UPM Vuosikertomus 2019
Toiminnot
CASE
UPM on kehittänyt järjestelmällisesti menetelmiä, joilla voidaan ylläpitää moni- muotoisuutta yhtiön eukalyptusviljelmillä Uruguayssa. Yli kolmasosa yhtiön maista on jätetty luonnontilaan ruohikoiksi, luon- nonmetsiksi, kosteikoiksi, vesistöiksi ja ekologisiksi käytäviksi. Kaikki puu varmennetuista lähteistä Ruuantuotannon kasvava tarve ja puun- käytön lisääntyminen aiheuttavat metsäka- toa. Tämä koskee erityisesti maailman trooppisia alueita, ja se on merkittävä huo- lenaihe koko metsäalalle. UPM on tunnistanut haasteen ja vastaa siihen omalla toiminnallaan ja aktiivisella kansainvälisellä yhteistyöllä. UPM:n puun- hankinta ja metsätalous eivät aiheuta metsäkatoa. Metsäsertifiointi perustuu avoimessa sidosryhmäprosessissa määriteltyihin standardeihin, joiden noudattamista val- voo riippumaton kolmas osapuoli. Kaikki UPM:n omistamat metsät on sertifioitu. Yksityismetsien sertifioinnin edistämiseksi Suomessa UPM on perusta- nut FSC®-ryhmäsertifikaatin. Vuonna 2019 UPM:n FSC-ryhmäsertifioinnin piirissä oleva metsäpinta-ala Suomessa oli noin 504 000 hehtaaria. 82 % (81 %) UPM:n tehtailla käytetystä puusta oli peräisin sertifioiduista metsistä, ja kaikki UPM:n käyttämä puu on hankittu FSC Controlled Wood -standardin ja PEFC Controlled Sources -määritelmien mukaisesti. CDP on listannut UPM:n AAA-luokkaan yhtenä kuudesta yrityksestä tunnustukse- na yhtiön merkittävistä toimista metsäka- don estämiseksi.
UUTENA TAVOITTEENA ILMASTO POSITIIVINEN MAANKÄYTTÖ Ilmastopositiivinen maankäyttö on UPM:n uusin vastuullisuustavoite. Se tarkoittaa, että yhtiön omistamilla mailla ylläpidetään ilmastonmuutosta hillitsevää hiilinielu vaikutusta. Luonnonvarakeskus laski vuoden 2019 yhtiön metsien hiilitaseen Suomessa ja Uruguayssa. Vuosittain laskettava hiilinielu UPM:n omistamissa metsissä Suomessa oli 1,3 miljoonaa miljoonaa CO2ekv tonnia viimeisen viiden vuoden aikana. UPM:n maankäyttöön liittyvää ilmasto tavoitetta seurataan laskemalla ja rapor toimalla yhtiön hiilitase säännöllisesti. Samalla maankäytön kasvihuonekaasujen mittaamismenetelmiä kehitetään yhdessä tutkijoiden kanssa. UPM on alkanut tarjota metsänomistajille palveluna avohakkuun korvaavia metsien uudistusmenetelmiä. Metsän eri-ikäisraken- teisena säilyttävä uudistaminen soveltuu tietyille metsäkohteille. Tietyt turvemaa kohteet voivat olla tällaisia, ja niillä voidaan saavuttaa myös hiilitaseen ja ilmaston kannalta avohakkuuta edullisempia ratkaisuja. Laadukas yhtiön omilla taimi tarhoilla tuotettu taimiaines sekä ajallaan tehdyt metsänhoitotyöt edistävät ilmastoposi- tiivista metsien hoitoa. Yhtiön investointipäätös uudesta sellu tehtaasta Uruguayssa lisää puuviljelmien pinta-alaa. Pinta-alan kasvu tuo väliaikaisen hiilinielun kasvun, joka tasaantuu tehtaan aloittaessa tuotannon. Maaperään ja puustoon muodostuva hiilivarasto säilyy tulevaisuudessa.
Yhteistyötä sidosryhmien kanssa UPM on jo pitkään tehnyt yhteistyötä eri asiantuntijasidosryhmien kanssa monissa kehityshankkeissa. Vuonna 2019 toteutimme hankkeita Aves Uru- guayn ja Vida Silvestren kanssa Uru- guayssa sekä Sääksisäätiön kanssa Suo- messa. Suomessa aloitimme myös uhan- alaisten lahottajasienten istuttamisen yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston kanssa. Istuttami- sen tavoitteena on nopeuttaa lahopuus- sa asuvan lajin palautumista metsään. Lisäksi teimme yhteistyötä BirdLifen kanssa kehittämällä yhdessä tekopesä- verkostoa petolinnuille. EU:n rahoitta- massa Beetles Life -hankkeessa oli tavoitteena suojella tiettyjä uhanalaisia metsäekosysteemin kuoriaislajeja. Jatkoimme myös metsätutkimusyhteis- työtä Helsingin yliopiston ja Itä-Suo- men yliopiston kanssa. UPM jatkoi aktiivista osallistumista metsäaiheisiin sidosryhmäfoorumeihin, kuten Suomen hallituksen koordinoi- maan Roundtable-toimintaan, FSC:n Boreal-verkostoon ja WWF:n Uuden sukupolven puuviljelmät -hankkeeseen. Näillä foorumeilla metsä- ja ympäristö- alan organisaatiot, metsänomistajat sekä teollisuuden, tutkimuslaitosten ja viranomaisten edustajat pyrkivät yhdes- sä tunnistamaan ja kehittämään vas- tuullisia metsänhoitokäytäntöjä.
