käyttöä. Uusiutu­ mattomien raaka-aineiden sijaan on lisättävä uusiutuvien resurssien käyttöä. ”Kestävällä tavalla kasvatetusta raaka-aineesta tehty sellu on ekolo- gisesti kestävä ratkaisu verrattuna moniinmuihin vaihtoehtoihin.” Anssi Klinga uskoo, että moni­ käyttöisenä ja uusiutuvana raaka- aineena sellusta valmistettujen tuotteiden valikoima laajenee tule­ vaisuudessa. Sellusta valmistetuilla materiaaleilla voidaan korvata esimerkiksi öljypohjaisia muoveja. Sellua käytetäänmyös biolääke­ tieteen innovaatioihin. Hyvä esi­ merkki tästä on UPM:n kehittämä Growdex-hydrogeeli, jota käytetään solukasvatukseen laboratoriotutki­ muksissa.

Vastuullisessa sijoittamisessa voittavat kaikki

Laatu ratkaisee tuotteissa ja palveluissa

Vastuullisen sijoittamisen suosio kasvaa vauhdilla, sillä vastuullisesti toimiva yritys hallitsee riskejä yleensä muita paremmin ja tuo sijoittajalle vakaamman tuoton pitkällä aikavälillä.

Valtaosa UPM:n sellua käyttävistä asiakkaista on alansa johtavia yrityksiä, jotka investoivat kasvuun ja tarvitsevat entistä enemmän raaka-aineita. ”Asiakkaat haluavat kumppanikseen luotettavan sellutoimittajan, joka pystyy toimittamaan laadukasta ja tasalaatuista sellua heidän kasvaviin tarpeisiinsa”, sanoo UPMSelluliiketoiminnan johtaja Anssi Klinga. UPM:n Selluliiketoiminnan kulmakiviin kuuluu kattava tekninen asiakaspalvelu. ”Etsimme yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja, joilla asiakas voi optimoidaoman tuotantonsa ja parantaa kilpailukykyään. Tekniset asian­ tuntijamme tuntevat paperinvalmistajien haasteet ja varmistavat, että asiakas saavuttaa sellujemme avulla parhaan lopputuloksen omissa tuotteissaan.” Klinga painottaa, että asiakkaiden odotukset on lunastettava joka päivä. ”UPM:n selluliiketoiminnan asiakaslupaus tiivistyy englanninkielisiin sanoihin: Tonnes of trust.” Yhteistyö laajentaa tuotevalikoimaa Yksi UPM:n vahvuuksista on laaja sellutuoteportfolio. Tuotevalikoimaan kuuluvat niin pohjoistenmetsien havupuu- ja koivusellut kuinmyös euka­ lyptuksesta valmistettava sellu. ”UPM:n asemaa maailman sellumarkkinoilla vahvistaa Fibre United -yhteistyö kanadalaisen sellunvalmistaja Canfor Pulpin kanssa.” Yhtiöt ovat tehneet yhteistyötä tuotteidenmyynnissä ja markkinoinnissa vuodesta 2014 lähtien. UPM:n sellunmyyntiverkosto edustaa Canfor Pulpin tuotteita Euroopassa ja Kiinassa. Vastaavasti kanadalaisyhtiö myy UPM:n sellua Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Seuraavaksi yhteistyö laajenee Koreaan, jossa molemmat yhtiöt jo toimivat. Tammikuusta 2017 lähtien Canforinmyyntiyhtiö Soulissa alkaa myydä UPM:n selluja Koreassa. ”Fibre United on ainutlaatuinen toimintamalli kahden yhtiön yhteistyöstä. Se tarjoaa asiakkaille monipuolisen valikoiman pohjoisia havuselluja, koivu- ja eukalyptussellua sekä mekaanista massaa. Asiakkaiden käytössä onmyös molempien yhtiöiden tekninen asiakaspalvelu”, tiivistää Klinga. 

Sellusta valmistetuilla materiaaleilla voidaan korvata öljystä valmistettuja muoveja.

A alto-yliopistossa tehdyn tutkimuksenmukaan vastuullinen toiminta ympäristö- ja sosiaalikysymyksissä sekä hyvä hallintotapa vaikuttavat yrityksen tulokseenmyönteisesti pitkällä aikavälillä. ”Edellytyksenä kuitenkin on, että yleisen sanahelinän sijaan yritysvastuustrategia on jalkautettu todellisiin tekoihin”, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Hanna Silvola sanoo. Yritys hyötyy vastuullisuudesta Yritys voi hyötyä vastuullisuudesta monin tavoin. Hyvä imago on kilpailuvaltti markkinoilla, sillä se lisää asiakkaiden kiinnostusta yrityksen tuotteisiin ja palveluihin. Silvolan tutkimusryhmän haastattelemat yritysjohtajat kertoivat lisäksi, että vastuullisesti toimivien yritysten on helpompaa saada rahoitusta. ”Pääoman kustannukset ovat alhaisemmat, jos yritys raportoi avoimesti toiminnastaan ja kertoo myös liiketoimintaansa liittyvistä riskeistä.” Silvolanmukaan eniten vastuullisuudesta hyötyvät yritykset, jotka sisällyttävät vastuullisuuden operatiiviseen johtamiseen, esimerkiksi tuloskortteihin ja palkitsemiseen. Keskeistä on selkeiden tavoitteiden asettaminen ja tulostenmittaaminen. Hänenmukaansa vahvimmilla ovat ne yritykset, jotka ovat vastuullisuusasioissa edelläkävijöitä omalla toimialallaan.

Hanna Silvola

>>

18 | BIOFORE

3/2016  | 19

Myös jatkuva kanssakäyminen yritysten edustajien kanssa on Skaarin mielestä tärkeää. ”Suuren ja pitkäjänteisesti toimivan sijoittajan on yleensä helppo päästä keskustelemaan yritysten ylimmän johdon ja asiantuntijoiden kanssa. Kerromme yrityksille, millaista toimintaa niiltä odotamme ja kannus­ tamme yrityksiä avoimuuteen.” Skaar on tyytyväinen siihen, että yhä useammat yritykset julkistavat talous­ lukujen ohella myös muita tietoja toiminnastaan, esimerkiksi tuotannon aiheuttamia päästöjä. ”Laaja-alainen ei-taloudellinen tieto onmeille tärkeää, jotta voimme ymmärtää entistä paremmin ympäris­ töön, sosiaalisiin kysymyksiin ja hyvään hallintotapaan liittyvien asioiden mahdollisia yhteyksiä sijoitustemme riskeihin ja tuottoihin. Siksi kannus­ tamme yrityksiä julkaisemaan entistä enemmän tällaista tietoa.” Skaarinmielestä suunta on oikea. Yhä useampi yritys kokee, että yritys­ vastuu edistää yrityksen arvojen ja tavoitteiden toteutumista. Se myös auttaa vastaamaan sidosryhmien asettamiin odotuksiin. Hyvä osoitus yritysten kasvaneesta kiinnostuksesta on YK:n Global Compact -aloite, johon vapaaehtoisesti liittyvät yritykset sitoutuvat noudatta- maan vastuullisen liiketoiminnan periaatteita esimerkiksi ihmisoikeuk­ sissa, työoloissa, ympäristössä ja korruption vastustamisessa. Global Compactiin liittyneiden yritystenmäärä on noussut 15 vuodessa muutamasta kymmenestä runsaaseen 8 000 yritykseen. UPM liittyi Global Compactiin vuonna 2003. Tammikuussa yhtiö kutsuttiin jäseneksi Global Compactin LEAD-foorumiin, jonka jäseneksi on kutsuttu 50 vastuullisinta yritystä eri maista ja teollisuudenaloilta. UPM on ensimmäinen foorumiin kutsuttu metsäteollisuusyhtiö ja ainoa mukana oleva suomalainen yritys.  YK:n Global Compact -aloite kiinnostaa

