UPM Vuosikertomus 2022
TALOUDELLISET TIEDOT 2022
UPM
BEYOND FOSSILS
LIIKETOIMINNOT
VASTUULLISUUS
HALLINNOINTI
(SDG) toteutumista. Kestävän kehityksen linkittäminen rahoitukseen kertoo vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen merkityksestä yhtiön pitkän aikavälin arvonluonnissa. UPM:n valmiusluotto (revolving credit facility, RCF) on sidottu pitkän aikavälin biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteisiin, ja vuoden 2020 jälkeen on laskettu liikkeeseen kolme vihreää joukkovelkakirjalainaa. Tammikuusta 2022 lähtien vastuullisuuteen liittyvät toimenpiteet sisältyvät UPM:n johdon palkitsemiseen. Lähtökohtana kansainväliset kehykset ja sitoumukset UPM kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeuksia sekä työntekijöiden oikeuksia koskevia sopimuksia mukaan lukien mm. YK:n ihmisoikeuksien julistus, ILO:n sopimus työelämän perusoikeuksista sekä OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille. Yhtiö on ollut vuodesta 2003 allekirjoittajajäsen YK:n Global Compact -aloitteessa, jonka kymmenen periaatetta pohjautuvat ihmisoikeuksia, työntekijöiden oikeuksia, ympäristöä ja korruption vastustamista koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Vuonna 2022 UPM liittyi YK:n Global Compactin Living Wage Think Labiin. Ilmastonmuutoksen osalta UPM sitoutui Science Based Targets - hankkeeseen vuonna 2017 ja sai tiukennetuille CO 2 -tavoitteilleen hyväksynnän vuonna 2020. Vahvistaakseen ilmastonäkökulmaansa edelleen UPM sitoutui YK:n 1,5 asteen ilmastotavoitteeseen ja liittyi The Climate Pledge -sitoumukseen tavoitteena saavuttaa Pariisin sopimuksen ilmastotavoitteet vuoteen 2040 mennessä. UPM noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistyksen julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia ja noudattaa kaikkia koodin suosituksia. UPM:n Toimintaohje (UPM Code of Conduct) ja muut yhtiön politiikat UPM:n päätöksentekoa, hallintoa ja toimintaa ohjaavat UPM:n arvot ja UPM:n Toimintaohje (UPM Code of Conduct). Lakien noudattaminen ja vastuulliset käytännöt ovat kaikkien UPM:n liiketoimintojen perusta, mikä luo pitkän aikavälin arvoa UPM:lle sekä sen sidosryhmille. UPM:n Toimintaohje korostaa yhtiön sitoutumista eettiseen ja vastuulliseen liiketoimintaan tuomalla julki yhtiön toimintaa ohjaavat periaatteet. Toimintaohje on UPM:n korkeimman hallintoelimen, hallituksen, hyväksymä ja sitä täydentävät hallituksen hyväksymät yksityiskohtaisemmat politiikat sekä johtajiston, liiketoiminta-alueiden ja globaalien funktioiden hyväksymät säännöt tai lausunnot, jotka koskevat esimerkiksi rahoitusta, veroja, tietojen julkistamista, sisäpiiriasioita, lahjonnan kieltoa, kilpailulainsäädännön noudattamista, luottamuksellisuutta, henkilöstöä, vastuullisuutta, metsänhoitoa, tietoturvaa ja tietosuojaa sekä työturvallisuutta. UPM edellyttää, että sen toimittajat sekä kolmannet osapuolet ja yhteisyrityskumppanit noudattavat yhtiön Toimintaohjeessa määriteltyjä periaatteita sekä täyttävät sosiaalista ja ympäristövastuuta koskevat vaatimukset. Nämä vaatimukset on määritelty vuonna 2020 päivitetyssä UPM:n Toimintaohjeessa toimittajille ja kolmansille osapuolille. UPM:n Toimintaohje päivitettiin viimeksi vuonna 2022. Konsernin johdon ja funktioiden tehtävät muiden kuin taloudellisten asioiden johtamisessa Hallitus tarkastusvaliokunnan avustamana vastaa soveltuvien lakien ja säännösten sekä UPM:n Toimintaohjeen ja muiden yhtiön politiikkojen noudattamisen valvonnasta. Osana hyväksymisprosessia hallitus käy läpi tämän toimintakertomuksen ei-taloudelliset tiedot. Lisäksi tarkastusvaliokunta valvoo yhtiölle nimettömänä tai muulla tavoin toimitettujen valitusten ja ilmoitusten käsittelyä. Osana valiokunnan vaatimustenmukaisuusasioiden käsittelyä se käy neljännesvuosittain läpi
