UPM Vuosikertomus 2022

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

yhtiön vaatimustenmukaisuusjohtajan raportin sekä sisäisen tarkastuksen johtajan raportin Raportoi väärinkäytöksestä -kanavan kautta lähetetyistä ilmoituksista. Pääasiallisten velvoitteidensa ja vastuunsa mukaisesti hallitus käsitteli ja hyväksyi strategiset suunnitelmat strategiaistunnossaan toukokuussa 2022. Tärkeimpinä painopistealueina UPM:n Biofore-strategiassa pysyvät tulokset, kasvu, innovaatiot, vastuullisuus ja portfolion kehittäminen. Tätä strategiaa vahvistaa yhtiön toiminnan tarkoitus: Luomme fossiilisista raaka-aineista riippumatonta tulevaisuutta (sivut 20– 21). Olennainen osa hallituksen vuosittaista strategiatyötä on tarkistaa ja arvioida strategisia ja liiketoiminnallisia riskejä ja mahdollisuuksia (ks. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2022). Nämä riskit ja mahdollisuudet ja niiden vaikutukset liiketoimintaan ja strategiaan on kuvattu sivuilla 32–33. Vuonna 2022 hallitus päätti yhtiön tulosperusteisen osakepalkkio järjestelmän (PSP) pitkän aikavälin kannustejärjestelmän vastuullisuuteen (ESG) liittyvistä tavoitteista. Hallitus päätti asettaa kolme erillistä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallinnointiin (ESG) liittyvää tavoitetta, joiden painoarvo on 20 % kaikista tavoitteista. UPM:n toimitusjohtajan johtama konsernin johtajisto vastaa vastuullisuustyön johtamisesta sisältäen mahdolliset vaikutukset talouteen, ympäristöön ja ihmisiin, ja asettaa suuntaviivat ja ohjaa kehitystyötä. Käytännön vastuullisuustyötä tehdään yhtiön liiketoiminnoissa ja funktioissa sekä konsernin vastuullisuustiimissä, joka koordinoi liiketoimintojen ja funktioiden hankkeita. UPM:n lakifunktio ja sen vaatimustenmukaisuustiimi hallinnoivat vaatimustenmukaisuutta koskevia compliance-ohjelmia ja järjestävät niihin liittyvää koulutusta riskiarvioinnin pohjalta määritetyille kohderyhmille. UPM:n hankintaorganisaatiot arvioivat toimittajia selkeästi määriteltyjen valinta- ja seurantaprosessien avulla. Toimitusten luotettavuus pitkällä aikavälillä, tuotteiden ja palveluiden laatu, toimittajien rahoitusaseman vakaus, sosiaalinen ja ympäristövastuu sekä tuoteturvallisuus ovat keskeisiä toimittajien valinta- ja arviointiperusteita. Toteuttaessaan strategioitaan UPM ja sen liiketoiminta-alueet, funktiot ja tuotantolaitokset ovat alttiina lukuisille taloudellisille ja muille riskeille ja mahdollisuuksille. Jokainen liiketoiminta-alue, funktio ja tuotantolaitos vastaa omaan toimintaansa liittyvien riskien tunnistamisesta, mittaami sesta ja hallinnasta ja raportoi riskeistä, riskienhallintatoimenpiteistä ja toimenpiteiden tuloksista johtoryhmälleen ja riskienhallintafunktiolle. Muiden kuin yhtiön taloutta koskevien asioiden hallinta UPM:n vastuullisuusajattelu ulottuu riskien ennakoinnista, pienentämisestä ja hallinnasta kilpailuedun luomiseen ja pitkäaikaiseen arvonluontiin. UPM pyrkii jatkuvasti vähentämään riskejä ja parantamaan toimintaansa muun muassa sertifioitujen johtamisjärjestelmien avulla. Kaikilla tuotantolaitoksilla on ollut ISO 14001 -standardin mukaisesti sertifioitu ympäristöjohtamisjärjestelmä vuodesta 2018 lähtien. Lähes kaikilla UPM:n tuotantolaitoksilla ja puunhankinnassa on integroidut ISO 14001-, ISO 9001- ja ISO 45001 -standardien mukaisesti sertifioidut ympäristö-, laatu-, työterveys ja -turvallisuusjärjestelmät. Kaikki UPM:n sellu- ja paperitehtaat Euroopan unionin alueella sekä UPM Fray Bentosin sellutehdas Uruguayssa ja UPM Changshun paperitehdas Kiinassa noudattavat myös EU:n EMAS-asetusta (Eco-Management and Audit Scheme). Monilla tuotantolaitoksilla on lisäksi ISO 50001 - standardin tai suomalaisen ETJ+-järjestelmän mukaisesti sertifioitu energiatehokkuusjärjestelmä sekä tarvittaessa ISO 22000 -standardin mukaisesti sertifioitu elintarviketurvallisuusjärjestelmä. Mikäli sidosryhmillä on huolenaiheita tai epäily Toimintaohjeen vastaisesta toiminnasta, UPM kannustaa ottamaan yhteyttä yhtiöön tai käyttämään Raportoi väärinkäytöksestä -kanavaa (Report Misconduct). Palvelu on sekä työntekijöiden että ulkoisten sidosryhmien käytettävissä

yhtiön internet-sivuilla. Riippumattoman ulkopuolisen palveluntarjoajan ylläpitämä kanava on saatavilla yli 40 kielellä kellon ympäri. Vuonna 2022 Raportoi väärinkäytöksestä -kanavan kautta tai suoraan sisäiselle tarkastukselle raportoitiin 54 (66) tapausta. 9 (9) tapaukseen liittyi väitettyä syrjintää tai häirintää. 8 (18) tapaukseen liittyi rikkomuksia, ja ne johtivat sanktioihin, kuten varoituksiin tai työsuhteiden lopettamisiin. Raportointiohjeisto Konsernitason vastuullisuusraportoinnissa UPM noudattaa Global Reporting Initiativen (GRI) Sustainability Reporting Standards - standardeja, Task Force on Climate-related Financial Disclosures (TCFD) -suosituksia ja AA 1000 AccountAbility Principles -standardia. Vastaavat tiedot varmistaa riippumaton kolmas osapuoli, PricewaterhouseCoopers, Oy (sivut 116-117). UPM on sitoutunut korruptionvastaiseen toimintaan UPM:n Toimintaohje korostaa yhtiön nollatoleranssikäytäntöä kaikkien korruption ja lahjonnan muotojen suhteen. UPM:n korruptionvastaisissa säännöissä kerrotaan tarkemmin kielletyistä toimintatavoista ja eettisestä toiminnasta. UPM arvioi korruptionvastaisia riskejään säännöllisesti. Vuosittaiseen riskien arviointiprosessiin sisältyy jokaisen liiketoiminta-alueen johdon kanssa käytävät keskustelut. Kaikkia konsernin yksiköitä myös arvioidaan maariskin ja toiminnan kompleksisuuden pohjalta. UPM toimii maailmanlaajuisesti, ja yhtiöllä on merkittävää tuotantoa monissa kehittyvien markkinoiden maissa. Yhtiön toiminta edellyttää monia erilaisia toimivaltaisten viranomaisten myöntämiä lupia. Joissakin yhtiön toimintamaissa esiintyy Transparency Internationalin arvion mukaan korruptiota tai laajaa korruptiota. Kyseisissä maissa korruption riski on tavallista suurempi esimerkiksi toimittaessa viranomaisten kanssa ja käytettäessä välittäjiä viranomaisten hyväksyntää edellyttävissä lupaprosesseissa. Toimittajille ja kolmansille osapuolille tehtävät due diligence - selvitykset ovat olennainen osa UPM:n korruptionvastaista ohjelmaa. UPM edellyttää due diligence -selvitysten tekemistä ennen sopimusten solmimista tai uusimista tietyt ehdot täyttävien kolmansien osapuolten kanssa. UPM edellyttää, että tällaisten kolmansien osapuolten kanssa tehtäviin sopimuksiin sisällytetään lahjonnanvastaiset sopimusehdot, jotka velvoittavat kolmatta osapuolta noudattamaan lahjonnanvastaisia lakeja ja antavat UPM:lle oikeuden tarkastaa, että kolmas osapuoli noudattaa kyseisiä sopimusehtoja. Lisäksi UPM:llä on vastaavat due diligence -menettelyt yhteisyrityksiä ja yrityskauppoja varten. UPM:llä on korruption vastustamiseen liittyvä verkkokoulutusalusta. UPM:n korruptionvastainen koulutus koskee kaikkia yhtiön toimihenkilöitä. Vuonna 2022 yhtiö järjesti räätälöityjä korruptionvastaisia koulutustyöpajoja valikoiduille kohderyhmille yhtiössä sekä teki riskipohjaisia vaatimustenmukaisuusarviointeja tietyissä maissa ja toiminnoissa. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen UPM on sitoutunut kunnioittamaan ja edistämään ihmisoikeuksia YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden mukaisesti. Yhtiö on arvioinut kaikkien omien toimintojensa mahdolliset ihmisoikeus kysymykset ja niiden vaikutukset. Mahdollisten ihmisoikeusvaikutusten vakavuus ja todennäköisyys huomioiden olennaisimmat yhtiön vaikutus piiriin kuuluvat ihmisoikeuskysymykset ovat ympäristön saastuminen, työterveys ja -turvallisuus, työolosuhteet, lasten suojelu ja pakkotyö. UPM arvioi ihmisoikeusriskinsä osana UPM:n vaatimustenmukaisuus prosessia neljännesvuosittain. Keskeisten ihmisoikeusasioiden arviointia liiketoiminta-aluetasolla ja tämän prosessin integrointia yksikkökohtaisiin johtamisjärjestelmiin jatkettiin. Painopiste oli liiketoimintamme ja toimintaympäristöjemme kehityksen seuraamisessa ja

lieventämistoimiemme mahdollisten puutteiden tunnistamisessa. Vuoden 2022 arviointiemme tuloksena urakoitsijajohtaminen valittiin omaksi painopistealueekseen. UPM jatkoi myös UPM:n ihmisoikeusvastuuraportin julkaisemista. Vastuullinen hankinta UPM edellyttää, että sen toimittajat, kolmannet osapuolet ja yhteisyrityskumppanit noudattavat yhtiön Toimintaohjeessa (UPM Code of Conduct) määriteltyjä periaatteita ja sitoutuvat noudattamaan lahjonnanvastaisia, sosiaalista ja ympäristövastuuta, tuoteturvallisuutta, ihmisoikeuksia sekä työterveyttä ja -turvallisuutta koskevia käytäntöjä. Läpinäkyvät toimittajavaatimukset ovat vastuullisen hankinnan perusta. Toimittajille asetetut vaatimukset on määritelty UPM:n Toimintaohjeessa toimittajille ja kolmansille osapuolille (UPM Supplier and Third Party Code). Erilaisia lisävaatimuksia sovelletaan puun, kemikaalien, sellun, pakkausmateriaalien, turvallisuuden ja logistiikan osalta. Kaikkien UPM:n tuotantolaitoksissa työskentelevien urakoitsijoiden on perehdyttävä UPM:n turvallisuusvaatimuksiin ja suoritettava verkkopohjainen työturvallisuusperehdytys. UPM tunnistaa hankintaketjuihinsa liittyvän korkean riskin, joka liittyy mahdollisiin negatiivisiin ympäristövaikutuksiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Näitä korkean riskin toimittajia määrittelevät alkuperämaa, hankittava materiaali tai palvelu sekä UPM:n hankintaketjun vastuullisuusriskirekisteri, jossa määritellään yhtiö- ja liiketoimintojen tasoilla olennaiset riskit ihmisille ja ympäristölle. Riskien tunnistamisen perusteella valittujen toimittajien toimintaa arvioidaan tarkemmin EcoVadisin arvioinneilla ja muilla arvioinneilla, toimittaja-auditoinneilla ja yhteisillä kehityssuunnitelmilla. Vuonna 2022 UPM päivitti toimittajien arviointikriteeristönsä sekä toimittajien auditointikyselyn ja aloitti vastuullisen hankinnan viitekehyksen uusimisen tavoitteenaan parantaa toimitusketjun resilienssiä ja riskienhallintaa. UPM jatkoi yhteistyötä kemianteollisuuden Together for Sustainability (TfS) -aloitteessa, joka edistää ja parantaa jäsentensä hankintaketjujen käytäntöjä. Vuonna 2022 UPM teki noin 520 (340) ympäristö- ja sosiaalisten riskien arviota EcoVadiksen kanssa sekä 121 (124) toimittaja-auditointia. Lisäksi tehtiin noin 360 (300) työoloihin keskittyvää urakoitsija-arviointia. Sosiaaliset ja henkilöstöasiat UPM:n painopistealueet sosiaalisen vastuun ja henkilöstön osalta ovat jatkuva oppiminen ja kehittyminen, vastuullinen johtaminen, oikeudenmukainen palkitseminen, monimuotoinen ja osallistava sekä turvallinen ja terveellinen työympäristö. UPM on sitoutunut henkilöstön aktiiviseen osallistamiseen ja kuulemi seen kansainvälisten ja kansallisten sääntöjen ja määräysten mukaisesti. Metsäteollisuus ry:n irrottauduttua työehtojen kollektiivisesta sopimisesta työehdoista sovitaan metsäyhtiöiden ja ammattiliittojen välillä. UPM on sopinut liiketoimintakohtaisista työehtosopimuksista Suomessa. (sivu 67) Vastuullisella johtamisella UPM pyrkii sitouttamaan ja osallistamaan henkilöstöä kaikilla organisaation tasoilla. UPM tukee henkilöstönsä ammatillista kasvua, odottaa ihmisten haluavan kehittyä sekä auttaa heitä hankkimaan uusia taitoja ja kehittämään niitä edelleen. UPM kunnioittaa työntekijöidensä yksityisyyttä ja edistää yhtäläisiä mahdollisuuksia ja työ- ja urakehitystä. Kaikkia UPM:n työntekijöitä kohdellaan yksilöinä sukupuolesta, iästä, etnisestä alkuperästä, kansallisuudesta jne. riippumatta. Vuonna 2022 UPM toteutti yhdenvertaisuustarkastelun ja poisti selittämättömät palkkaerot sukupuolten välillä sekä suoritti palkkatarkistuksia varmistaakseen, että palkat riittävät toimeentuloon kaikkialla. Naisten suurempi edustus ammatti- ja johtotehtävissä on ollut eri organisaatioiden painopisteenä.

