UPM Vuosikertomus 2020

VASTUULLINEN HANKINTA

seulontaa ja tukea liiketoimintojen eettistä ja ennakoivaa päätöksentekoa. Tehokas kolmansien osapuolten hallinta on tärkeää liiketoiminnan jatkuvuuden ja vaatimusten mukaisuuden varmistamiseksi. Vuonna 2020 keskityimme arvioimaan uusia kasvuhank keidemme kannalta olennaisia toimittajia. Vastuullisuusriskit määräytyvät alkupe rämaan, hankittavanmateriaalin tai palvelun ja hankintaketjunmonimutkaisuuden perus teella. Riskiarvioinnin perusteella valittujen toimittajien toimintaa arvioidaan tarkemmin vuosittaisilla EcoVadisin jamuilla arvioin neilla, toimittaja-auditoinneilla ja yhteisillä kehityssuunnitelmilla. Jos poikkeamia havaitaan, toimitta jalta edellytetään korjaavia toimenpiteitä. Seuraamme toimenpiteiden edistymistä ja tuemme tarvittaessa toimittajia toiminnan kehittämisessä. Sopimuksia voidaan kuiten kin joutua irtisanomaan korjaustoimenpi teiden riittämättömyyden tai havaintojen vakavuuden vuoksi. Hankintaketjujen hiilidioksidipäästöihin liittyen keskitymme logistiikan ja tiettyjen raaka-aineiden, kuten sellun, pigmenttien, kemikaalien ja paperin, päästöjen vähen tämiseen (sivu 91). Lisäksi käynnistimme hankkeen puunhankinnan palveluntuotta jien työolojen arvioimiseksi. Hanke toteute taan vuonna 2021. Kansainvälistä yhteistyötä Jatkoimme yhteistyötä kemianteollisuuden Together for Sustainability (TfS) -aloitteessa, joka edistää ja kehittää jäsentensä hankin taketjujen käytäntöjä. Yhteistyö parantaa arviointien ja auditointien läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta. TfS:n jäsenyydenmyötä saamme käyt töömme laajan valikoiman EcoVadis-arvi ointeja ja TfS-auditointiraportteja. Vuonna 2020 teimme noin 290 sosiaalisten ja ympä ristöriskien arviointia EcoVadisin kanssa. Metsäkäyntejä lukuun ottamatta paikan päällä tehtävien auditointienmäärä puolittui pandemiarajoitusten takia, lisäksi joitain virtuaalisia auditointeja pilotoitiin. Koulu tetut tarkastajamme ja ulkoiset tarkastajat tekivät 117 auditointia tunnistettujen riskien, kuten ihmisoikeushuolien sekä sosiaalisen ja ympäristövastuun perusteella. Aiomme lisätä EcoVadisin kanssa auditoitujen ja arvioitu jen toimittajien määrää vuonna 2021. Vastuullinen hankinta on tärkeä teema myös YK:n Global Compact -aloitteessa.

