UPM Vuosikertomus 2019

Tilintarkastuskertomus

OLENNAISUUS Konsernitilinpäätökselle määritetty olennaisuus Olennaisuuden määrittämisessä käytetty vertailukohde

60 miljoonaa euroa (edellinen vuosi 60 miljoonaa euroa).

UPM-Kymmene Oyj:n yhtiökokoukselle

Noin 5 % keskimääräisestä tuloksesta ennen veroja kolmen viimeisen vuoden ajalta.

Perustelut vertailukohteen valinnalle Valitsimme olennaisuuden määrittämisen vertailukohteeksi tuloksen ennen veroja, koska käsityksemme mukaan tilin- päätöksen lukijat käyttävät yleisimmin sitä arvioidessaan konsernin suoriutumista. Lisäksi tulos ennen veroja on yleisesti hyväksytty vertailukohde. Valitsimme sovellettavaksi prosenttiosuudeksi noin 5 %, joka on tilintarkastusstandardeissa yleisesti hyväksyttyjen määrällisten rajojen puitteissa.

Tilinpäätöksen tilintarkastus

Lausunto

Lausunnon perustelut Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa » Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa . Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perus- taksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastus- evidenssiä. Riippumattomuus Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme. Emoyhtiölle ja konserniyrityksille suorittamamme muut kuin tilin- tarkastuspalvelut ovat parhaan tietomme ja käsityksemme mukaan olleet Suomessa noudatettavien, näitä palveluja koskevien säännösten mukaisia, emmekä ole suorittaneet EU-asetuksen 537/2014 5. artiklan 1-kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä palveluja.

Konsernitilinpäätöksen tarkastuksen laajuuden määrittäminen

Lausuntonamme esitämme, että • konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan konsernin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti • tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Tilintarkastuksen kohde Olemme tilintarkastaneet UPM-Kymmene Oyj:n (y-tunnus 1041090-0) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2019. Tilinpäätös sisältää: • konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot, mukaan lukien yhteenveto merkittävistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista • emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Lausuntomme on ristiriidaton tarkastusvaliokunnalle annetun lisäraportin kanssa.

Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat ovat seikkoja, jotka amma- tillisen harkintamme mukaan ovat olleet merkittävimpiä tarkastuksen kohteena olevan tilikauden tilintarkastuksessa. Nämä seikat on otettu huomioon tilinpäätökseen kokonaisuutena kohdistuneessa tilintarkas- tuksessamme sekä laatiessamme siitä annettavaa lausuntoa, emmekä anna näistä seikoista erillistä lausuntoa. Määritellessämme lähestymistapaamme konsernitilinpäätöksen tilintarkastukselle, päätimme minkä tyyppistä tilintarkastustyötä meidän, konsernin tarkastajina, tai tytäryhtiötarkastajien muista PwC-ketjun yhtiöistä, jotka toimivat meidän ohjeistuksemme alaisina, Tilintarkastuksemme laajuutta määrittäessämme olemme ottaneet huomioon UPM-Kymmene -konsernin rakenteen, toimialan sekä taloudelliseen raportointiin liittyvät prosessit ja kontrollit. Konserni omistaa ja vuokraa metsämaita ja viljelmiä yhteensä 991 hehtaaria Suomessa, USA:ssa sekä Uruguayssa ja näiden arvoksi on tilinpäätöksessä 31.12.2019 määritelty 2 097 miljoonaa euroa. Metsävarat arvostetaan käypään arvoon vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla. Nuoret taimikot ja maa-alueet arvostetaan hankintamenon mukaisesti. Käypä arvo määritetään diskontattujen tulevaisuudessa odotettavissa olevien rahavirtojen perusteella sillä toimivat markkinat puuttuvat. Laskelmien merkittävimmät osatekijät ovat arvioidut puuston kasvu ja kantohinnat sekä käytetyt diskonttokorot. Keskityimme tähän erään, koska arvot ovat merkittäviä, arvostusprosessi on arvionvarainen sekä monimutkainen ja tämä perustuu oletuksiin joihin vai- kuttavat odotukset tulevaisuuden markkina tai taloudellisesta olosuhteista. Energiaosakkeiden arvo 31.12.2019 oli yhteensä 2 145 miljoonaa euroa. Energiaosakkeet ovat listaamattomia oman pääoman ehtoisia sijoituksia. Osakkeet arvostetaan käypään arvoon veroilla vähennettynä muiden laajan tuloksen erien kautta. Käypä arvo määritetään diskontattujen rahavirtojen perusteella. Merkittävimmät olettamat laskelmassa ovat sähkön tulevaisuuden hinnankehitys, yleinen hintakehitys, diskonttokorot sekä Olkiluoto 3 ydin- voimalaitoksen käyttöönoton aikataulu. Keskityimme tähän erään, koska arvot ovat merkittäviä, arvostusprosessi on arvionvarainen sekä monimutkainen ja tämä perustuu oletuksiin joihin vaikuttavat odotukset tulevaisuuden markkina- tai taloudellisesta olosuhteista. Energiaosakkeiden arvostus Konsernitilinpäätöksen » liitetieto 4.3 Energiaosakkeet KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN TILINTARKASTUKSEN KANNALTA KESKEINEN SEIKKA Metsävarojen arvostus Konsernitilinpäätöksen » liitetieto 4.2 Metsävarat.

tulee suorittaa eri tytäryhtiöissä. Konserniyhtiöissä, joita pidimme merkittävinä joko yksittäisen taloudellisen merkittävyytensä tai niiden erityisluonteen takia, suoritettiin tilintarkastus. Nämä tilintarkastukset kattoivat valtaosan konsernin liikevaihdosta, varoista ja veloista. Muiden konserniyhtiöiden osalta suoritettiin tiettyjä erityisiä tarkastustoimenpiteitä tai analyyttisiä tarkastustoimenpiteitä.

Otamme kaikissa tilintarkastuksissamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän sisältyy arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.

MITEN SEIKKAA ON KÄSITELTY TILIINTARKASTUKSESSA Testatessamme metsävarojen arvostusta yhteistyössä arvostusasiantuntijoidemme kanssa, me:

• Arvioimme johdon arvostuksessa käyttämää metodologiaa; • Testasimme arvostuksessa käytetyn mallin matemaattista oikeellisuutta; • Arvioimme laskelmissa käytettyä diskonttokorkoa; • Arvioimmelaskelmissa käytettyjä muita olennaisia olettamia; • Validoimme olennaiset arvostuslaskelmissa käytetyt lähtötiedot, kuten kantohinnat, myyntihinnan kehitysennusteet, kuluttajahintaindeksin sekä inflaation.

Tarkastuksen yleinen lähestymistapa YHTEENVETO Olennaisuus

Konsernitilinpäätökselle määritetty olennaisuus: 60 miljoonaa euroa, joka on noin 5 % keskimääräisestä tuloksesta ennen veroja kolmen viimeisen vuoden ajalta. Konsernitarkastukseen sisältyi kaikki merkittävät konserniyhtiöt, sekä lisäksi osa pienemmistä konserniyhtiöistä Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa kattaen valtaosan konsernin liikevaihdosta, varoista ja veloista.

Tarkastuksen laajuus

Keskeiset seikat

Metsävarojen arvostus Energiaosakkeiden arvostus Laskennallisten verosaamisten hyödynnettävyys

Testatessamme energiaosakkeiden arvostusta yhteistyössä arvostusasiantuntijoidemme kanssa, me: • Arvioimme johdon arvostuksessa käyttämää metodologiaa; • Testasimme energiaosakkeiden arvostuksessa käytetyn mallin matemaattista oikeellisuutta; • Arvioimme laskelmissa käytettyä diskonttokorkoa; • Arvioimme laskelmissa käytettyjä muita olennaisia olettamia; • Validoimme arvostuslaskelmissa käytetyn Olkiluoto 3 ydinvoimalaitoksen käyttöönottoaikataulun viimeisimpään saatavissa olevaan informaatioon; • Validoimme olennaiset, arvostuslaskelmissa käytetyt lähtötiedot, kuten tuotantokustannukset ja volyymit, UPM:n omistusosuudet, inflaation, verokannat sekä nettovelat.

Olennaisuus Tarkastuksemme suunnitteluun ja suorittamiseen on vaikuttanut soveltamamme olennaisuus. Tilintarkastuksen tavoitteena on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä koko- naisuutena olennaista virheellisyyttä. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä. Niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voitaisiin kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Perustuen ammatilliseen harkintaamme määritimme olennaisuu- teen liittyen tiettyjä kvantitatiivisia raja-arvoja, kuten alla olevassa taulukossa kuvatun konsernitilinpäätökselle määritetyn olennaisuu- den. Nämä raja-arvot yhdessä kvalitatiivisten tekijöiden kanssa auttoivat meitä määrittämään tarkastuksen kokonaislaajuuden ja yksittäisten tilintarkastustoimenpiteiden luonteen, ajoituksen ja laajuuden sekä arvioimaan virheellisyyksien vaikutusta tilinpää- tökseen kokonaisuutena.

Osana tilintarkastuksen suunnittelua olemme määrittäneet olennai- suuden ja arvioineet riskiä siitä, että tilinpäätöksessä on olennainen virheellisyys. Erityisesti olemme arvioineet alueita, joiden osalta johto on tehnyt subjektiivisia arvioita. Tällaisia ovat esimerkiksi merkittävät kirjanpidolliset arviot, joihin liittyy oletuksia ja tulevien tapahtumien arviointia.

Laskennallisten verosaamisten hyödynnettävyys Konsernitilinpäätöksen » liitetieto 7.2 Laskennalliset verot

Konserni on kirjannut laskennallista verosaamista 182 miljoonaa euroa vahvistetuista tappioista, josta suurin osa liittyy Saksan tytäryhtiöihin. Saksassa verotuksessa vahvistetut tappiot eivät vanhene. Keskityimme tähän erään, koska vahvistettujen tappioiden kirjaaminen perustuu laajalti johdon arvioon tulevaisuudessa kerrytettävien voittojen todennäköisyydestä sekä riittävyydestä.

Arvioimme tukeeko Saksan yhtiöiden historiallinen tuloksentekokyky laskennal- lisen verosaamisen kirjaamista. Saksan veroyhtymän viimeaikaisesta positiivi- sestä tuloshistoriasta huolimatta, arvioimme myös tukeeko johdon tekemä arvio tulevaisuuden kannattavuudesta laskennallisen verosaamisen hyödynnet- tävyyttä.

Emoyhtiön tilinpäätöksen osalta ei ole sellaisia tilintarkastuksen kannalta keskeisiä seikkoja, joista olisi viestittävä kertomuksessamme. Konsernitilinpäätöksen tai emoyhtiön tilinpäätöksen osalta ei ole EU-asetuksen 537/2014 10. artiklan 2 c -kohdassa tarkoitettuja merkittäviä olennaisen virheellisyyden riskejä.

210

211

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

SISÄLLYS

TILINPÄÄTÖS

TILINTARKASTUSKERTOMUS

TILINTARKASTUSKERTOMUS

Made with FlippingBook - Online magazine maker