Astu polulle ja löydä suomalaisen metsän salaisuudet. upmforestlife.com
KESTÄVÄ METSÄN HOITO
MERKITYS • Uusiutuva puu on UPM:n tärkein raaka- aine • Metsien biologinen monimuotoisuus on erilaisten ekosysteemipalveluiden perusta • Metsillä ja puupohjaisilla tuotteilla on erityinen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä • Metsät ovat osa veden kiertoa • Metsät tukevat paikallisyhteisöjen hyvinvointia TAVOITTEET • Kestävän maankäytön varmistaminen ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja parantaminen • Metsien ekosysteemipalveluista huolehtiminen • Ilmastopositiivinen metsänhoito TOIMINTATAPAMME • Kolmannen osapuolen varmentamat ja luotettavat sertifiointijärjestelmät omissa metsissämme • Kolmannen osapuolen varmentamat ja sertifioimat puun alkuperän seurantajärjestelmät, joilla varmistetaan puun alkuperän täydellinen jäljitettävyys • Trooppisista sademetsistä tai luonnon- metsien tilalle raivatuilta puuviljelmiltä hankittua puuta ei käytetä • Ei toimintoja alueilla, joissa alkuperäis- kansojen oikeudet ovat vaarantuneet • Ei puuviljelmiä alueilla, joilla on pulaa vedestä
Hoidamme metsiämme kestävästi ja kehitämme toimintaamme laadukkaan puuraaka-aineen varmistamiseksi tehtaiden käyttöön.
Suomi ja Uruguay ovat UPM:n puunhan- kinnan tärkeimmät alueet. Molemmissa maissa metsäteollisuudella on merkittä- vä kansantaloudellinen rooli ja maan omistaminen on määritelty selkeästi. Vastuullinen maankäyttö takaa metsien pitkän aikavälin taloudellisen lisäarvon ja auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta. Vuoden lopussa UPM omisti 510 000 hehtaaria metsäalueita Suomessa ja 76 000 hehtaaria Yhdysvalloissa. Yhtiö omistaa Uruguayssa 263 000 hehtaaria puuviljelmiä. Yhtiön omilla metsäalueilla on lähes 46 000 suojeltua kohdetta yhteensä 142 000 hehtaarin alueella. Lisäksi yhtiön hoidossa on noin 1,3 miljoonaa hehtaaria yksityismetsänomistajienmetsäalueita ja puuviljelmiä. UPM omistaa nykyaikaisia taimitar- hoja Suomessa ja Uruguayssa. Laaduk- kaat taimet takaavat puiden hyvät kas- vuedellytykset ja luovat perustan palve- luille, jotka vastaavat parhaiten metsän- omistaja-asiakkaiden tarpeita. Vuonna 2019 lisäsimme taimien tuotantomääriä. Suomalainen taimitarhamme paransi
lehtipuutuotannon olosuhteita, ja sillä pystyttiin edistämään puiden kasvua ja biologista monimuotoisuutta ilmaston- muutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja metsien monimuotoisuutta UPM on sitoutunut ilmastopositiiviseen metsätalouteen. Hyvin hoidetut metsät sopeutuvat paremmin ilmastonmuutok- seen. Varmistamme, että metsämme kas- vavat aina enemmän kuin niitä käytetään sekä pyrimme parantamaan metsien kas- vua ja hiilensidontaa. Jatkossa rapor- toimme vuosittain metsiemme hiilinielu- tasot, ja raportointijärjestelmäämme ke- hitetään edelleen. Jatkoimme toimia, joiden tarkoituk sena on vaikuttaa positiivisesti luonnon monimuotoisuuteen yhtiön metsissä Suomessa. Tämä monimuotoisuusohjel- ma toteutetaan käytännön metsätöitä, metsien suojelua ja sidosryhmäyhteis- työtä koskevien ohjeiden avulla. Vuoden 2019 painopisteenä oli mittareiden ja seurantatapojen kehittäminen.
llmastotoimet sivu 86 upm.fi/vastuullisuus/metsat
100% Kaikki puu varmennetuista lähteistä
Sertifioidun kuidun osuus %
100
90
UPM:N METSÄT JA PUUVILJELMÄT
80
2019
2008 1 012
70
991 8,9 3,7
Metsät ja puuviljelmät, omat ja vuokratut (1 000 ha)
Puuston kasvu (milj. m 3 )
4,3
60
Hakkuut omista metsistä ja puuviljelmiltä (milj. m 3 )
2,2
50
2 688
Metsien ja puuviljelmien arvo, mukaan lukien maa-alueet (milj. euroa)
1 270
40
15
16
17 18
19
Tavoite
Metsäalueiden jakautuminen % 2008
TAVOITTEET 2030
Sertifioidun kuidun osuus 100%
Kanada ja Yhdysvallat
Suomi
Iso-Britannia
82%
2019
• Vahva sidosryhmäyhteistyö • 2030-vastuullisuustavoitteet
saavutettu
Uruguay
Suomi
Yhdysvallat
88
89
TAPAMME TOIMIA
TAPAMME TOIMIA
UPM VUOSIKERTOMUS 2019
UPM VUOSIKERTOMUS 2019
SISÄLLYS
Made with FlippingBook - Online magazine maker