Merkittävä puun ja keräyspaperin käyttäjä Olemmemerkittävämetsänomistaja ja puun ostaja. Hankimme kaikenlaisia puutavara lajeja, jotta voimme varmistaa arvokkaan raaka-aineen optimaalisen hyödyntämisen. Vuonna 2020 UPMosti 24,9 (27,5) miljoonaa kuutiometriä puuta eri puolillamaailmaa. Olemme yksi maailman johtavia kerä yspaperin käyttäjiä graafisten papereiden tuotannossa. Vuonna 2020 käytimme noin 1,8 (2,3) miljoonaa tonnia keräyspaperia. Kai kesta paperintuotannossa käyttämästämme raaka-aineesta 26 (28) %oli kierrätyskuitua. Lasku johtuu pääosin yhden sanomalehtipa peritehtaan sulkemisesta. laillisesti ja hankittu kestävästi hoidetuista metsistä. Emme käytä trooppisista sademet sistä hakattua puuta emmekä hyväksy puuta viljelmiltä, jotka on raivattu luonnonmetsien tilalle. Emme ota vastaan puuta alueilta, joilla ei kunnioiteta alkuperäiskansojen oikeuksia. Kolmannen osapuolen varmentamien seurantajärjestelmien lisäksi varmistamme, että tehtaille toimitettava puuraaka-aine on EU:n puutavara-asetuksen, Yhdysvaltojen Lacey Act -säädöksen jamuiden alueellisten vaatimustenmukaista. UPMostaa noin 1,6miljoonaa tonnia sellua ulkopuolisilta toimittajilta. Olemme asetta neet sellun toimittajille erityisiä ympäristö suorituskykyä, sosiaalista vastuuta, metsän hoitoa, puunhankintaa sekä raportointia koskevia vaatimuksia. Yhtiön sellu- ja kemikaalitoimittajien sosiaalista ja ympäristövastuuta koskevan tiedon keruu ja analysointi on keskeinen osa toimittajien riskienhallintaa ja tulostavoittei den ohjausta. Analyysien perusteella teemme kehityssuunnitelmia yhdessä toimittajien kanssa. Seuraammemyös muiden raaka-ai netoimittajien suoritustasoa erilaisten kyselyiden avulla. Tunnemme yhteistyökumppanimme Tunnistamme hankintaketjumme toimi jat, joilla on suuri mahdollisten kielteisten ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten riski. Vastapuoliriskien hallinnassa käytettävän työkalun avulla voimme tehdä automaattista Puun alkuperää seurataan Kaikki käyttämämme puu on kaadettu Jatkuvaa parantamista raaka-­ ainetoimittajien kanssa

Hankintojen arvo toimittajilta, jotka ovat sitoutuneet Toimintaohjeeseen toimittajille %

100

90

80

Toimittajat ovat olennainen osa arvoketjuamme. Jatkuva yhteistyö toimittajien kanssa takaa hankintaketjun tehokkuuden, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden.

70

60

50

16 17

18

19 20

Tavoite

UPMostaa tuotteita, materiaaleja ja palve luita yli 21 000 B2B-toimittajaltamaailman laajuisesti. Hankintaverkostossamme on toimijoita kasvuyrityksistä aina kansainvä lisiin suuryrityksiin. Lisäksi ostamme puuta noin 16 000 yksityiseltämetsänomistajilta. Hankinnan pääryhmiä ovat puukuitu, kemikaalit, muut raaka-aineet, epäsuorat hankinnat, logistiikka ja energia. Toimittajien valinnassa otetaan huomioon toimitusten luotettavuus pitkällä aikavälillä, tuotteiden ja palvelujen laatu, toimittajien taloudellinen vakaus, sosiaalinen ja ympäristövastuu sekä tuoteturvallisuus. Jatkuvaa parantamista poikkeusoloissa UPM:n ja toimittajien välisen yhteistyön tarkoitus on varmistaa toiminnan tehokkuus, vaatimustenmukaisuus ja systemaattinen suorituskyky. Yhteisenä tavoitteena on huolehtia, että toimittajat pystyvät tarjoa maan vastuullisesti tuotettuja, kustannuskil pailukykyisiä ja innovatiivisiamateriaaleja ja palveluitamaailmanlaajuisesti – kaikissa markkinatilanteissa. Koronaviruspandemian johdosta keski tyimme varmistamaan liiketoiminnan jat kuvuuden jamerkittävien kasvuhankkeiden edistymisenUruguayssa ja Saksassa. Saimme varmistettua raaka-aineiden ja asiakkaiden toimitukset kattavilla varotoimenpiteillä, ja kasvuhankkeet pysyivät hyvin suunnitellussa aikataulussa. Otimme käyttöön uuden hankintapro sessien yhtenäistämistä ja selkeyttämistä edistävän sovelluksen. Uusi digitaalinen alusta parantaa prosessien, kuten kysynnän suunnittelun, tarjousten, sopimusten ja osto tapahtumien, tehokkuutta. Alustaa tullaan jatkokehittämään tulevaisuudessa läpinäky

