UPM Vuosikertomus 2021

TALOUDELLISET TIEDOT 2021

UPM

BEYOND FOSSILS

STRATEGIA

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

4. Sijoitettu pääoma UPM:n sijoitettu pääoma liittyy lähinnä tuotantolaitoksiin sekä metsä- ja energiavaroihin. UPM investoi kannattaviin kohdennettuihin hankkeisiin hyödyntääkseen liiketoimintaportfolionsa kasvumahdollisuuksia. Sijoitettu pääoma

4.1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

MUUT AINEELLISET HYÖDYKKEET

MAA- JA VESIALUEET RAKENNUKSET

KONEET JA KALUSTO

KESKENERÄISET HANKINNAT

Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt Järjestelyn etuudet riippuvat palkasta ja työsuhteen pituudesta. Riippumattomat vakuutusmatemaatikot tekevät vuosittain laskelmat etuuspohjaisista velvoitteista ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää käyttäen. Etuuspohjaisen velvoitteen nykyarvo määritetään diskonttaamalla arvioidut vastaiset rahavirrat käyttäen yritysten liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen korkoa. Lainat, joiden korkoa käytetään, ovat sen valuutan määräisiä, jossa etuudet maksetaan, ja erääntyvät samaan aikaan kuin vastaava eläkevelka. Etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä taseeseen kirjattu velka on etuuspohjaisen velvoitteen tilinpäätöspäivän nykyarvo vähennettynä järjestelyyn kuuluvien varojen käyvällä arvolla. Eläkkeistä johtuvat kulut esitetään tuloslaskelmassa henkilöstökuluina siten, että ne jaksotetaan työntekijöiden palvelusajalle. Vakuutusmatemaattisten oletusten muutokset sekä kokemusperusteisista oikaisuista johtuvat vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot kirjataan muihin laajan tuloksen eriin sillä tilikaudella, jolla ne syntyvät. Aiempaan työsuoritukseen perustuvat menot sekä velvoitteen täyttämisestä johtuvat voitot tai tappiot kirjataan välittömästi, kun ne ovat toteutuneet. Maksupohjaiset järjestelyt Maksupohjaisissa järjestelyissä maksut suoritetaan vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen konsernilla ei ole enää muita maksuvelvoitteita. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi sille tilikaudelle, jota veloitus koskee. Muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet Muutamat konsernin yhtiöt ovat järjestäneet eläkeläisilleen terveydenhuoltoon liittyviä etuuksia sekä muita etuuksia. Terveydenhuoltoon liittyvän etuuden saamisen ehtona on tavallisesti työskentely eläkeikään saakka sekä tietty vähimmäispalvelusaika. Arvioidut järjestelyjen kustannukset jaksotetaan työssäoloajalle käyttäen

MILJ. EUROA 2021 Hankintameno

YHTEENSÄ

859

3 452 -2 604

13 136 -11 462

834 -712 122 125

2 069

20 349 -14 780

Kertyneet poistot ja arvonalentumiset

-2

Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.

857 757

848 846

1 674 1 864

2 069

5 569 4 316 1 515

2021 2020

724

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Vuokratut käyttöomaisuushyödykkeet

5 569

4 316

Lisäykset

58

2

5

2

1 448

608

561

Vähennykset

-3

-3

-4

-1

— — —

-12

Metsävarat

2 328 2 579

2 077 1 936

Poistot

— — — —

-71 -12 60

-280

-17

-368

Energiaosakkeet

Arvonalentumiset Siirrot erien välillä

-38 80 -11 58

-1

-52

Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet

603

592

9

-150

-2

Käyttöpääoma

1 204

1 247

Siirrot myytävänä oleviksi luokiteltuihin varoihin

-3

-13

Varaukset

-155 -597

-222 -744

Muuntoerot

44

29

6

47

185

Etuuspohjaiset eläkevarat ja -velat, netto

Kirjanpitoarvo 31.12.

857

848

1 674

122

2 069

5 569

Rahavarat

1 460

1 720

2020 Hankintameno

Muut varat ja velat

290 -130

215 -143

797

3 423 -2 577

13 182 -11 318

839 -714 125 134

724

18 965 -14 649

Laskennalliset verosaamiset ja -velat, netto

Kertyneet poistot ja arvonalentumiset

-39

Yhteensä

13 759

11 555

Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.

757 761

846 948

1 864 2 006

724 235 776

4 316 4 083

Lisäykset

48

4

1

829

Vähennykset

-1

-5

— — —

-7

Poistot

-73 -27 30

-292

-18

-383

Arvonalentumiset Siirrot erien välillä

-8

-34

-1

-70

235

16

-280

1

Siirrot myytävänä oleviksi luokiteltuihin varoihin

3

-3

-3

-2

Muuntoerot

-45

-26

-52

-6

-7

-136

Kirjanpitoarvo 31.12.

757

846

1 864

125

724

4 316

samaa laskentatapaa, jota sovelletaan etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen laskennassa. Vastuun laskevat yhtiöistä riippumattomat vakuutusmatemaatikot.

Investoinnit Vuoden 2021 investoinnit ilman investointeja osakkeisiin olivat 1 477 (902) miljoonaa euroa. Joulukuussa 2021 UPM ilmoitti 10 miljoonan euron investoinnista UPM Plywoodin Joensuun vaneritehtaan kehittämiseen. Investointi sisältää uusia tuotantolinjoja, uusia työtiloja sekä 720 neliömetriä kokonaan uutta tuotantotilaa. Tammikuussa 2020 UPM ilmoitti 550 miljoonan euron investoinnista 220 000 tonnin uuden sukupolven biokemikaalijalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamon odotetaan käynnistyvän vuoden 2023 loppuun mennessä. Tammikuussa 2019 UPM ilmoitti investoivansa Kuusankosken vesivoimalan peruskorjaukseen. Kuusankosken voimalan keski määräisen vuosittaisen tuotannon odotetaan kasvavan nykyisestä 180 GWh:sta 195 GWh:iin. Investointi valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Heinäkuussa 2019 UPM ilmoitti 2,7 miljardin dollarin (USD) investoinnista 2,1 miljoonan tonnin eukalyptussellutehtaan rakentamiseksi Paso de los Toroksen kaupungin lähelle Uruguayn keskiosissa. Tehdasinvestoinnin lisäksi UPM investoi noin 280 miljoonaa dollaria satamatoimintoihin Montevideossa ja 70 miljoonaa dollaria tehtaan ulkopuolisiin paikallisiin investointeihin, mukaan lukien uuteen asuinalueeseen Paso de los Toroksessa. Päivitetyn aikataulun mukaisesti tehdas käynnistyy vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen loppuun

mennessä ja investoinnin kokonaiskustannusarvio on nostettu 3,47 miljardiin dollariin (USD). Lokakuussa 2019 UPM ilmoitti 95 miljoonan euron investoinnista lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitokseen (CHP) UPM Nordlandin paperitehtaalle Saksaan. Laitos on tarkoitus kytkeä sähköverkkoon vuoden 2022 kolmannella vuosineljänneksellä. Investointi tuo yli 10 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt vuodesta 2023 alkaen. Investoinnin arvioidaan pienentävän UPM:n CO 2 -jalanjälkeä 300 000 tonnilla. Aktivoidut vieraan pääoman menot Vuonna 2021, pitkäaikaiseen omaisuuteen aktivoidut vieraan pääoman menot olivat 9 (4) miljoonaa euroa. Aktivoiduista vieraan pääoman menoista kirjatut poistot olivat 2 (3) miljoonaa euroa, ja käytetty keskikorko oli 0,73 (1,31) %, joka vastaa projektien rahoittamisesta johtuvia keskimääräisiä kustannuksia. Vuosina 2021ja 2020 aktivoidut vieraan pääoman menot liittyivät pääasiassa uuden sellutehtaan rakentamiseen Uruguayssa. Julkiset avustukset Vuonna 2021 pitkäaikaisen omaisuuden vähennykseksi kirjattuja julkisia avustuksia oli yhteensä 0 (5) miljoonaa euroa.

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2021 UPM VUOSIKERTOMUS 2021 174

174

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2021

175

175

UPM VUOSIKERTOMUS 2021

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online