UPM Vuosikertomus 2019

Toiminnot

MERKITYS • Yhtiön hyvä taloudellinen tulos tarkoittaa myös suurempia verotuloja • UPM on vahvasti sitoutunut taloudellisen tuloksen ja sosiaalisen vastuun jatkuvaan parantamiseen • UPM:n liiketoiminnoilla ja niiden tuottamilla verotuloilla on merkittävä rooli yhteiskunnallisessa kehityksessä TOIMINTATAPAMME • UPM:n veropolitiikka kuvaa yhtiön verotusta koskevat pääperiaatteet ja ohjeet. Ne perustuvat UPM:n Toimintaohjeen (Code of Conduct) asettamiin periaatteisiin ja vaatimuksiin • Verot maksetaan paikallisten vero­ säädösten ja -määräysten mukaisesti • UPM maksaa yhteisöveroa maissa, joissa lisäarvo luodaan ja tehdään siitä syntyvää tulosta taa alempi, 6,9 euroa/MWh. Muun kuin teollisuustuotannossa käytetyn sähkön verokanta on 22,4 euroa/MWh. Lisäksi energiaintensiivisessä teollisuudessa toimivat yritykset saavat erillisen hake- muksen perusteella osan maksamistaan energiaveroista jälkikäteen palautuksina takaisin, mikäli maksettu määrä ylittää yrityksen jalostusarvon perusteella mää- räytyvän raja-arvon. Vuonna 2019 UPM:lle tällaisina palautuksina (vuonna 2018 maksetuista energiaveroista) maksettu summa oli noin 74 % yhtiön maksamista energiaveroista. VTT:n julkaiseman rapor- tin mukaan tämä on tyypillinen palautus- taso paperia ja paperituotteita valmistaval- le yritykselle. Itävallassa voidaan myös hakea saman- kaltaista jälkikäteen maksettavaa veronpa- lautusta, kun taas Isossa-Britanniassa ja Ranskassa voidaan vaatimukset täyttäville energiaintensiivisen teollisuuden toimi- joille myöntää etukäteen alennettu vero- kanta. Saksassa yritykset voivat hakea eräitä energiaveron huojennuksia etukä- teen ja joitakin taas jälkikäteen, mikäli yritys täyttää verohuojennusten saamisel- le asetetut vaatimukset. UPM hyötyy myös joistakin uusiutuvan energian tuotantoon liittyvistä tukijärjes- telmistä ja syöttötariffeista, kuten EEG:n (uusiutuvan energian laki Erneuerbare Energien Gesetz) mukainen kompensaatio energiaintensiiviselle teollisuudelle Sak- sassa ja metsähakkeen tuotantotuki Suo- messa.

UPM:N ARVONLUONTI TUOTTAA VEROTULOJA

UPM:n efektiivinen verokanta vuonna 2019 oli 17,9 % (18,6 %) ja verokanta mak- setuista veroista laskettuna 13,5 % (13,7 %). Vastaavat vuonna 2019 raportoidut yhtei- söverot olivat 234 miljoonaa euroa (342) ja vuonna 2019 maksetut yhteisöverot 176 miljoonaa euroa (252). Tuloksen lisäksi myös useista UPM:n tuotantopanoksista ja tuotteista kannetaan veroja, jotka UPM joko maksaa itse (kuten energiaverot ja kiinteistöverot) tai kerää ja tilittää edel- leen (kuten ALV, ennakonpidätykset ja so- siaaliturvamaksut). Alla olevassa taulukossa on ilmoitettu UPM:n maksamat yhteisöverot ja kiin- teistöverot maittain. Yhtiö- ja liiketoi- mintarakenteeseensa perustuen UPM maksaa yhteisöveroja pääosin maissa, joissa yhtiöllä on tuotannollista toimin- taa ja joissa innovaatioita kehitetään. UPM noudattaa markkinaehtoperiaatet- ta liiketoimissaan konserniyhtiöiden välillä.

Uruguayn hallitus on myöntänyt mo- nille kotimaisille ja ulkomaisille inves- tointeja tekeville yrityksille luvan erityis- talousalueella toimimiseen. UPM:n sellu- tehtaalle on myönnetty lupa toimia eri- tyistalousalueella, minkä vuoksi verot Uruguayssa koostuvat pääasiassa kiinteis- tö- tai varallisuusveroista ja vuotuisista veronluonteisista maksuista valtiolle erityistalousalueen kehittämiseksi. Myös Uruguayn uusi sellutehdas rakennetaan samanlaiselle erityistalousalueelle. Kiinassa UPM luokitellaan hienopape- rintuotantonsa johdosta high-tech-yrityk- seksi, johon sovelletaan alempaa 15 %:n yhteisöverokantaa. UPMmaksaa Kiinassa lisäksi osinkojen lähdeveroja. Niissä maissa, joissa UPM:n yhtiöt käyttävät kuluvan vuoden verovelan kattamiseen edellisten vuosien verotuksellisia tappioi- ta, kuten esimerkiksi Saksassa, UPM on maksanut yhteisöveroja vain rajallisesti tai ei lainkaan.

neista on peräisin uusiutuvista lähteistä. UPM:n tuottama sähkö on sähköverotuk- sen alaista riippumatta siitä, mitä energi- anlähteitä sen tuottamiseen on käytetty. Uusiutuva UPMBioVerno -diesel ja nafta valmistetaan sellun tuotannon täh- teenä syntyvästä raakamäntyöljystä, ja myös niistä kannetaan energiaveroa. UPM BioVernon kaltaisten uusiutuvista ja kestä- vistä raaka-aineista tuotettujen liikenteen polttoaineiden energiaverotus on kevyem- pää kuin fossiilisten polttoaineiden. UPM on erityisesti paperintuotantonsa osalta myös merkittävä energiankuluttaja. Pääosasta tuotantoprosesseissa käytettä- västä energiasta kannetaan energiaveroja, joskin verokanta vaihtelee käyttötarkoi- tuksen mukaan, ja tietyissä tapauksissa polttoaineet ovat verottomia. UPM:n polttoaineista maksama energiavero on merkittävä osa logistiikka- kustannuksia erityisesti maantiekuljetus- ten osalta. Energiaverojen kompensointi globaalin kustannuskilpailukyvyn säilyttämiseksi EU:ssa energiaverolainsäädäntö antaa jä- senmaille mahdollisuuden kompensoida energiaintensiiviseksi katsotusta teolli- suustuotannosta tai muusta toiminnasta maksettuja energiaveroja tai soveltaa näi- den käyttämään energiaan alempia vero- kantoja. Monissa keskeisissä UPM:n tuo- tantolaitosten sijaintimaissa, kuten Suo- messa ja Saksassa, sovelletaan tällaisia ve- rohuojennuksia, koska energiaverotus on kiristynyt merkittävästi viime vuosina. Suomessa teollisuustuotannossa käyte- tyn sähkön verokanta on yleistä verokan- Raaka-aineiden ja muiden tuotanto­ panosten verotus

Veropolitiikkansa mukaisesti UPM valitsee yhtiöidensä sijainnin liiketoimin- nallisin perustein. UPM ei ole investoinut tuotanto- tai palvelutoimintaan alueilla, jotka Euroopan unionin neuvosto on määritellyt yhteistyöhaluttomiksi vero- alueiksi, tai vastaavilla salassapitokäytän- töä noudattavilla alueilla. UPM:n tytäryri- tykset ja yhteiset toiminnot sekä niiden rekisteröintimaat on lueteltu sivulla 198–199. Suomessa UPM:llä on merkittävää tuotannollista toimintaa kaikilla kuudella liiketoiminta-alueella sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa. Näistä syistä UPM on yksi suurimmista veronmaksajista Suo- messa. Vuonna 2019 UPM:n yhteisövero- kertymän Suomessa arvioidaan olevan 137 (200) miljoonaa euroa, josta tytäryhtiöt ilmoittavat ja maksavat noin 94 (80) miljoonaa euroa. UPM-Kymmene Oyj ilmoittaa ja maksaa loput noin 43 (120) miljoonaa euroa.

Verovelvoitteiden noudattaminen UPM:n veropolitiikan toteutumista tuke- vat sisäiset ohjeistukset, parhaiden käy- täntöjen vertailuanalyysit ja sisäinen val- vonta. UPM:n veroasioista vastaa yhtiön oma verofunktio, mitä täydennetään ulko- puolisilla veropalveluilla mm. paikallisten veroraportointi- ja veroilmoituskäytäntö- jen noudattamisen varmistamiseksi. Hallituksen tarkastusvaliokunta vastaa veroriskien hallinnasta osana UPM:n riskinhallintaprosesseja. UPM:n sisäinen valvonta ja riskienhallinta arvioivat vero- riskejä säännöllisesti ja päivittävät valvon- taohjeistoa yhdessä verofunktion kanssa. Asiakkaiden ja toimittajien verokäytäntö- jen tarkastelu kuuluu UPM:n uusiin vasta- puoliriskien hallintaprosesseihin. UPM pyrkii läpinäkyvään ja ennakoivaan yhteis- työhön veroviranomaisten kanssa ja arvos- taa vuoropuhelua muiden verotukseen liittyvien tärkeiden sidosryhmien kanssa. Suomessa UPM on mukana Konsernivero- keskuksen syvennetyssä asiakasyhteis- työssä. Lopputuotteiden verotus Tuloksen lisäksi veroja kannetaan useista UPM:n tuotantopanoksista ja tuotteista. Energiaverotus sisältäen nestemäisten polttoaineiden valmisteverot ja sähkön sekä eräiden muiden polttoaineiden verot on UPM:lle erityisen merkittävä useissa maissa. Energiaverotusta säännellään tarkasti sekä valtiotasolla että EU:n tasolla. Valtaosa UPM:n omasta sähköntuotan- nosta on vesivoimaa tai lämmön ja sähkön yhteistuotantoa tehtailla, jolloin pääosa energiantuotantoon käytetyistä polttoai- Energiaverotus arvoketjun eri vaiheissa

MAKSETUT YHTEISÖVEROT JA KIINTEISTÖVEROT MAITTAIN milj. euroa 2019

UPM:N TUOTTAMA JA JAKAMA TALOUDELLINEN LISÄARVO VUONNA 2019 (MILJ. EUROA) Tuotettu suora taloudellinen lisäarvo Jaettu taloudellinen lisäarvo Toimintakulut

2018

–7 314 –1 214

150

Suomi Saksa

215

Liikevaihto

10 238 Henkilöstön palkat ja korvaukset

17 15

13 13 17

Tuotot omaisuuden myynnistä

14 Maksut lainanantajille

–49

Uruguay

Tuotot sijoituksista

4 Osingonjako

–693 –211

7 6 5 3 2 6

Kiina

Muut tuotot

93 Maksetut konsernin yhteisöverot ja kiinteistöverot

Iso-Britannia

5 5 5 4 6

Ranska Venäjä

Lahjoitukset

–0

Yhteensä

10 349

–9 481

Viro

Taloudellisen arvon ylijäämä 868

UPM:n varat ja investoinnit maittain sivu 158. UPM:n veropolitiikka on osoitteessa upm.fi/hallinnointi.

Muut maat Yhteensä

211

283

UPM:llä on merkittävä taloudellinen vaikutus paikallisyhteisöihin. Yhtiön toiminta tukee paikal- lista, alueellista ja kansallista taloudellista hyvinvointia sekä tuottaa taloudellista hyötyä eri sidosryhmille. Taulukossa esitetyt rahavirrat kuvaavat lisäarvon määrää maailmanlaajuisesti.

78

79

TAPAMME TOIMIA

TAPAMME TOIMIA

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

SISÄLLYS

Made with FlippingBook - Online magazine maker