luottamuksellisten tietojen vuotamiseen, tietosuojasäännösrikkomuksiin, immateriaalioikeusvarkauksiin, tuotantokatkoksiin ja UPM:n maineen vahingoittumiseen. Nämä riskit voivat myös lisääntyä COVID - 19 pandemian seurauksena. Riita-asiat ja vaatimustenmukaisuus UPM toimii maailmanlaajuisesti lukuisilla eri oikeustoimialueilla ja monimutkaisissa sääntely-ympäristöissä. UPM voi joutua oikeustoimen tai vastaavan menettelyn kohteeksi ja yhtiöön voidaan kohdistaa erilaisia vaatimuksia ja toimia eri syistä. Maailmanlaajuisesti valvonta ja alueellinen toimivalta kilpailuvalvonnassa ja lahjonnan vastaisessa toiminnassa ovat lisääntyneet. Saksassa uusiutuvista energialähteistä annetun lain (EEG) tulkintaan liittyvillä viimeaikaisilla oikeudenkäynneillä koskien väitettyä EEG-pohjaisten lisämaksujen maksamatta jättämistä voi olla haitallinen vaikutus UPM:lle, vaikkakaan UPM ei ole kyseisissä oikeudenkäynneissä osapuolena. Venäjän hyökkäyssodan jälkeen voimaan tulleet EU:n sanktiopaketit voivat korostaa todennäköisyyttä joutua tutkinnan, oikeudenkäynnin tai erilaisten vaatimusten kohteeksi väitetyistä sanktiorikkomuksista taikka venäläisen oikeudenkäynnin kohteeksi vastatoimena EU:n pakotelainsäädännön noudattamisesta. UPM:n Toimintaohje (Code of Conduct) luo perustan vastuulliselle käyttäytymiselle ja kattaa monipuolisesti periaatteet vaatimustenmukaisuudesta ja tietojen julkistamisesta, lahjonnan vastaisesta toiminnasta, kilpailulainsäädännöstä, henkilöstöön liittyvistä toimintatapoista, ihmisoikeuksista, vastuullisesta hankinnasta ja toiminnan ympäristövaikutuksista. UPM:n ympäristösuorituskyky ja sosiaalinen vastuu vaikuttavat keskeisellä tavalla toiminnan hyväksyttävyyteen ja yhtiön liiketoimintojen pitkän aikavälin menestykseen. UPM julkaisee yhteiskuntavastuuta, ympäristövaikutuksia sekä hyvän hallintotavan mittareita, mikä saattaa lisätä todennäköisyyttä joutua tutkinnan tai oikeudenkäynnin kohteeksi väitetystä virheellisestä tiedon jakamisesta. UPM:llä on merkittävää tuotantoa ja hankintaa useissa kehittyvissä maissa, joista osassa esiintyy Transparency Internationalin arvion mukaan laajamittaista lahjontaa. Kyseisissä maissa lahjonnan riski on tavallista suurempi esimerkiksi viranomaisten kanssa toimittaessa ja viranomaisten hyväksyntää edellyttävissä lupaprosesseissa, joissa käytetään välittäjiä. Jos UPM:n työntekijät rikkovat sovellettavia lakeja ja säädöksiä tai yrityksen toimintatapoja, seurauksena voi olla oikeustoimia, sanktioita ja sakkoja sekä mainevahinkoja. Lokakuussa 2021 Euroopan komission kilpailu viranomainen aloitti ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen UPM:n tiloissa. Komissio on ilmaissut huolensa siitä, että tarkastuksen kohteena olevat sellumarkkinoilla toimivat yhtiöt ovat saattaneet rikkoa EU:n kilpailuoikeussääntöjä, jotka koskevat kartellien ja kilpailun rajoittamista koskevien käytäntöjen estämistä. Komission mukaan ennalta ilmoittamattomat tarkastukset ovat alustava vaihe epäiltäessä kilpailun rajoittamista koskevien käytäntöjen tarkastuksissa. Tarkastus ei tarkoita, että tarkastuksen kohteena olevat yritykset olisivat syyllistyneet kilpailua rajoittavaan käytäntöön. UPM tukee komissiota sen tutkinnassa. Työmarkkinahäiriöt UPM on alttiina työmarkkinakiistoille, jotka voisivat häiritä yhtiön liiketoimintaa (tai sen sidosryhmien liiketoimintaa). Suomen työmarkkinoiden epävarmuus voi lisääntyä, kun Metsäteollisuus ry ilmoitti irtautuvansa työehtosopimusjärjestelmästä syksyllä 2020. Vuoden 2022 alusta Paperiliitto, Sähköliitto ja Ammattiliitto Pro aloittivat lakot UPM:n tehtailla Jämsänkoskella, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Pietarsaaressa, Raumalla, Tampereella ja Valkeakoskella. Lakot tai mikä tahansa työmarkkinahäiriö UPM:n liiketoiminnoissa tai liiketoimintoihin liittyvillä toimialoilla voi vaikuttaa haitallisesti UPM:n liiketoimintaan. Esimerkiksi kuljetussektorin tai muun UPM:lle tärkeän sidosryhmän
