UPM Vuosikertomus 2019

Rahoitusvarat ja -velat ryhmittäin 31.12.2018

5.3 Rahoitusvarat ja -velat ryhmittäin Taseeseen merkityt rahoitusvarat ja -velat koostuvat rahavaroista, lainasaamisista ja muista saamisista, arvopaperisijoituksista, myyntisaamisista, ostoveloista, lainoista, käytössä olevista luotto- limiiteistä ja johdannaisista. Rahoitusvarojen luokittelu eri arvostusryhmiin tehdään hankin- nan yhteydessä ja riippuu erän sopimukseen perustuvista raha- virtaominaisuuksista sekä konsernin rahoitusvarojen hallinnoinnissa

KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVAT

OMAN PÄÄOMAN EHTOISET KÄYPÄÄN ARVOON MUUN LAAJAN TULOKSEN KAUTTA KIRJATTAVAT

SUOJAUS- LASKENNASSA OLEVAT JOHDANNAISET

JAKSOTETTUUN HANKINTAMENOON ARVOSTETTAVAT RAHOITUSVARAT JA -VELAT

käytettävästä liiketoimintamallista. Luokittelupäätös tehdään hankintapäivänä erikseen jokaiselle rahoitusvarojen erälle. Rahoitusvarat ja -velat vähennetään toisistaan ja taseessa esitetään nettomäärä silloin, kun kirjattujen määrien vähentämiseen toisistaan on laillisesti täytäntöön pantavissa oleva oikeus kaikissa tilanteissa ja suoritus aiotaan toteuttaa nettomääräisesti tai omaisuuserä aiotaan realisoida ja velka suorittaa samanaikaisesti.

MILJ. EUROA

YHTEENSÄ

Energiaosakkeet

2 159

— 2 159

Muut pitkäaikaiset rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset

— — — —

— — — — — — — —

15

15

Johdannaiset

163 163

163 178

15

Myyntisaamiset ja muut saamiset Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset

1 833

1 833

Rahoitusvarat ja -velat ryhmittäin 31.12.2019

8

8

Johdannaiset

16 16

83 83

99

KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVAT

OMAN PÄÄOMAN EHTOISET KÄYPÄÄN ARVOON MUUN LAAJAN TULOKSEN KAUTTA KIRJATTAVAT

SUOJAUS- LASKENNASSA OLEVAT JOHDANNAISET

JAKSOTETTUUN HANKINTAMENOON ARVOSTETTAVAT RAHOITUSVARAT JA -VELAT

8

107 888

Rahavarat

888

MILJ. EUROA

YHTEENSÄ

16

2 159

246

2 745

5 166

Rahoitusvarat yhteensä Pitkäaikaiset korolliset velat Korolliset velat

Energiaosakkeet

2 145

2 145

Muut pitkäaikaiset rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset

— —

— —

— —

753 753

753 753

— — — — — 17 17 — 17

— — — — — — — —

15

15

Johdannaiset

155 155

155 170

Muut pitkäaikaiset rahoitusvelat Muut velat 1)

15

— — —

— — — — — — — — — —

100

100

Myyntisaamiset ja muut saamiset Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset

1 576

1 576

Johdannaiset

1 1

1

100

101

8

8

Lyhytaikaiset korolliset velat Korolliset velat

Johdannaiset

34 34

51 59

— — — —

22

22

8

Johdannaiset

3 3

3

Rahavarat

1 536 3 135

1 536 5 487

22

25

2 145

189

Rahoitusvarat yhteensä Pitkäaikaiset korolliset velat Korolliset velat

Ostovelat ja muut velat

1 881

1 881

Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat Johdannaiset

— —

— —

— —

1 195 1 195

1 195 1 195

8 8

70 70 71

— —

78 78

Muut pitkäaikaiset rahoitusvelat Muut velat 1)

10

2 756

2 838

Rahoitusvelat yhteensä

— — —

— — — — — — — — — —

— — — — — — —

83

83

1) Muodostuu pääasiassa saaduista ennakkomaksuista ja lunastusvelvoitteisesta velasta, jonka ei arvioida erääntyvän 12 kuukauden kuluessa.

Johdannaiset

83

83

Lyhytaikaiset korolliset velat Korolliset velat

Rahoitusvarojen ja rahoitusvelkojen kirjanpitoarvot ovat lähellä niiden käypiä arvoja pitkäaikaisia lainoja lukuun ottamatta. Pitkäaikaisten lainojen käypä arvo oli vuoden 2019 lopussa 1 186 (750) miljoonaa euroa. Pörssinoteerattujen joukkovelkakirjojen käypä arvo perustuu noteerattuun markkina-arvoon 31.12.2019. Kaikki vuoden 2019 lopussa omistetut joukkovelkakirjat olivat pörssinoteerattuja. Muiden pitkäaikaisten lainojen käyvät arvot perustuvat arvioitujen tulevien maksujen markkinakorolla diskontattuun nykyarvoon ja ne kuuluvat käypien arvojen määrittämisen hierarkiassa tasolle 2.

101

101

Johdannaiset

3 3

3

101

104

Ostovelat ja muut velat

1 654

1 654

Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat Johdannaiset

4 4 7

28 28 28

— —

33 33

Lisätietoja nettovelasta ja joukkovelkakirjalainoista löytyy » liitetiedosta 5.2 Nettovelka.

3 033

3 069

Rahoitusvelat yhteensä

Rahoitusvarojen ja -velkojen käypien arvojen määrittämisen hierarkia

1) Muodostuu pääasiassa saaduista ennakkomaksuista ja lunastusvelvoitteisesta velasta, jonka ei arvioida erääntyvän 12 kuukauden kuluessa.

MILJ. EUROA

2019 2018 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Yhteensä Taso 1 Taso 2 Taso 3 Yhteensä

Rahoitusvarat Suojauslaskennan ulkopuolella olevat johdannaiset

— 17

— 17 — 189

— 16

— 16 — 246

Suojauslaskennassa olevat johdannaiset

23

166

106

140

Energiaosakkeet

— 2 145 2 145 183 2 145 2 351

— 2 159 2 159 156 2 159 2 421

23

106

Yhteensä

Rahoitusvelat Suojauslaskennan ulkopuolella olevat johdannaiset

7

7

— 10

— 10 — 71 — 81

Suojauslaskennassa olevat johdannaiset

7 7

22 29

— 28 — 36

15 15

56 66

Yhteensä

Tasojen välillä ei ollut siirtoja vuonna 2019 ja 2018.

184

185

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

SISÄLLYS

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS

Made with FlippingBook - Online magazine maker