UPM edistää henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia. Turvallisuus on olennainen osa UPM:n toimintaa ja johtamisjärjestelmää. Kaikkia UPM:n työntekijöitä, vierailijoita ja urakoitsijoita koskevat UPM:n tiloissa samat turvallisuusvaatimukset. UPM:n henkilöstöstrategian painopistealueita ovat johtaminen ja turvallisen, monimuotoisen ja osallistavan työympäristön luominen sekä paremman suorituksen ja työntekijöidemme kehittymisen tukeminen. Tavoitteena on luoda ainutlaatuinen, positiivinen UPM-kokemus ja kehittää tulevaisuuden työ- ja yhteistyötapoja houkuttelevan kulttuurin, fyysisen tilan ja teknologian tukemana. Vuonna 2022 UPM jatkoi ohjelmaansa UPM-kokemuksen ja työskentelytapojen kehittämiseksi. Paremman suorituksen mahdollistavaa lähestymistapaa tuettiin vahvistamalla entisestään palautekulttuuria, ketterää tavoitteenasetantaa ja säännöllisiä esihenkilön ja työntekijän välisiä keskusteluja. Kasvua ja suoritusta tukevia kehitysohjelmia jatkettiin ja toteutettiin virtuaalisesti. Osallistavan johtamisen ja kulttuurin kehittämiseksi edelleen UPM jatkoi johtajien kouluttamista ja käynnisti digitaalisen oppimisen koko UPM:n henkilöstölle LGBTIQ+ -osallistamisesta työpaikalla. UPM edistää työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Turvallisuus on olennainen osa UPM:n toimintaa ja liikkeenjohtojärjestelmää. Samat turvallisuusvaatimukset koskevat kaikkia UPM:n tiloissa työskenteleviä työntekijöitä, vierailijoita ja urakoitsijoita. Ennakoiva työntekijöitä ja urakoitsijoita koskeva turvallisuusajattelu on säilynyt tärkeänä painopistealueena vuonna 2022. Tärkeimpänä on ollut työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi globaalin pandemian aikana. Prosessiturvallisuutta koskevia vaatimuksia on selkeytetty uudella turvallisuusstandardilla ja prosessiturvallisuus on ollut painopisteenä erityisesti biopolttoaine- ja biokemikaaliliiketoiminnan uusissa investointihankkeissa. Tuotevastuu Valtaosa UPM:n tuotteista valmistetaan uusiutuvista ja kierrätettävistä raaka-aineista. UPM:n tuotteet auttavat ilmastonmuutoksen hillinnässä korvaamalla fossiilisia tuotteita uusituvilla biopohjaisilla vaihtoehdoilla. UPM:n tuotevastuu kattaa kaikkien tuotteiden koko elinkaaren tuotteen kehittämisestä loppukäyttöön sekä käytön jälkeiseen hyödyntämiseen. Vuonna 2022 uutta kestävän tuotesuunnittelun konseptia testattiin useissa tuotekehityshankkeissa UPM:n liiketoiminnoissa. Konseptissa sovelletaan elinkaariajattelua ja elinkaariarviointitietoja, jotka on integroitu kestävän tuotesuunnittelun käytäntöihin. Konseptissa otetaan huomioon koko raaka-aineketju, tuotannon ja jakelun tehokkuus, kestävä käyttö ja kierrätettävyys. UPM:n tuoteselosteiden avulla asiakkaat pääsevät helposti tuotteiden ympäristövastuuta ja turvallisuutta tai puun alkuperää koskeviin tietoihin. Tietojenvaihtoa toimitusketjussa parannettiin yhdessä useiden paperi- ja kemianteollisuuden yritysten kanssa. Tämä helpottaa käytettyjen kemikaalien ennakkoarviointia ja varmistaa lainsäädännön ja ympäristömerkkien vaatimustenmukaisuuden. Useimmille UPM:n tuotteille on myönnetty yleisesti tunnettuja ympäristömerkkejä, kuten EU-ympäristömerkki ja muita kansallisia ympäristömerkkejä graafiselle paperille tai ISCC- ja RSB-sertifiointi biopolttoaineille, biokomposiiteille ja tarroille. Kaikissa UPM:n sellutehtaissa, UPM Raflatacin tehtaissa ja UPM Specialty Papers -tuotantolinjoilla sekä Kymin paperitehtaalla on otettu käyttöön ISO 22000 -mukainen elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä. Relevantit tuotteet on suunniteltu ja valmistettu täyttämään elintarvikepakkauksille asetetut vaatimukset. Vuonna 2022 UPM uudisti kemikaalitietokannan tavoitteena parantaa kemikaaleihin liittyvää raportointia, seurantaa ja tiedon käytettävyyttä.

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 138

138

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022

139

139

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease