UPM Vuosikertomus 2019

Osakkeita koskevat tiedot

Omistus omistajaryhmittäin 31.12., %

2019

2018

2017

2016

2015

Yritykset

2,3 3,0 5,7 4,6

2,1 2,9 6,8 4,4

2,1 2,4 5,1 4,8

2,2 3,1 5,8 4,8

2,3 3,4 6,0 5,0

Rahoitus- ja vakuutuslaitokset

Julkisyhteisöt

Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt

Osakkeet

Hallitukselle myönnetyt valtuudet 4.4.2019 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päät- tämään enintään 50 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 4.4.2019 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antami- sesta siinä suhteessa kuin osakkeenomistajat ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla. Hallitus voi päättää myös maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen. Hallitus voi antaa uusia osakkeita ja luovuttaa yhtiön hallussa olevia vanhoja osakkeita yhteensä enintään 25 000 000 kappaletta sisältäen ne osakkeet, jotka voidaan antaa erityisten oikeuksien nojalla. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Edellä mainittujen lisäksi hallituksella ei ole muita voimassa olevia osakeantivaltuuksia eikä vaihtovelkakirjalainan tai optio-oikeuksien liikkeeseenlaskuvaltuuksia.

Kotitaloudet

15,2 69,1

15,0 68,7

15,1 70,5

15,3 68,8

15,8 67,5

Ulkomaiset omistajat

Yhtiöllä on yksi osakesarja. Jokainen osake oikeuttaa yhteen ääneen UPM:n yhtiökokouksissa. Kaupparekisteriin merkitty osakkeiden kokonaismäärä 31.12.2019 oli 533 735 699. Antivaltuutuksen johdosta osakkeiden lukumäärä voi nousta enimmillään 558 735 699 osakkeeseen. 31.12.2019 yhtiön hallussa oli 411 653 omaa osaketta, mikä oli noin 0,08 % yhtiön osakkeista ja äänimäärästä. Yhtiön osakkeisiin ei liity erityisehtoja. Vuonna 2019 UPM:n osakkeiden vaihto NASDAQ Helsingin pörssissä oli yhteensä 9 695 (9 980) miljoonaa euroa. Tämä on arviolta yli 50 % kaikista UPM:n osakkeilla tehdyistä kaupoista. Osakkeen ylin noteeraus oli 31,49 euroa joulukuussa ja alin 21,10 euroa heinäkuussa. UPM:n osaketalletustodistuksilla (American Depositary Share, ADS) käytiin alkuvuodesta kauppaa Yhdysvaltain over-the-counter- markkinoilla (OTC). Kyseinen American Depository Receipt -ohjelma (ADR-ohjelma) päättyi 30.8.2019.

100,0

100,0

100,0

100,0

100,0

Yhteensä

Osakeomistuksen jakauma 31.12.2019

%-OSUUS OMISTAJISTA

OSAKEMÄÄRÄ MILJ. KPL

%-OSUUS OSAKKEISTA

OSAKKEITA KPL

OMISTAJIA

1 – 100

33 641 50 267 15 479 1 222

33,40 49,90 15,37

1,7

0,3 3,7 7,8 5,6

101 – 1 000

20,0 41,8 30,1 76,5 170,1 363,6

1 001 – 10 000 10 001 – 100 000

1,21 0,13

100 001 – Yhteensä

127

14,3 31,9 68,1

100 736

100,00

Hallintarekisteröity

Arvo-osuuksiksi rekisteröimättä

0,0

Yhteensä 100,0 Arvopaperimarkkinalain mukaan osakkeenomistajalla on velvollisuus ilmoittaa omistusosuuksiensa muutoksista jos omistusosuus saavuttaa tai ylittää 5, 10, 15, 20, 25, 30, 50 tai 66,7 (2/3) prosenttia yhtiön äänimäärästä tai osakkeiden lukumäärästä taikka vähenee alle 5, 10, 15, 20, 25, 30, 50 tai 66,7 (2/3) prosentin yhtiön äänimäärästä tai osakkeiden lukumäärästä. Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukaiset ilmoitukset löytyvät UPM:n internetsivuilta upm.fi/sijoittajat. 533,7

Osakkeiden määrän muutokset

2019

2018

2017

2016

2015

Osakkeiden määrä 1.1. Osakkeiden määrä 31.12.

533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699 533 735 699

Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2019

OSAKEMÄÄRÄ OMISTUSOSUUS %

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma IImarinen Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELO

10 085 370 8 715 000 3 660 262 3 500 000 2 877 070 2 439 163 1 696 360 1 603 717 1 603 690 1 533 747 368 905 523 127 115 797 533 735 699

1,89 1,63 0,69 0,66 0,54 0,46 0,32 0,30 0,30 0,29 69,12 23,82

Valtion Eläkerahasto

Svenska Litteratursällskapet i Finland RF

Sveitsin keskuspankki

Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Kansaneläkelaitos / Eläkevastuurahasto

OP-Suomi sijoitusrahasto

Hallintarekisteröidyt ja rekisteröidyt ulkomaiset omistajat

Muut

100,00

Yhteensä

140

141

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

SISÄLLYS

TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Made with FlippingBook - Online magazine maker