mintaohjeeseen toimittajille ja kolmansille osapuolille. Kaikkien tehtaissamme työskentelevien urakoitsijoiden on noudatettava UPM:n turvallisuusvaatimuksia. Vuonna 2020 päi vitettyjä lisävaatimuksia sovelletaan puun, kemikaalien, sellun, pakkausmateriaalien ja logistiikan hankinnoissa. Kaikkia puun, sellun ja keräyspaperin toimittajiamme arvioidaan jatkuvasti ympäristöasioiden, sosiaalisen vastuun ja paikallisyhteisön huomioon ottamisen suh teen. Nämä raaka-aineet on joko sertifioitu (FSC® N003385 ja PEFC/02-44-41) tai ne noudattavat FSC Controlled Wood -stan dardin tai PEFC-puun alkuperän seuranta järjestelmän Due Diligence -vaatimuksia.

vyyden lisäämiseksi ja toimittajien integroi miseksi UPM:n liiketoimintaprosesseihin. Oikein toimimisen periaatteet Toimintaohjeessamme olemme sitoutuneet vastuulliseen hankintaan. Kaikille toimit tajille asetetut vähimmäisvaatimukset on määritelty UPM:n Toimintaohjeessa toimittajille ja kolmansille osapuolille. Vuonna 2020 otimme käyttöön päivitetyn toimintaohjeen ja järjestimme aiheesta kattavan sisäisen verkkokoulutuksen. Edellytämme, että toimittajat edistävät samoja vaatimuksia myös omissa han kintaketjuissaan. Vuonna 2020 84 (84) % hankintojen arvosta oli peräisin toimitta jilta, jotka ovat sitoutuneet UPM:n Toi

80 % hankintojen arvosta toimittajilta, jotka ovat sitoutuneet Toimintaohjeeseen toimittajille (jatkuva) 84 % saavutettu

TAVOITTEET 2030

UPM:N VIISI SUURINTA TOIMITTAJAA 2020 1. Suzano, selluyhtiö, Brasilia 2. Pohjolan Voima, energiayhtiö, Suomi

3. Andritz, teknologiayhtiö, Itävalta 4. Kemira, kemian alan yhtiö, Suomi 5. Omya, teollisuusmineraaliyhtiö, Sveitsi

UPM:n ulkoiset ostot 2020

Energia 8 % Epäsuorat materiaalit ja palvelut 13 % Logistiikka 19 % Kuitu-raaka-aine 28 %

MERKITYS • Tehokas hankintaketju varmistaa kilpailukykymme ja tuotannossa tarvittavien hyödykkeiden saatavuuden kaikissa markkinatilanteissa TAVOITTEET • Olemme luotettava ja tulevaisuuteen suuntautunut kumppani • Varmistamme hankintaketjun tehokkuuden, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden • Luomme liiketoimintamahdollisuuksia arvoketjussa yhdessä kumppaneidemme kanssa • Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä valittujen toimittajien kanssa kustannusten, laadun, vastuullisuuden ja innovaatioiden optimoimiseksi TOIMINTATAPAMME • Panostamme pitkiin yhteistyösuhteisiin ja vahvistamme vastuullisen hankinnan käytäntöjä • Asetamme toimittajillemme selkeät vaatimukset ja odotukset • Seuraamme jatkuvasti toimittajien suorituskykyä ja kehitämme prosesseja yhdessä avaintoimittajiemme kanssa • Hankintaketjun vastuullisuus luo pitkän aikavälin arvoa meille ja sidosryhmillemme • 2030-vastuullisuustavoitteet

Raaka aineet 32 %

Olemme aktiivisesti mukana yhteistyöhank keessa, jonka teemana on ihmisarvoinen työ globaaleissa hankintaketjuissa. Kysely kuljettajien työolosuhteista sivu 72 Työterveys- ja -turvallisuus sivu 74 Vaatimustenmukainen toiminta sivu 76 Yhteistyöllä kohti vastuullisempia hankinta ketjuja sivu 91 www.upm.fi/tietoa-meista/Toimittajille

80

81

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

UPM VUOSIKERTOMUS 2020

Made with FlippingBook - Online catalogs