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä siitä seurannut negatiivinen vaikutus talousympäristöön saattaa aiheuttaa talousvaikeuksia strategiselle kumppanille ja johtaa uudelleenneuvottelutilanteisiin. Kolmansien osapuolten immateriaalioikeudet Molekulaariset biotuotteet ovat yksi UPM:n kolmesta strategisesta kasvualueesta. Liiketoiminnan hankkeet ovat teknologiavaltaisia ja vaativat kasvavia investointeja teknologioihin. Investointeja kohden netaan joko sisäiseen kehittämiseen, kolmansien osapuolten lisensseihin tai teknologiakumppanuuksiin. Oman IPR-salkkunsa lisäksi UPM hyödyntää lisenssin nojalla tiettyjä kolmansien osapuolten kehittämiä teknologioita. UPM:n käyttämiin tai harkinnassa oleviin teknologioihin liittyvien oikeuksien arviointi on yhä haastavampaa. Kolmannen osapuolen teknologian käyttämisestä voi syntyä UPM:lle riskejä, kuten kasvavia lisenssikustannuksia, neuvotteluvallan menettämistä sekä lisenssisopimusten pätevyyteen ja mahdollisiin loukkauskanteisiin liittyviä riskejä, jotka voisivat estää tiettyjen teknologioiden käytön tai tuotteiden toimitukset tai jotka voisivat johtaa kalliisiin ja aikaa vieviin oikeudenkäynteihin. Teknologiakumppanuuksiin liittyvien IPR-vaatimusten ja -riitojen riskien on arvioitu kasvavan. Osaamisen kehittäminen kasvualoilla UPM:n menestys riippuu pitkälti yhtiön kyvystä kerryttää tulevaisuuden kasvun vaatimaa uutta osaamista. UPM kehittää jatkuvasti työntekijäkokemusta, johtamiskulttuuriaan ja arvioi työhönotto- ja palkkauskäytäntöjään ja urakehitysmahdollisuuksia sekä pyrkii toimenpiteillään palkkaamaan ja pitämään palveluksessaan ammattitaitoisia ihmisiä tavoitteena varmistaa osaava ja monimuotoinen henkilöstö myös tulevaisuudessa. Rahoitusriskit Rahoitusriskit on kuvattu 2022 konsernitilinpäätöksessä.
työmarkkinahäiriö voi haitata UPM:n toimintaa. Lisäksi julkinen tyytymättömyys UPM:n työvoimapäätöksiin voi ääritapauksissa johtaa odottamattomiin boikotteihin tai häiriöihin yhtiön tuotantolaitoksissa ja rakennustyömailla. Luonnonkatastrofi, tulipalo tai muu onnettomuus tuotantolaitoksessa UPM:llä on globaalisti suuri määrä tuotantolaitoksia, joihin voi kohdistua ympäristöön, tulipaloihin, luonnonmullistuksiin, konerikkoihin, yritysturvallisuuteen sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä tapahtumia. Jos UPM:n tuotantolaitoksessa tapahtuisi suuronnettomuus tai laitos jouduttaisiin sulkemaan tai tuotantoa rajoittamaan tällaisen odottamattoman tapauksen, kuten toimintahäiriöstä tai inhimillisestä virheestä seuranneen vuodon takia, seurauksena voisi olla UPM:n toiminnan merkittävä häiriintyminen. Tuotantolaitoksen ja ympäristön vahinkojen korjaamisesta ja puhdistamisesta voisi aiheutua merkittävät kustannukset. Korkean työturvallisuustason pettäminen voisi johtaa myös fyysisiin vammoihin, sairastumisiin (kuten COVID - 19-koronavirus tartuntaan) tai UPM:n korvausvastuuseen työntekijöiden, urakoitsijoiden tai kolmansien osapuolten kärsimyksistä tai vahingoista. Näitä riskejä hallitaan ennalta määritellyillä toimintatavoilla, terveys- ja työturvallisuus varotoimilla ja vahinkojen ennalta ehkäisemisellä. UPM:n vakuutus ohjelma kattaa vakuutettavia vahinkoriskejä vakuutusehtojen mukaisesti. Metsät ja puuviljelmät UPM:n metsiin ja puuviljelmiin voivat vaikuttaa ilmastonmuutoksesta aiheutuvat yleisemmiksi käyvät äärimmäiset sääolosuhteet, kuten rankkasateet, myrskyt, tulvat ja kuivuudet. Ilmastonmuutoksella odotetaan olevan merkittävä fyysinen vaikutus UPM:n metsiin Suomessa, jossa lämpötilojen odotetaan nousevan enemmän ja nopeammin kuin muissa maissa, joissa UPM omistaa metsää. Vaikka metsänkasvu erityisesti Suomessa todennäköisesti kiihtyy pidentyvän kasvukauden myötä, äärimmäiset sääolosuhteet voimistuvat ja aiheuttavat uusia riskejä. Lisääntyvän kuivuuden ja metsäpalojen arvioidaan aiheuttavan suurimmat riskit UPM:n metsille ja puuviljelmille. Myös hyönteisten ja puutautien aiheuttamat vahingot yleistyvät, millä voi olla haitallinen vaikutus UPM:n metsävarojen arvoon. Toteutuessaan nämä riskit voivat vahingoittaa UPM:n metsiä ja puuviljelmiä ja johtaa tuotantokatkoksiin ja lisäkustannuksiin. Strategiset kumppanit UPM tekee yhteistyötä useiden kumppanien kanssa. Esimerkiksi biopolttoaineiden, bioenergian ja biokemikaalien kehityksessä liikekumppanien merkitys kasvaa, kun kehitetään uusia tuotteita ja liiketoimintaa tai pyritään parempaan tehokkuuteen. Kumppanuudet voivat kuitenkin aiheuttaa kannattavuusriskejä esimerkiksi kumppaniyhtiössä tapahtuvien muutosten vuoksi. Riskiksi voi muodostua myös, jos strategiset kumppanit eivät noudata UPM:n Toimintaohjetta ja lahjonnan vastaisia sääntöjä, kilpailulainsäädäntöä, henkilöstökäytäntöjä, ihmisoikeuksia, vastuullisen hankinnan periaatteita tai ympäristövaatimuksia. Kumppanuusjärjestelyt voivat olla myös liian joustamattomia, jolloin ne estävät muutosten tekemisen ajoissa esimerkiksi markkinaolosuhteiden tai yleisen taloustilanteen muuttuessa. UPM:n kumppaneilla voi olla myös erilaisia tavoitteita liiketoimintakumppanuuteen liittyen. UPM:llä ei ole yksin määräysvaltaa näiden toimijoiden strategisesta suunnasta ja liiketoiminnasta ja sen kumppaneilla voi olla oikeus tehdä tärkeitä liiketoiminnallisia päätöksiä, joita UPM ei hyväksy. Joissain tapauksissa strategiset kumppanit voivat haluta päättää kumppanuutensa UPM:n kanssa.
KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIETO
RISKITYYPPI
Luottoriski
4.6 Käyttöpääoma 5.1 Pääoman hallinta
Likviditeetti ja jälleenrahoitusriski
Korkoriski
6.1 Rahoitusriskien hallinta 6.1 Rahoitusriskien hallinta 6.1 Rahoitusriskien hallinta
Valuuttariski
Sähkön hintariski Vastapuoliriski
6.2 Johdannaiset ja suojauslaskenta
Muut kuin yhtiön taloutta koskevat tiedot Globaalit megatrendit luovat monenlaisia pitkän aikavälin mahdollisuuksia ja haasteita UPM:lle kohti vuotta 2030 ja siitä eteenpäin. Ne myös ohjaavat kestävän kehityksen mukaisten ratkaisujen ja vastuullisten liiketoimintatapojen kysyntää. Vastuullisuustoimintansa ohjaamiseksi UPM on laatinut vastuullisuuden painopistealueet, joita tarkastellaan vuosittain olennaisuusarvioinnin (sivu 62) pohjalta, sekä asettanut tavoitteet ja mittarit taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun osa-alueille. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tulee jatkuvasti tärkeämmäksi ja on merkittävä yhtiön koko arvoketjun, maankäytön, hankinnan, tuotannon ja tuotteiden kannalta. Kaikille näille alueille on määritelty omat ilmastotavoitteensa. Vuonna 2022 luonnon monimuotoisuuden merkitys korostui, kun se nostettiin omaksi painopistealueeksi ja UPM:n lähestymistapaa biodiversiteettiin laajennettiin. UPM:n Biofore-strategia ohjaa yhtiön 2030-vastuullisuustavoitteiden saavuttamista ja tukee YK:n kestävän kehityksen 2030-tavoitteiden
UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 136
136
UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022
137
137
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease