UPM Vuosikertomus 2020
Biofore-strategia on sidosryhmäyhteistyömme perusta. Keskeiset painopistealueet ja toimenpiteet vaihtelevat alueittain ja sidosryhmien tarpeiden mukaan. TÄRKEIMMÄT SIDOSRYHMÄMME
teita ja samalla tukee yhtiön toiminta-aja tusta ja arvoja. Vuonna 2020 ohjasimme tukea neljälle painopistealueelle: lukemi seen ja oppimiseen, vastuullisiin vesihank keisiin, bioinnovaatioihin ja yhteistyöhön paikallisyhteisöjen kanssa. UPM ei anna taloudellista tukea poliittisille puolueille tai ehdokkaille. Sponsoroinnin, lahjoitusten ja työntekijöiden vapaaehtoistyön säännöt päivitettiin 2020. Työntekijöiden vapaaehtoistyössä keskitymme paikalliseen sitoutumiseen ja
vaikutukseen. Henkilöstö voi osallistua työ aikana paikalliseen vapaaehtoistoimintaan enintään kahdeksan tunnin ajan vuodessa. Vuonna 2020 vapaaehtoistyötä tehtiin myös virtuaalisesti. Työntekijät esimerkiksi osallistuivat useisiin lukemis- ja oppimis hankkeisiin eri maissa. Lisäksi käytimme noin 1,3 (1,2) miljoonaa euroa paikallisiin sponsorointihankkeisiin ja muuhun tukeen, joilla tuettiin tehdaspaikkakuntien elin voimaisuutta. Lukuun sisältyy uruguaylai selle UPM Foundation säätiölle maksettu
465 000 (400 000) US-dollarin tuki. Säätiö tukee koulutus-, yrittäjyys- ja työllistä mistoimintaa sekä terveitä elintapoja ja virkistystoimintaa paikallisyhteisöissä Uruguayn maaseudulla. Lahjoitimme hyväntekeväisyyteen ja muihin voittoa tavoittelemattomiin tarkoituksiin 499 500 (474 000) euroa. Kohteina olivat muun muassa Lasten ja nuorten säätiö, Suomen Metsäyhdistys, China Green Foundation, Elävä Itämeri säätiö sekä Jyväskylän yli opiston POLKU-hanke.
Asiakkaat
Paikallisyhteisöt
Media
Henkilöstö
Tutkijat
OLENNAISUUSARVIOINTI 2020
jossa sidosryhmien on mahdollista vastata anonyymisti. Kyselyt voidaan koh dentaa myös tietyille sidosryhmille ja koskemaan tiettyjä aiheita. Edellinen kysely tehtiin vuonna 2019. Kyselyn tulokset kerää ja analysoi riippumaton ulkopuolinen taho, ja ne täydentävät yhtiön laajempaa arviointia. Tässä prosessissa tunnistetut olennaisimmat taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaalisen vastuun aiheet on esitetty alla olevassa kuvassa. Yhtiön vastuullisuuden painopistealueet ja ta voitteet (sivut 22–23) heijastavat näitä olennaisia näkökohtia. Emme erottele osioiden aihealueita toisistaan vaan pidämme kaikkia yhtä olennaisina.
UPM:n vastuullisuusasioiden olennaisuusarviointi käsittelee aiheita, joilla on suora tai epäsuora vaikutus kykyyn luoda, säilyttää tai hankkia taloudellista, ympäristöllistä tai sosiaalista arvoa UPM:lle, sidosryhmille ja yhteiskunnalle. Arviointi tehdään vuosittain, ja se perustuu eri sidosryhmien, kuten paikal lisyhteisöjen, henkilöstön, kansalaisjärjestöjen, asiakkaiden, toimittajien, viranomaisten ja päättäjien, sijoittajien, tutkijoiden ja median kiinnostusten ja huolenaiheiden seuraamiseen. Vuoden aikana asiakkailta ja sidosryhmiltä tulleet kyselyt ja huolenaiheet otetaan huomioon. Lisäksi UPM teettää verkkotyökalulla erityisen kyselyn,
Sijoittajat
Kansalais järjestöt
Olemme monessa maassa merkittävä toimi ja, jolla on talous-, työllisyys- ja ympäristö vaikutuksia yhteiskuntaan. Siksi on tärkeää käydä jatkuvaa vuoropuhelua ja kertoa yhtiön suunnitelmista ja kuulla sidosryhmien ajatuksia ja huolenaiheita. Vuonna 2020 kerroimme useista toimista yhtiön kilpailukyvyn varmistamiseksi. Päätös ten perusteluita ja huolta yritysten toimin taympäristön kehityksestä tuotiin Suomessa esiin monissa keskustelutilaisuuksissa ja median välityksellä. Tavoitteena on kiinnittää huomiota investointeihin vaikuttaviin ulkoisiin tekijöihin sekä mahdollisuuksiin kehittää pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa. Keskustelemme jatkuvasti eri sidosryhmien kanssa kilpailukykytekijöistä sekä verotuk seen, sääntelyyn ja työmarkkinoihin liittyvistä kysymyksistä. Tärkeitä keskustelufoorumeita ovat myös eri maiden metsäteollisuuden toimialajärjestöt. Oli kyse sitten Suomesta, Uruguaysta, Saksasta tai Isosta-Britannias ta, haluamme osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun osana yritysvastuutamme. YHTEISKUNNALLINEN ROOLI VAA TII TOIMIVAA VUOROPUHELUA CASE
Viranomaiset ja päättäjät
Toimittajat
alkuperä. Yhteistyö paikallisten lupavi ranomaisten kanssa jatkui aktiivisena eri puolilla maailmaa. Vuonna 2020 teimme yhteistyötä eri tahojen kanssa ja saimme yhdistettyä vastuullisuustavoitteemme pit kän aikavälin rahoitukseen sekä julkaistua vihreän rahoituksen puiteasiakirjan, jolla on paras CICERO Dark Green -luokitus. UPM:n tehtaat Euroopassa, Kiinassa ja Uruguayssa voivat olla paikkakuntiensa suurimpia työllistäjiä ja verotulojen tuojia. Uruguayssa olemme rakentaneet toista sellutehdasta vuodesta 2019. Hankkeeseen liittyvä sidosryhmäyhteistyö on ollut aktii vista (sivu 45). Yleisesti ottaen pyrimme yhteistyöhön ja avoimeen vuoropuheluun paikallisyh teisöjen kanssa. Esimerkiksi Kymin ja Kaukaan tehtailla on omat fooruminsa paikallista vuoropuhelua varten. Teemme yhteistyötä paikallisten koulujen ja ope tusverkostojen kanssa esimerkiksi järjes tämällä virtuaalisia tilaisuuksia. Lisäksi Painotus paikallisissa yhteisöissä ja vaikutuksissa
meille on tärkeää käydä aktiivista vuoro puhelua paikallisten metsänomistajien, hakkuualueiden naapureiden ja muiden metsänhoitoon liittyvien tahojen kanssa. Saamme entistä tarkempaa tietoa tehtaidemme paikallisista vaikutuksista EMAS-raportoinnista (Eco-Management and Audit Scheme), joka kattaa ympäris töasioiden lisäksi myös yhteiskunnalliset vaikutukset. EMAS-raportointiin sisältyy myös yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa, kuten yhdistysten sponsorointi tai yhteistyö oppilaitosten kanssa. Paikkakun takohtainen raportointi täydentää UPM:n konsernitason vastuullisuusraportointia. Tehdaskohtaiset EMAS-raportit laaditaan vuosittain, ja ne julkaistaan UPM:n verkko sivuilla. Biofore Share and Care -ohjelma jatkuu UPM:n Biofore Share and Care -ohjelma kertoo sitoutumisestamme vastuullisuu teen sponsoroinnin, lahjoitusten ja työn tekijöiden vapaaehtoistyön kautta. Keski tämme voimavarojamme toimintaan, joka kunnioittaa kestävän kehityksen periaat
Merkitys sidosryhmille KESKITASOINEN KORKEA KESKITASOINEN
TALOUDELLINEN • Kilpailukyky • Vaatimustenmukaisuus, etiikka ja arvot • Lahjonnanvastainen toiminta • Vastuullinen hankinta
TALOUDELLINEN • Lainsäädännöllinen toimintaympäristö • Riskien ja mahdollisuuksien hallinta • Myynnin eettisyys • Verotus YMPÄRISTÖ
SOSIAALINEN • Monimuotoisuus ja osallistaminen • Turvallisuus ja hyvinvointi • Ihmisarvoinen työ • Vastuullinen toiminta uudelleenjärjestelyissä
YMPÄRISTÖ • Kiertotalous ja resurssi tehokkuus • Ilmastonmuutos • Tuotevastuu • Kestävä metsänhoito ja luonnon moni- muotoisuus
• Kestävä maankäyttö • Varmennetut hallinta- järjestelmät
SOSIAALINEN • Paikallinen sitoutuminen • Henkilöstön kehittäminen ja työnantajakuva • Henkilöstön sitoutuminen • Lapsi- ja pakkotyövoima
KORKEA
Merkitys UPM:lle
68
69
UPM VUOSIKERTOMUS 2020
UPM VUOSIKERTOMUS 2020
Made with FlippingBook - Online catalogs