sijoittajiin kuuluva Norges Bank Investment Management (NBIM), joka hallinnoi Norjan valtion rahas- toimia öljyvaroja. Sijoitusrahaston sijoitusten arvo oli elokuun lopussa 7 420miljardia Norjan kruunua (noin 797 miljardia euroa). ”Vastuullinen sijoittaminen on integroitu osaksi kaikkea sijoitus­ toimintaamme. Olemme pitkä­ jänteisesti toimiva rahasto, joka on sijoittanut yli 9 000 yhtiöön”, NBIM:n viestintäpäällikkö Marthe Skaar sanoo. Nykyisenmandaattinsa mukaan sijoitusrahasto voi sijoittaa ainoastaan Norjan ulkopuolelle. 60 prosenttia sijoituksista tehdään pörssiosakkeisiin, 35–40 prosenttia kiinteätuottoisiin arvopapereihin ja enintään 5 prosenttia kiinteistöihin. ”Merkittävänä sijoittajana NBIM haluaa myös edistää yritysvastuuseen liittyvien kansainvälisten periaattei- den ja esimerkiksi toimialakohtaisten standardien kehittämistä.” Kestävä vedenkäyttö kiinnostaa Ilmastonmuutokseen ja lasten oikeuksiin liittyvät asiat ovat olleet viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana NBIM:n painopistealueita. Yritysten toimintaa näissä asioissa arvioidaan vuosittain. ”Mielestämme näiden asioiden ottaminen huomioon on pitkällä aikavälillä tärkeää hyvin johdetuissa yrityksissä”, Skaar huomauttaa. Kolmas painopiste on vesivarojen kestävä hallinta. NBIM julkaisi viime vuonna uuden version yrityksille tarkoitetusta vedenkäyttöoppaasta. Siinä kerrotaan, miten NBIM edellyttää yritysten vastaavan vesivaroja koskeviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. UPMoli mukana oppaan kehitys­ työssä, sillä yhtiön vedenkäytön raportointi on ollut huipputasoa NBIM:n sijoituskohteiden tarkas­ telussa. Norjan sijoitusrahasto on yksi UPM:n osakkeenomistajista. Skaar sanoo, että metsätaloudessa NBIM

S&P 500 VS. S&P 500 ESG

S&P 500 ESG -INDEKSI TR

400

300

200

S&P 500 -INDEKSI TR

Marthe Skaar

INDEKSI

100

”Ilmastonmuutoksen, lasten oikeuksien ja kestävän vedenkäytön ottaminen huomioon on pitkällä aikavälillä tärkeää hyvin johdetuissa yrityksissä”, Marthe Skaar sanoo.

0

3/09

9/11

12/12 3/14

6/15

Kestävä kehitys kannattaa: Ympäristötekijöiden, sosiaalisten tekijöiden ja hallintotapaan liittyvien tekijöiden (ESG) huomioiminen sijoituspäätöksissä voi johtaa keskimääräistä parempaan tulokseen, kuten yllä olevasta kaaviosta näkyy. S&P 500 ESG -indeksi, jonka painotusjärjestelmä perustuu ESG-tekijöihin, on peitonnut S&P 500 -indeksin toteutumatesteissä vuodesta 2009 lähtien.

ALOITTEEN KASVU Yritysjäsenet 2000–2015

”Vastuullisuustavoitteiden on oltava mahdollisimman yksinkertaisia ja niiden on ulotuttava työntekijätasolle saakka. Esimerkiksi energian säästössä voidaan asettaa selkeitä päämääriä vaikkapa sähkön tai polttoaineen kulutukselle.” Sijoittaja haluaa hallita riskejä Kansainvälisten tutkimustenmukaan yhä useammat sijoittajat etsivät sijoitus­ salkkuihinsa yrityksiä, jotka toimivat vastuullisesti ja raportoivat avoimesti toiminnastaan. Tällaisia yrityksiä pidetäänmuita turvallisempina ja tasaista tuottoa tuovina sijoituskohteina pitkällä aika- välillä. Monen vastuullisen sijoittajan keskeinenmotiivi on juuri riskien hallinta. Sijoittajienmielestä vastuulliset yritykset myös seuraavat tarkasti aikaansa ja osaavat ottaa huomioon vastuullisuuden tuomia markkina­ muutoksia. Hyvä esimerkki ovat uudet tuotteet ja palvelut, jotka auttavat torjumaan ilmastonmuutosta. Vastuullisen sijoittamisen edellä­ kävijöihin kuuluumaailman suurimpiin

00

arvioi erityisesti metsäkatoon liittyviä riskejä. ”Sijoituskohteita valitessamme kiinnitämme huomiota esimerkiksi kestävänmetsänhoidon käytäntöihin ja paperintuotantoon liittyviin sertifiointijärjestelmiin.” Aktiivista omistajapolitiikkaa NBIMon joissakin tapauksissa luopunut omistuksista, jos yhtiön pitkän tähtäimen riskit ovat poikkeuksellisen suuret. Viime vuonna NBIM luopui omistuksistaan 73 yhtiössä, koska se ei hyväksy niiden politiikkaa ympäristö- tai sosiaaliasioissa. Skaarinmukaan keskeisin keino vaikuttaa on kuitenkin aktiivinen omistajapolitiikka yhtiöissä, joiden osakkeita NBIMomistaa. Tärkeitä vaikuttamiskanavia ovat äänestykset ja puheenvuorot yhtiökokouksissa. Skaarinmukaan NBIM:n edustaja oli viime vuonna mukana yli 3 500 yrityksen yhtiö­ kokouksessa.

01

02

03

04

05

06

07

08

09

10

11

12

13

14

15

2 000 4 000 6 000 8 000 10 000

20 | BIOFORE

3/2016  | 21

TEKSTI VESA PUOSKARI   KUVAT JANNE LEHTINEN, SUVI-TUULI KANKAANPÄÄ, UPM; HAASTATELTAVA

IHMISOIKEUDET LIIKETOIMINNAN KESKIPISTEESSÄ

Liiketoiminnan ja ihmisoikeuksien asian­ tuntija Anna Triponel pohtii, kuinka YK:n ohjaavat periaatteet ovat vaikuttaneet yritysten näkemyksiin ihmisoikeuksista viiden vuoden aikana.

U PM ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen kutsuivat Anna Triponelin syyskuussa Helsinkiin esitelmöi­ mään ihmisoikeuksien ja liiketoiminnan suhteesta. ”UPM:n tavoitteena oli tapahtuman avulla syventää tietoa ihmisoikeuksienmerkityksestä liiketoiminnassa, jotta aiheesta voitaisiin käydä perusteellista vuoropuhelua sidosryhmien ja sijoittajien kanssa”, kertoo UPM:n vastuullisuuden kehitysjohtaja Nina Norjama . Keskeisiä puheenaiheita olivat ihmisoikeuksien ja niihin liittyvän lainsäädännön kunnioittamisen tärkeimmät perusteet sekä liiketoimintaan ja hankintaketjuihin liittyvien ihmisoikeusriskien tunnistaminen ja arviointi. UPMesitteli tapausesimerkin vastuullisista hankinta­ käytännöistä ja toimittaja-auditoinnista. Ilmarinen puolestaan kertoi ihmisoikeusselvityksestä, jonka yhtiö tekee mahdollisille sijoituskohteille ennen niiden valintaa. ”Yritysten on nykyään vaikea kääntää selkäänsä ihmis­ oikeuksille, sillä niihin liittyy useita riskejä, jotka voivat vaikuttaa liiketoimintaanmerkittävästi”, arvioi Shiftin asian­ tuntija Anna Triponel. Shift on johtava YK:n ohjaavien periaatteiden soveltamiseen keskittynyt organisaatio. ”Kustannuksia on usein vaikea laskea etukäteen, mutta kriisin sattuessa kulut kasvavat nopeasti ja yritykset yleensä katuvat, jos eivät ole riittävästi huomioineet ihmisoikeus­ kysymyksiä ennakolta,” hän lisää. Hallitukset, kansainväliset rahoittajaorganisaatiot sekä Euroopan unioni integroivat yhä tiiviimmin ihmisoikeuksiin liittyviä asioita lainsäädäntöönsä. ”Esimerkiksi Ison-Britannianmodernin orjuuden kieltävä lainsäädäntö voi vaikuttaa kaikkiin tietyn kokoisiin yrityksiin, jotka harjoittavat maassa liiketoimintaa. Myös OECD-maat perustavat kansallisia kontaktipisteitä, joihin voidaan tehdä valituksia yritysten tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista.” Myös paine yritysten sisällä kasvaa, sillä työntekijöiden arvot ohjaavat ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Yrityksissä esimerkiksi työskentelee yhä enemmän nuoria, jotka korostavat oikeudenmukaisuutta ja haluavat tehdä töitä vastuullisesti toimivissa yrityksissä.

Yhtiön DNA:n ytimessä ”Yritykset arvioivat YK:n ohjaavien periaatteiden kautta, millaisia ihmisoikeuksiin liittyviä vastuita heidän liiketoi­ mintaansa kytkeytyy ja kuinka näitä sovelletaan käytännössä ihmisiin, joita liiketoiminta koskettaa,” Triponel kertoo. Hän lisää, että ihmisoikeuksien sisällyttäminen yritys- kulttuuriin on hyvin olennaista. Yritysten on luotava oikean­ lainen ilmapiiri ja toimittava aktiivisesti varmistaakseen, että niiden toteuttama politiikka tehoaa. ”Yritykset voivat paperilla sitoutua ihmisoikeuksien noudattamiseen, mutta ilman politiikan sisäistämistä tällä ei ole merkitystä. Yritysten on tehtävä toimenpiteitä myös käytännössä, jotta ihmisoikeuksista tulee osa yrityksen kulttuuria ja DNA:ta”, hän vahvistaa. ”Toimet voivat olla esimerkiksi sopimuspohjaisia mää- räyksiä, koulutusta tai työntekijöille suunnattuja suorituk­ seen perustuvia kannustimia. Sitoutumista ihmisoikeuksiin voidaan vahvistaa useilla erilaisilla rinnakkaisilla keinoilla.” Ääni ihmisille Työntekijät ja muut mahdollisen vaikutuksen kohteena olevat sidosryhmät voivat auttaa yrityksiä selvittämään, millaisia vaikutuksia yhtiöiden toimilla voi olla ja kuinka niitä voidaan tarvittaessa korjata. ”Yritykset rakentavat yhä enemmänmekanismeja, joilla sitoutetaan kentällä toimivia ihmisiä. Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi tiettyjen kansalaisjärjestöjen, työntekijöi- den ja ammattiliittojen kanssa. Yritykset voivat myös raken- taa tehokkaita kanavia työntekijöiden huolten ja valitusten kuulemiseksi”, Triponel kertoo. ”Vahinkoja ja mahdollisia haitallisia vaikutuksia on pyrittävä ehkäisemään ennakolta mahdollisimman tehokkaasti. Kyse on ennen kaikkea riskinhallinnasta, jonka ytimenä on estää vahingon aiheuttaminenmuille”, hän painottaa. ”Olennaista kysymyksessä on työntekijöille ja yhteisöjen jäsenille tarkoitettujen vuorovaikutuskanavien rakentaminen. Työntekijöiden on voitava kertoa huolensa työoloista

>>

22 | BIOFORE

3/2016  | 23

Lasten oikeus suojeluun

Oikeus terveyteen

Esimerkkejä kansainvälisesti tunnustetuista ihmisoikeuksista Lähde: muokattu alku- peräisestä Shift-kaaviosta

Oikeus opetukseen

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus

Oikeus muodostaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin sekä ryhtyä lakkoon

UPM on sitoutunut noudattamaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Näihin oikeuksiin kuuluvat muun muassa ajattelun, mielipiteen, ilmaisun, uskonnon ja rauhan­ omaisen kokoontumisen vapaus sekä se, ettei ketään syrjitä rodun, iän, kansalaisuuden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella. UPM tukee henkilöstönsä terveyttä UPM KUNNIOITTAA IHMISIÄ JA IHMIS- OIKEUKSIA ja hyvinvointia. Vastuullisen johtamisen avulla yhtiö pyrkii sitouttamaan ja osallistamaan työntekijöitään organisaation kaikilla tasoilla. UPM:n tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien valvomista YK:n suositusten mukaisesti sekä omassa että sidosryhmiensä toiminnassa. Pakkotyön tai lapsityövoiman käyttöä ei hyväksytä missään olosuhteissa. Inspiroivan, monimuotoisen ja osallistavan työympäristön luominen on koko henkilöstön vastuulla. Jokaisen UPM:n työntekijän panosta tarvitaan turvallisen ja terveellisen työympäristön rakentamisessa. UPM kannustaa henkilöstöään henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kehitykseen ja kasvuun yhtiön menestyksen tueksi.

Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen

Oikeus työhön

Yhdistymisvapaus

Oikeus riittävään elintasoon

Oikeus oikeudenmukaisiin ja kohtuullisiin työoloihin

Yhdenvertaisuus lain edessä, oikeuden- mukainen oikeudenkäynti ja syrjinnän kielto

Tiina Landau

Perhe-elämän suoja ja oikeus solmia avioliitto

misen senior-analyytikko Tiina Landau . ”Edellytämme, että yritykset noudattavat paikallisen lainsäädännön lisäksi YK:n Global Compactiin sisäl- tyviä normeja ihmisoikeuksista, työhön liittyvistä oikeuksista, korrup- tion ehkäisystä sekä yhdistymisen vapaudesta.” ”Analyysissämme otamme huomioonmyös muita tekijöitä. Esimerkiksi työpäivien pituus, elä­ miseen riittävä palkka sekä siirtotyö- läisten asemaan liittyvät kysymykset ovat esille nousevia teemoja”, Landau lisää. Aktiivinen omistajuus Noin vuosi sitten Ilmarinen otti käyt- töön vastuullisen sijoittamisen luoki- tukset. ”Meillä on yli kolmelle tuhannelle yritykselle vastuullisuusluokitus, josta salkunhoitajat näkevät heti yritykseen liittyvät vastuullisuusriskit. Käytämme neliportaista luokitusta, joista kahteen alimpaan luokkaan sijoittuu noin 600 yritystä.” ”Mikäli epäilemme rikkomuksia ja tunnemme yrityksen hyvin, keskustelemme asiasta usein suoraan yrityksen edustajien kanssa. Voimme lähestyä yrityksiä myös palvelun­ tarjoajan kautta yhdessä suuremman sijoittajaryhmän kanssa selvittääk-

semme, onko meillä tarve vaikuttaa asiaan.” Aktiivisen omistajuuden ensi­ sijaisena tavoitteena on haitallisen toiminnan korjaaminen. ”Omistuksen myyminen on vasta viimeinen keino. Jos vaikuttaminen ei johda toivottuun tulokseen, yritys voi päätyä myös Ilmarisenmustalle listalle”, Landau lisää. Vakavammissa tapauksissa yritykset ovat voineet rikkoa normeja syste- maattisesti tai aiheuttaa toiminnallaan merkittävää vahinkoa. ”Rikkomus on helpompi näyttää toteen, jos yritys on aiheuttanut sen omalla toiminnallaan. Sen sijaan näytön löytäminen siitä, että yritys on vastuussa alihankintaketjun toimin- nasta tapahtuneesta rikkomuksesta, voi olla vaikeampaa.” Jos keskustelut yrityksen kanssa päätyvät vaikuttamisprosessiin saakka, tavoitteena on varmistaa, että rikkomus ja epäsuotava toiminta lakkaa eikä vastaavaa tapahdu enää tulevaisuu- dessa. ”Yrityksiltä vaaditaan entistä suurempaa vastuullisuutta. Paikallisten normien noudattaminen ei välttämättä enää riitä, vaan yritysten on täytettävä myös kansainväliset normit.”  Lähtökohtana kansainväliset normit

Oikeus yksityisyyteen

Vähemmistöjen oikeudet

tai muista yrityksen aiheuttamista vaikutuksista ilman rangaistustenpelkoa. Se onkoko ratkaisun ydin.” Auditointijärjestelmä murroksessa Alihankkijoiden ja toimittajien auditoinnit ovat proses­ sissa tärkeitä, mutta ne eivät riitä yksinään selvittämään tilannetta tarkalleen. ”Monet rakennusten romahdukset tai moderniin orjuuteen liittyvät tapaukset ovat tapahtu­ neet tehtaissa, jotka on tarkastettu aikaisemmin”, Triponel huomauttaa. ”Siirrymme kohti uutta auditointijärjestelmää, jossa perinteisen ”rasti ruutuun” -menetelmän sijaan selvitetään, kuinka tehdä yhteistyötä liikekumppaneiden kanssa, jotta ihmisoikeuksiin liittyviä riskinhallinta­ prosesseja voidaan parantaa.” Myös yhteistyö eri sidosryhmien, samaan viiteryh­ mään kuuluvien yritysten sekä viranomaisten kanssa on tärkeää. Samalla on poistettava tekijät, jotka järjestel­ mällisesti aiheuttavat ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia yrityksille. Triponel myöntää, että useissa yrityksissä toimitus- ketjun läpinäkyvyys ei ole vielä riittävää. Lisää läpinäky­ vyyttä kaivataan esimerkiksi siirto- ja vuokratyövoiman käyttöön sekä ala-arvoisiin ympäristöstandardeihin, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa ihmisille. ”Meillä on edelleen runsaasti tehtävää, mutta on rohkaisevaa nähdä, kuinka yritykset ovat omaksuneet YK:n ohjaavat periaatteet käytännössä.”

VASTUULLISUUS SIJOITUSTOIMINNAN STRATEGIANA Vastuullisuudesta on tulossa yhä tärkeämpi tekijä institutionaalisille sijoittajille. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen kertoo, kuinka se on integroinut vastuullisuuden osaksi sijoitustoimintaansa.

Sijoituspäätöksiä tehdessään Ilmarinen huomioi taloudellisten näkökohtien lisäksi myös ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallinnon (ESG) näkö- kulmat. ”Ilmarisen sijoituspäätöksiä ohjaa kolme vastuullisuuden keskeistä peri- aatetta, jotka ovat kansainvälisten normien kunnioittaminen, aktiivinen omistajuus sekä vastuullisuusanalyysin integrointi sijoituspäätöksiä tehtäessä”, kertoo Ilmarisen vastuullisen sijoitta­

Lähde: UPM:n Toimintaohje

24 | BIOFORE

3/2016  | 25

TEKSTI MATTI REMES   KUVAT TUOMAS UUSHEIMO

H yvä esimerkki on UPM:n Rauman-tehdas, jossa toimiva yhteistyö jäte­ vesien puhdistuksessa vähentää merkittävästi Itämereen päätyvien ravinteidenmäärää. UPMon käsitellyt kaupungin jätevedet yhdessä metsäteollisuuden jätevesien kanssa vuodesta 2002 lähtien. UPM:n Paper ENAn (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) ympäristö- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Rissanen sanoo, että biologisessa puhdistuksessa koostumukseltaan erilaiset jätevedet täydentävät erinomaisesti toisiaan. ”Kaupungin jätevedessä on runsaasti ravinteita, joita yhdyskunnan jätevedenpuhdistamolla pyritään poistamaan. Metsäteollisuuden jätevesissä ravinteita ei ole sen sijaan tarpeeksi orgaanisen kuorman poista­ miseksi, minkä vuoksi niitä on lisättävä puhdistusprosessiin”, Rissanen toteaa. Yhteispuhdistuksen ansiosta neitseellisiä ravinteita ei enää tarvita. Tarvittaessa voidaan lisätä muita kierrätysravinteita.

RAVINTEIDEN KIERRÄTYS vähentää Itämeren kuormitusta

Lähes kaikki ravinteet talteen Ravinteiden entistä parempi talteenotto ja kierrätys vähentävät suoraan ympäröivien vesistöjen kuormitusta. ”Yhteispuhdistamossa yhdyskunnan jätevesien sisältämät typpi ja fosforiravinteet voidaan hyödyntää lähes sataprosenttisesti, eivätkä ne pääse enää rehevöittämään vesistöjä.” Jätevesien hukkalämpö käytetään puhdistamolietteen kuivaukseen. Liete puolestaan hyödynnetään energian ja Rauman kaupungin kaukolämmön tuotannossa. Myös syntyvä tuhka käytetään hyödyksi esimerkiksi maanrakennuksessa. Rissanen huomauttaa, että yhteispuhdistus säästää myös kustannuksia. Ilman yhteistyötä Rauman kaupunki olisi joutunut investoimaan lisää oman jätevesi­ puhdistamon typenpoistoon.

UPM sitoutuu Itämeren suojeluun Rissasenmukaan kierrätysravinteet ovat hyvä esimerkki toimivasta kiertotaloudesta, jossa luonnosta otettuja raaka-aineita pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään. ”Esimerkiksi fosfori on ehtyvä luonnonvara, jota ei löydy loputtomiin maaperästä. Rauman esimerkki osoittaa, että kierrätysravinteisiin onmahdollista siirtyä myös muissa tuotantolaitoksissa.” UPMkartoittaa parhaillaan muiden tehtaiden lähialueilta mahdollisia lähteitä, joista saisi jäteveden puhdistuksessa tarvittavia ravinteita. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi muun teollisuuden tai biokaasulaitosten sivuvirrat tai jätevedet. UPM:n tavoitteena on siirtyä käyttämään kierrätysravinteita yhtiön kaikissa jätevesien käsittelylaitoksissa vuoteen 2030mennessä.

Tavoite sisältyy UPM:n sitoumuk­ seen, jonka yhtiö on tehnyt Itämeren hyvinvointia edistävälle Baltic Sea Action Groupille (BSAG). Järjestön keskeinen toimintatapa on kerätä sitoumuksia, joissa yritys tai organisaatio sitoutuu konkreetti- siin toimiin Itämeren tilan paranta- miseksi. UPMon tukenut jo pitkään BSAG:n toimintaa lahjoituksilla ja sitoumuksilla. Vastuullinen vedenkäyttö onmyös osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa. Se keskittyy kumppa- neiden kanssa toteutettaviin hank- keisiin, jotka ovat merkityksellisiä UPM:n vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa. ”Haluamme korostaa vesivarojen ja kestävän vedenkäytönmerkitystä kaikkialla maailmassa”, Rissanen painottaa. 

UPM:n kestävän vedenkäytön periaatteisiin kuuluu, että yhtiön toiminnan vaikutukset paikallisiin vesistöihin pyritään minimoimaan.

UPM Rauman tehtaan toimiva yhteistyö jätevesien puhdistuksessa vähentää merkittävästi Itämereen päätyvien ravinteiden määrää.

26 | BIOFORE

3/2016  | 27

Made with FlippingBook Online newsletter