UPM Vuosikertomus 2022

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

Liiketoimet määräysvallattomien omistajien kanssa Vuonna 2022 UPM teki hankinnan, jossa on arvoltaan vähäinen määräysvallattoman omistajan osuus, osana AMC AG:n hankintaa. Lisätietoja » liitetiedossa 8.1 Liiketoimintojen hankinnat ja luovutukset. Vuonna 2021 UPM teki arvoltaan vähäisen 24 %:in lisäosuuden hankinnan tytäryhtiöstään Jyväs-Helmi Oy:stä määräysvallattomalta omistajalta.

vastikkeen käypä arvo. Hankintaan liittyvät transaktiomenot kirjataan kuluiksi toteutuessaan. Yksilöitävissä olevat hankitut varat ja vastattaviksi otetut velat ja ehdolliset velat arvostetaan hankinta-ajankohdan käypiin arvoihin. Määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa arvostetaan joko käypään arvoon tai määräysvallattomien omistajien suhteellisena osuutena hankinnan kohteen nettovarallisuudesta. Määrä, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa ja aiemmin omistetun osuuden käypä arvo ylittävät hankitun tytäryrityksen yksilöitävissä olevan nettovarallisuuden, kirjataan liikearvoksi. Sellaisten tytäryritysten, joissa on määräysvallattomia omistajia, varat, velat, tuotot ja kulut yhdistellään konsernitilinpäätökseen rivi riviltä. Se osuus tilikauden voitosta sekä kertyneestä omasta pääomasta, joka kuuluu määräysvallattomille omistajille, esitetään erikseen konsernin tuloslaskelmassa ja taseessa.

OMISTUSOSUUS % 2022

OMISTUSOSUUS % 2021

TYTÄRYRITYS

REKISTERÖINTIMAA

UPM Raflatac (UK) Limited UPM Raflatac Chile SpA UPM Raflatac Co., Ltd UPM Raflatac GmbH 1) UPM Raflatac Iberica S.A. UPM Raflatac NZ Limited UPM Raflatac Oy UPM Raflatac Pty Ltd UPM Raflatac s.r.l. UPM Raflatac SAS UPM Raflatac Sdn. Bhd. UPM Raflatac Inc.

GB CL TH DE ES US MX NZ

100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 91,00

100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 — 91,00

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

UPM Raflatac Mexico S.A. de C.V.

UPM yhdistelee hankitut yhtiöt konsernitilinpäätökseen hankintamenetelmällä alkaen hankinta-ajankohdasta, jolloin se saa määräysvallan. Luovutettu vastike määritetään siten, että se on luovutettujen varojen, syntyneiden velkojen ja liikkeeseen laskettujen oman pääoman ehtoisten instrumenttien käypä arvo sekä ehdollisen

FI

AU AR

FR

MY ZA

8.2 Tärkeimmät tytäryritykset ja yhteiset toiminnot

UPM Raflatac South Africa (Pty) Ltd

UPM Raflatac Sp. z o.o.

PL

OMISTUSOSUUS % 2022

OMISTUSOSUUS % 2021

UPM S.A.

UY DE

TYTÄRYRITYS

REKISTERÖINTIMAA

UPM Sales GmbH

Blandin Paper Company

US UY UY UY DE UA DE DE DE RU RU DE DE AT UY UY CN VN CH SG JP ID

100,00

100,00

UPM Sales Oy

FI FI FI

Blanvira S.A. Cuecar S.A.

91,00 91,00

91,00 91,00

UPM Specialty Papers Oy

UPM Sähkönsiirto Oy

Forestal Oriental S.A.

100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 80,00 91,00 91,00

100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00

UPM Trading (Shanghai) Co UPM-Kymmene (Korea) Ltd

CN KO GB

Gebrüder Lang GmbH Papierfabrik

LLC UPM Ukraine

UPM-Kymmene (UK) Ltd

Nordland Papier GmbH

UPM-Kymmene Austria GmbH

AT US IN

NorService GmbH

UPM-Kymmene Inc.

nortrans Speditionsgesellschaft mbH

UPM-Kymmene India Private Limited

OOO UPM-Kymmene

UPM-Kymmene Japan K.K.

JP

OOO UPM-Kymmene Chudovo Print Inform Japan K.K. 1) PT UPM Raflatac Indonesia

UPM-Kymmene Kagit Urunleri Sanayi ve Ticaret Ltd. Sti.

TR EE

UPM-Kymmene Otepää OÜ UPM-Kymmene Seven Seas Oy

100,00 100,00

FI

Rhein Papier GmbH

UPM-Kymmene Sp. z o.o.

PL

SERPRI S.A. Unipersonal 1)

UPM-Kymmene S.r.l.

IT

Steyrermühl Sägewerksgesellschaft m.b.H. Nfg KG

100,00

Uruwood S.A.

UY MT

93,25

93,09

Tebetur S.A.

91,00 91,00

Werla Insurance Company Ltd

100,00

100,00

Tile Forestal S.A.

1) Vuonna 2022 UPM sai päätökseen AMC AG:n yrityskaupan. Yrityskaupan jälkeen AMC AG:n yhtiömuoto sekä virallinen on muuttunut UPM Raflatac GmbH:ksi. Print Inform Japan K.K. sekä SERPRI S.A. Unipersonal olivat osa AMC AG:n hankintaa. Lisätietoja » liitetiedossa 8.1 Liiketoimintojen hankinnat ja luovutukset.

UPM (China) Co., Ltd UPM (Vietnam) Ltd

100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00

UPM AG

UPM Asia Pacific Pte. Ltd UPM Biochemicals GmbH

OMISTUSOSUUS % 2022

OMISTUSOSUUS % 2021

DE DE UY

YHTEISET TOIMINNOT

REKISTERÖINTIMAA

UPM Biochemicals Sales GmbH

Oy Alholmens Kraft Ab (Pohjolan Voima Oyj, G-sarja sekä suora omistus) 1)

FI

50,00 50,00 50,00 54,00 76,00 50,00 71,95

50,00 50,00 50,00 54,00 76,00 50,00 71,95

UPM Biofuels S.A.

EEVG Entsorgungs- und Energieverwertungsgesellschaft m.b.H.

AT

UPM Communication Papers Oy

FI FI

Järvi-Suomen Voima Oy

FI FI FI

UPM Energy Oy UPM France S.A.S. UPM Fray Bentos S.A.

Kaukaan Voima Oy (Pohjolan Voima Oyj, G9-sarja) Kymin Voima Oy (Pohjolan Voima Oyj, G2-sarja)

FR

UY DE

Madison Paper Industries

US

UPM GmbH

Rauman Biovoima Oy (Pohjolan Voima Oyj, G4-sarja)

FI

UPM OÜ

EE

UPM Plywood Oy UPM Pulp Sales Oy

FI FI

UPM Raflatac (China) Co., Ltd.

CN SG

UPM Raflatac (S) Pte Ltd

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 214

214

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022

215

215

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease