UPM Vuosikertomus 2019
4.1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Maksupohjaiset järjestelyt Maksupohjaisissa järjestelyissä maksut suoritetaan vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen konsernilla ei ole enää muita maksuvelvoitteita. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi sille tilikaudelle, jota veloitus koskee. Muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet Muutamat konsernin yhtiöt ovat järjestäneet eläkeläisilleen tervey- denhuoltoon liittyviä etuuksia sekä muita etuuksia. Terveydenhuol- toon liittyvän etuuden saamisen ehtona on tavallisesti työskentely eläkeikään saakka sekä tietty vähimmäispalvelusaika. Arvioidut järjestelyjen kustannukset jaksotetaan työssäoloajalle käyttäen samaa laskentatapaa, jota sovelletaan etuuspohjaisten eläkejär- jestelyjen laskennassa. Vastuun laskevat yhtiöistä riippumattomat vakuutusmatemaatikot.
MUUT AINEELLISET HYÖDYKKEET
Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt Järjestelyn etuudet riippuvat palkasta ja työsuhteen pituudesta. Riippumattomat vakuutusmatemaatikot tekevät vuosittain laskelmat etuuspohjaisista velvoitteista ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää käyttäen. Etuuspohjaisen velvoitteen nykyarvo määritetään diskonttaamalla arvioidut vastaiset raha- virrat käyttäen yritysten liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen korkoa. Lainat, joiden korkoa käytetään, ovat sen valuutan määräisiä, jossa etuudet maksetaan, ja erään- tyvät samaan aikaan kuin vastaava eläkevelka. Etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä taseeseen kirjattu velka on etuuspohjaisen velvoitteen tilinpäätöspäivän nykyarvo vähennettynä järjestelyyn kuuluvien varojen käyvällä arvolla. Eläkkeistä johtuvat kulut esite- tään tuloslaskelmassa henkilöstökuluina siten, että ne jaksotetaan työntekijöiden palvelusajalle. Vakuutusmatemaattisten oletusten muutokset sekä kokemusperusteisista oikaisuista johtuvat vakuutus- matemaattiset voitot ja tappiot kirjataan muihin laajan tuloksen eriin sillä tilikaudella, jolla ne syntyvät. Aiempaan työsuoritukseen perustuvat menot sekä velvoitteen täyttämisestä johtuvat voitot tai tappiot kirjataan välittömästi, kun ne ovat toteutuneet. 4. Sijoitettu pääoma UPM:n sijoitettu pääoma liittyy lähinnä tuotantolaitoksiin sekä metsä- ja energiavaroihin. UPM investoi kannattaviin kohdennet- tuihin hankkeisiin hyödyntääkseen liiketoimintaportfolionsa kasvu- mahdollisuuksia.
MAA- JA VESIALUEET RAKENNUKSET
KONEET JA KALUSTO
KESKENERÄISET HANKINNAT
MILJ. EUROA 2019 Hankintameno
YHTEENSÄ
796 -35 761
3 522 -2 574
13 579 -11 574
870 -737
235
19 002
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset
— -14 919
948
2 006
134
235
4 083
Kirjanpitoarvo 31.12.
Siirrot vuokrattuihin käyttöomaisuushyödykkeisiin (IFRS 16) 1.1.2019
—
-1
-70
—
—
-71
740
992
2 096
127
159 316
4 115
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
14 — — — — -3 10
7
10 -1
3
351
Vähennykset
-5
—
— — —
-6
Poistot
-72
-303
-17
-392
Arvonalentumiset Siirrot erien välillä
-1
-12
—
-13
22
205
20
-246
—
Siirrot myytävänä oleviksi luokiteltuihin varoihin
-2
-6 15
—
—
-11 40
Muuntoerot
8
1
6
761
948
2 006
134
235
4 083
Kirjanpitoarvo 31.12.
2018 Hankintameno
775 -35 740 724
3 599 -2 606
14 227 -12 060
878 -751 127 130
159
19 638
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset
— -15 452
992
2 167 2 295
159
4 186 4 281
Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.
1 044
88
Lisäykset
7
— —
10 -1
-1 —
270
286
Vähennykset
-13
— —
-15
Poistot
—
-74
-317 168
-17
-408
Siirrot erien välillä
1
15
14
-198
—
Muuntoerot
22
7
12
1
-1
41
740
992
2 167
127
159
4 186
Kirjanpitoarvo 31.12.
Investoinnit Vuoden 2019 investoinnit ilman investointeja osakkeisiin olivat 378 (303) miljoonaa euroa. Tammikuussa 2019 UPM ilmoitti investoivansa Kuusankosken vesivoimalan peruskorjaukseen. Kuusankosken voimalan keski- määräisen vuosittaisen tuotannon odotetaan kasvavan nykyisestä 180 GWh:sta 195 GWh:iin. Investointi valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Heinäkuussa 2019 UPM ilmoitti 2,7 miljardin dollarin (USD) investoinnista 2,1 miljoonan tonnin eukalyptussellutehtaan rakenta- miseksi Paso de los Toroksen kaupungin lähelle Uruguayn keskiosissa. Tehdasinvestoinnin lisäksi UPM investoi noin 280 miljoonaa dollaria satamatoimintoihin Montevideossa ja 70 miljoonaa dollaria tehtaan ulkopuolisiin paikallisiin investointeihin, mukaan lukien uuteen asuinalueeseen Paso de los Toroksessa. Tehtaan arvioidaan käynnistyvän vuoden 2022 toisella puoliskolla. Lokakuussa 2019 UPM ilmoitti 95 miljoonan euron investoinnista lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitokseen (CHP) UPM Nordlandin paperitehtaalle Saksaan. Laitos on tarkoitus kytkeä sähköverkkoon vuoden 2022 kolmannella vuosineljänneksellä. Investointi tuo yli 10 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt vuodesta 2023 alkaen. Investoinnin arvioidaan pienentävän UPM:n CO 2 -jalanjälkeä 300 000 tonnilla. Huhtikuussa 2018 UPM ilmoitti uudistavansa paperikone 2:n Nordlandin tehtaalla Dörpenissä, Saksassa, ja muuntavansa sen hienopaperituotannosta glassiinipapereiden tuotantoon. Koneeseen asennetaan uusi viimeistely-yksikkö. Tuotanto käynnistyy vuoden 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kapasiteetti uudistuksen jälkeen on 110 000 tonnia glassiinia vuodessa. Nordlandin kokonais investointi on 124 miljoonaa euroa. Huhtikuussa 2018 UPM ilmoitti suunnitelmasta lisätä irroke- papereiden tuotantokapasiteettia UPM Changshun tehtaalla Kiinassa.
Kun paperikone 3:lle asennettava toinen superkalanteri on käytössä, tehtaan glassiinipaperin kapasiteetti nousee yli 40 000 tonnilla vuodessa. Investointi valmistui vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä. Changshun investoinnin kokonaiskustannus on 34 miljoonaa euroa. Lokakuussa 2017 UPM ilmoitti suunnitelmasta laajentaa Chudovon vaneritehdasta Venäjällä. Investointi on lisännyt tehtaan tuotantokapasiteettia 45 000 kuutiometrillä 155 000 kuutiometriin vuodessa sekä laajentanut tehtaan tuotevalikoimaa. Tehdasalueelle rakennettiin myös uusi biolämpövoimala. Investoinnin kokonaisarvo on 50 miljoonaa euroa, ja se valmistui vuoden 2019 kolmannen neljänneksen lopussa. Aktivoidut vieraan pääoman menot Vuonna 2019, pitkäaikaiseen omaisuuteen aktivoidut vieraan pääoman menot olivat 4 (2) miljoonaa euroa. Aktivoiduista vieraan pääoman menoista kirjatut poistot olivat 3 (3) miljoonaa euroa, ja käytetty keskikorko oli 7,19 (7,92) %, joka vastaa projektien rahoittamisesta johtuvia keskimääräisiä kustannuksia. Vuonna 2019 aktivoidut vieraan pääoman menot liittyivät pääasiassa Chudovon vaneritehtaan laajennukseen.
Sijoitettu pääoma
2019
2018
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Vuokratut käyttöomaisuushyödykkeet
4 083
4 186
590
—
Metsävarat
2 097 2 145
1 945 2 159
Energiaosakkeet
Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet
564
531
Käyttöpääoma
1 451
1 800
Varaukset
-144 -721
-126 -640 888
Etuuspohjaiset eläkevarat ja -velat, netto
Rahavarat
1 536
Muut varat ja velat
7
-29
Laskennalliset verosaamiset ja -velat, netto Myytävänä oleviksi luokitellut varat
-153
-138
18
—
11 474 10 575
Yhteensä
Investointisitoumukset 31.12.
MILJ. EUROA
2019 2018
CHP voimalaitos / Saksa Uusi sellutehdas / Uruguay
95
— —
2 684
Peruskorjaus ja uudenaikaistaminen / Kuusankosken vesivoimalaitos
19 15
—
Paperikoneen muutostyöt / Nordlandin paperitehdas Kapasiteetin lisäys / Changshun paperitehdas Kapasiteetin lisäys / Chudovon vaneritehdas
81 25
4 1
8
168
169
UPM VUOSIKERTOMUS 2019
UPM VUOSIKERTOMUS 2019
SISÄLLYS
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS
Made with FlippingBook - Online magazine maker